Matka vei Kouvolaan ja eteenpäin. Ei nyt varsinaisesti kierros vaan sinne ja takaisin. Ensin Kouvolaan. Jätetään ne betonikolossivitsit tälläkin kertaa kertomatta. En ole vielä päässyt perille, mistä ne juontavat. Kulttuuri- ja kyläreissulla ollaan ja kaupunki otetaan sellaisena kuin se meille tarjotaan.
Kaupungin taidemuseossa oli lainassa teoksia Viipurin taiteenystävien kokoelmista. Kassalla eräs asiakas tuli katsomaan sitä näyttelyä, missä on niitä oikeita tauluja. Niitähän nämä olivat. Kesäisiä kuvia. Maisemat trendaa. Yläkerran kinossa oli Pink Twins, The Transient 2023. Jälleen yksi video, jonka jaksoin katsoa alusta loppuun. Hienosti tehty, väriä ja tapahtumia riitti ja hyvä musiikki.
Varmaan arviostani huomaa, että olen vain katsellut enkä tehnyt muistiinpanoja.
Siirrytään reklamaatio-osastolle. Isäni ei ollut lasimestari, lävitseni ei kulje valo. Täällä ja ainakin Turussa on tämä tauti. Tämäkin työ, hieno akvarelli (lapussa taisi kyllä lukea vesiväri) jota haluaisin katsoa lähempää, koska en sitä kaukaa näe, muuttuu sitä mustemmaksi, mitä lähemmäksi menen. Ymmärrän kyllä jotenkin, että ikkunattomassa matalassa tilassa on pimeää ja kun laittaa valoja, niin tulee varjoja. Eikö tosiaan ole muuta ratkaisua kuin laittaa spotteja. Oma kehu ei haiskahda yhtään kun sanon, että Salon taidemuseo Veturitallissa tämä on hanskattu paremmin – vaikka ei olekaan minun suunnittelema valaistus.
Arkkitehtuurikierros suoritettiin Alvar Aallon hengessä. Kuvassa Aallon suunnittelema kasarmialueen portti. Pylväät erottuvat hyvin, portit huonommin.
Kaupungilla huomio kiinnittyi eroon Salon ja Kouvolan välillä. Monessa tolpassa ja pömpelissä oli eläinten oikeuksiin liittyviä plakaatteja, graffiteissa oli poliittisia kannanottoja, kuten syö tofua ja Gaza sekä Free Palestine. Salossa en muista omalla kulkureitilläni nähneeni ainoatakaan vastaavaa, enkä loppujen tägejä ja muita maalauksia juuri muutenkaan. Pitääkö olla huolissaan?
Loppukevennyksenä painorajoitus. Melkoista kehorauhan rikkomista jos joku tulee huomauttelemaan, että herra on tainnut nauttia hieman liikaa, tällä kadulla on 5000 kilon painorajoitus. Saattaa olla, että tuolla rajoitetaan kokoontumisia. Jalkakäytävällä voi olla yhtä aikaa vappumarssilla 32 keskimääräistä naista ja miestä, miinus liput ja lipputangot.
(Nimimerkki ULeF oli näköjään käynyt täälläkin.)
Mikäs vieraillessa kun on niin kivat oppaat ja maisemia katseltavaksi. Tämä on Paaskoski, Käyrälammen ulkoilureitiltä. Ihmisiä oli kovasti liikkeellä, tuntui olevan suosittu paikka. Hienosti tehdyt esteettömät polut, varsin hienot kalusteet, erittäinkin todella hienosti tehdyt rappuset ja pitkospuut. Oli hieno nähdä, että vielä joku jaksaa ja viitsii oikeasti värkätä ja tehdä laatutyötä. Kolme hurraata ammattiylpeydelle.
Taas Kouvolassa. Ne ketkä Kouvolaa mollaavat eivät tiedä paljosta mitään. Kouvolassa on näinkin hieno paikka, jota ei edes minun kuvankäsittelytaidoilla saa pilattua.
Puolakankoski, ei roskia, ehjät paikat. Olishan tuolla kiva ihan vaan istuskella pidempikin tovi.
Poikilo kuulostaa ihan salolta, niin kuin olisi jotain kirjaimia jäänyt pois. En tiedä lausutaanko se poik ilo vai poikilo, ihan sama – löysin perille. Kouvolassa kun olin, niin täällä kävin.
Ennakkokäsitys oli taas minulle tyypillisesti, että katotaan nyt, ei se mitään maksa kun vingutetaan museokorttia. Kuvata puita, kaarnoja, yms… Kaikkihan me sitä teemme. Myönnän olleeni taas väärässä. Tuon kokoisina, laadukkaasti vedostettuna, oikealla terävyysalueella – hienoja. Ne kuvat, mitkä iskivät kuin Jussin kuokka otsaan, olivat nuo vasemmalla olevat mustesuihkutulosteet turvelevylle. Kuvina jo hienoja, mutta materiaali vie homman loppuun. Hieno struktuuri ja kun muste leviää turpeeseen ei ole niin karvan tarkkaa. Näitä haluan käydä katsomassa jossain joskun toistekin. Mielenkiintoista jos näistä tulee joskus kirja, niin miten tehdään teknisesti.
Tämä näyttely menee asteikollani kategoriaan suosittelen.
(Unohtui tuosta ensimmäisestä kuvasta säätää valkotasapainoa.)