Posts Tagged: maisemakuvat
Tähtikuvaaja
Voi sitä itselleen keksiä mitä vain arvonimiä. Netissä luki, että nyt on paras aika kuvata linnunrataa ja revontuliakin on luvassa. No minähän menin. Aika hyvä mielikuvitus pitää olla jos tuosta jomman kumman bongaa. En tuota vihreää hehkua revontuliksi allekirjoita, se ilmestyi kuvaan vasta jälkeenpäin ja voi olla mitä vaan muutakin hehkua.
OM-D E-M1 mkII tuntuu olevan parempi tähän hommaan kuin edellinen malli. Moottoritien vieressä ei ole tarpeeksi pimeää. Ei niin pimeää, että erottaisi linnunradan vyön ja niin valoisaa, että sivusta tuleva valo saa kaikki etulinssin töhryt esiin. Kuitenkin tarpeeksi pimeää siihen, ettei näe ilman apuvaloa mitä on tekemässä. Uuden kuulapään namiskat eivät ole vielä oikein hallussa. Sekä paljon muuta sähläystä. Värit ovat kyllä kauniit ja oli onneksi aika lämmin.
Aina vaan noita auringonlaskuja
Ei ollut tarkoitus. Piti vain mennä tiedustelemaan mikä on tilanne pimeysrintamalla. Olihan hieno punainen, vähän pienensin saturaatiota, kun ei kukaan kuitenkaan uskoisi.
Hirvikärpästen välttely Halikonlahdella onnistui, mutta hyttysiä siellä on. Ei kuitenkaan sellaista ininää, ettei voisi keskittyä äänimaailmaan muuten. Karmeita haikaroiden rääkäisyjä, pöllöjen huhuilua, hanhien kaakatusta, kurkien töräyttelyä ja joku peurakin ryntäili ruovikossa.
Salon jokilaakso
On ollut mielessä, että voisi kuvailla Salon ympäristön seutuja. Kaikenlaista maisemaa olisi tarjolla, jokilaaksosta merimaisemaan. En vaan pidä ajatuksesta, että ajaisin autolla huvikseni jonnekin kuvaamaan. Vaikka auton omistankin, niin en ole kuitenkaan sillai autoihminen. Auto pitäisi myös saada johonkin parkkiin ja mielellään tietenkin heti ja lähelle. Tänään olin liikkeellä jalkakäyttöisellä pyörällä ja otin kameran mukaan jos jotain kuvattavaa sattuisi tulemaan eteen. Pyörällä – ainakin cyclocrossilla – lenkki tahtoo mennä urheiluksi. Kun vauhdin ja flown saa päälle, ei sitä viitsisi keskeyttää. En kuitenkaan ole sellaisessa kunnossa, että jaksaisin tehdä 80 km lenkkejä urheiluvaihde päällä. Olenkin miettinyt, että voisiko sähköpyörä olla ratkaisu nopeahkoon, mutta kevyeen liikkumiseen. Meniskö sillä 80 kilometriä alhaisella sykkeellä alle neljän tunnin? Yksi ongelma on tuo neljä tuntia. Mistä tuollaisia tuntimääriä repäisee, samanmittaisia ne sähköpyörätunnit ovat kuin luomutunnitkin. Vielä yksi kysymys: Entäpä jos sataa, ei silloin tule mistään mittään. On tää elämä vaikeaa.
Sitäkin olen miettinyt, että jos Elias Lönnrot ja I.K. Inha olisivat eläneet samaan aikaan, niin olisko ne menneet kimppakyydillä. Entäpä jos heillä olisi ollut sähköpyörät. Sillä aikaa kun akut latautuvat Elias haastattelee ja Into kuvaa.
Asiaan. Tämä siis Salon jokilaaksosta. Olisko vaan kannattanut jättää kamera kotiin ja nostaa keskinopeutta.
Sade tulee ja sade on
Sain tilaisuuden seurata saderintaman etenemistä ja minähän seurasin. Ensimmäisessä kuvassa noin puolessa välissä menee raja. Toisessa kuvassa sade on päällä ja raja menee jostain polven alapuolelta, se ei näy kuvasta. Kyllä ne lahkeet kuivuivat.
Bergen Ulriken Vidden Floyden
Tämä oli retkipäivä. Bergen on kaupunki, Ulriken on Bergenin korkein vuori ja Vidden on polku vähän matalammalle Floyden-vuorelle.
Siellä se näkyy. Bussia odotellessa voi yrittää ottaa henkistä yliotetta. Bussista puheen ollen. Tarkista jostain virallisesta lähteestä, miten tuonne pääsee. Nyt linja 12 lähti laiturista J, eikä Haukeland hospital (N) pysäkkiä ollut olemassakaan. Ulrikenille pääsee kaapelikärryn kanssa tai kiipeämällä itse. Matkaa pysäkiltä noin kilometri, nousumetrejä 290 ja askelmia 1500, kunhan sherpat saavat työnsä valmiiksi. Vuorelle todellakin lennätettiin jatkuvana virtana porraskiviä. Näkymät ovat samanlaiset meni kummalla tavalla tahansa.
Sitten vaan matkaan. Vastaan tulee lampia, vuoria, kiviä, kosteikkoja, lampaita, järviä, vuonoja. Ihmisiä patikoi harjanteella molempiin suuntiin. Matka etenee, hitaasti ja varmasti, välillä eväs- ja kuvaustaukoja pitäen. Alkumatkasta paistoi ja jossain vaiheessa meni pilveen. Kauempaa kuului ukkosen jyrähtelyä. Vielä ennen loppulaskua tuli vihoviimeinen 700 metriä pitkä nousu. Sen jälkeen alkoikin viiletä ja askel vei reippaasti Floydeniin, josta pääsi funikulaarilla kaupunkiin. Sellainen 17 km:n kaupunkikävely.
Jos olet menossa. Tämä ei ole puisto. Pitää olla kohtalainen pohjakunto. Varusteet pitää olla kunnossa. Tutki säätiedotus. Polku on hyvin merkitty, mutta ota silti kartta, jotta tiedät suunnilleen missä menet. Päätepisteiden välillä ei ole huoltopisteitä. Märällä kelillä on mutaa. Kuivallakin kelillä tarvitaan välillä nelivetoa.
Väriä kartalla
Niin kuin kerran kesällä ennenkin paluumatkalla tulee ihasteltua värejä. Metsässä asuva ei voi ymmärtää miten taivas voi jatkua muuallekin kuin ylöspäin. Värejä löytyy niin paljon, että prideviikko kalpenee.
Niin kaunis on maa
Niinpä. Niin kaunis, niin ruma, niin paha. Yhtä aikaa. Riippuu taas siitä mistä katsoo.
Aukko metsässä
Ollaan rehellisiä ja näytetään, että eivät kaikki aukot metsässä ole hakkuuaukkoja. On myös lampia ja järviä. Ainakin vielä.
Olen kyllä sitä mieltä, että koko Suomi on yhtä ja samaa metsää ja sinne tänne on ripoteltu kyliä ja kaupunkeja maisemaa rikkomaan.
Kevätkoivikko
Kaikkien koivikkokuvien jälkeen päädyin tähän versioon. Otan joskus tarkoituksella epäteräviä kuvia, tarkoituksena saada vain suurimmat linjat ja massat näkyviin ja häivyttää tarpeettomat yksityiskohdat. Sama efekti kuin sirristäisi silmiä. Tämä näyttää aivan vanhalta postikortilta katsottuna ilman silmälaseja jos laseja käyttää tai lasien kanssa jos ei käytä niitä.
Metsissä ja muissa puukeskittymissä on helposti kaiken maailman oksia ja risuja, joita ei kuvatessa huomaa tai tarkennus on mennyt väärään runkoon. Se oli tänään ongelmana.
