Kokeilinpa vielä näitäkin. (Kuvat isompina kun avaa omaan ikkunaan.) Kuvat otettu kaupunkioloissa. Keltaiset katuvalot.
Fuji XT-4, Samyang 12 mm, ISO 800 f2.0 15 s RAW-kuvasta Lightroom käsitelty periaatteella sinne tänne vipuja ja AI-kohinanpoisto.
Pixel 7a, 5,43 mm, ISO 515 f1.9 16 sec JPG-kuvasta Lightroom käsitelty periaatteella sinne tänne vipuja ja manuaalinen kohinanpoisto.
Nyt pitäisi vielä löytää parempi paikka, missä olisi jotain maisemaa koristeeksi. En sano kumpi on parempi, mutta kyllä tuo Pixel tähtiä enemmän löytää. Näyttävät myös terävämmiltä. Samyangin tarkennus oli pari milliä vaille ääretön. Sille pitäisi löytää tarkka paikka.
Pitää jatkaa kokeilua. Pinoamista, kännykän asetuksia, pidemmät viiveet kameran laukaisussa ja vähemmän hermoilua ja sähläämistä. Ei ne Fujin nappulat ja rullat muutu yhtään suuremmiksi vaikka kuinka pärisee. Laukussa olisi vielä Fujin 16 mm:n, sitäkin voisi ulkoiluttaa.
Aloitin tähtikuvauksen noin 70-luvun puolessavälissä. Ruisrockissa, aidan läpi 50 millisellä. Hyviä tulivat ja tunnistaa kun käy googlettamassa esiintyjäluettelon. Tähtiä taisivat olla staraa ei oltu vielä keksitty.
Kuvassa on kuitenkin tähti, ei stara. Ei ole helppoa vieläkään. Kylmää puuhaa, pimeässä. Sopii hyvin vajaasti näkevälle, herkkänäppiselle. Aloin perehtyä myös Photoshopin ominaisuuksiin astro-kuvien käsittelyssä. Lähinnä pinoamista ja tasojen kohdistamista. Ohjeita löytyy, mutta eivät mene perille, eivät toimi tai sitten minulla on eri PS tai ohjeet ovat Windowsille. Asiaa ei helpota lainkaan se, että olen asentanut suomenkielisen PS:n. Mean ei PS:ssä tarkoita ilkeää. Yllätyin myös siitä, että kun tuon alla olevan kuvan näköisen vie TIFF:ksi, sen koko on 1,4 Gigaa. Toivoa on, yksi hyvältä vaikuttava ohjevideo on kokeilematta. Päädyin siis siihen, että tehdään Lightroomilla.
Kuva otettu Fuji 100-400 mm:llä, putki venytetty 400 milliin. Ainakin oli tarkoitus. Lighroom näyttää polttoväliksi 183 mm? Ei siinä varmaan tuollaisia karvoja oikeasti ole, mutta mielestäni ihan sievä tuollaisena. Kotipihalta ei parempia saa ilman salakatselusyytöksiä.
Vielä on opeteltavaa, kunhan kokeilen ja odotan inspiraatiota.
Laitoin kameran pihalle noin tunniksi raksuttamaan, eikä ainuttakaan Didi-van-didiä lentänyt ohi eikä yli. Taas tällainen hyvin markkinoitu ja huonosti toteutettu tapahtuma.
Kokeiluhan tämä oli. Kameraan (XT-4) natiivi ISO 160, Samyang 12 mm, aukko 7 ja aikaa 30 sekuntia. Sitten Lightroomissa armotonta vipustelua ja tällainen siitä tuli. Seuraavalla kerralla sitten jotain muuta.
Avaa uudelle välilehdelle niin näkyy paremmin.
Korjaus edelliseen. Olihan niitä siellä kun alkoi tarkemmin tutkia.
avaa taas uuteen välilehteen.
Aivan ensimmäiseksi sanoisin, että en mennyt kärkkymään perseidejä. Sillä kokemuksella, joka minulla on niin se homma on suoraan perseidistä. Media hehkuttaa joka vuosi, 60 tähdenlentoa tunnissa, ikinä et näe näin paljon, seuraavaan kerran vasta kun tulee geminit vai mikä olikaan, eikä silloin ollenkaan näin paljon. Ikinä en ole nähnyt 60 tähdenlentoa tunnissa. Nyt näin vahingossa yhden.
Asiaan. Tällainen tuli. Night sight -moodi, neljä minuuttia taisi valotella. DNG Lightroomiin ja neljä tuntia vääntöä – no ei sentään. Ajoin Lightroomin uuden kohinanpoiston ja sen jälkeen vääntelin muita vipuja.
Ei tästä nyt ihan kauhea tullut. Otava erottuu, jopa se kaksoistähti tuolta hännästä. Linnunratakin tuli kivasti kuvaan – vitsi, vitsi.
Aion vielä mennä toistekin. Sitä ennen uusin vanhan halvan Jobyn telineen, joka on myös perseidistä. Puhelimet ovat nykyisin aika isoja, kun niihin laittaa vielä liukkaan suojakuoren lihottamaan ja asettaa puhelimen kiinni telineeseen epätasapainoisesti virta- ja volume-nappien ohjaamana. Ei tarvita kummoista hipaisua pimeässä kun luuri on heinikossa. Jossain kuvissa huomasin, että jotkut tähdet olivat venyneet. Olikohan puhelin värähtänyt niitä valotettaessa. Muutenkin kun tuo yökuvaus – yllätys, yllätys – tehdään pimeässä, olisi kiva, että kalusto olisi niin sanotusti kirjaimellisesti näpeissä.
Alkuperäinen DNG on tässä
Otavan toiseksi viimeinen tähti on kaksoistähti. Muistan lukeneeni, että se oli ennen jonkinlainen näkötesti. Yksi ilta sitten katselin Otavaa ja totesin näköni huonontuneen, kunnes huomasin, että se olikin muisti joka huononi. Katsoin väärää tähteä. Kyllä se siellä on ja kuvasta voi tarkastaa. On kyllä sellaista piperrystä, että onnea vaan.
En aina oikein ymmärrä niitä tähtikuvien perään huokailijoita ja ihailijoita. Luonnossa kaikki on hienompaa. Vaikka tuota kuvaa tuijottaisi miten, ei siitä selviä taivaan syvyys, äärettömyys ja suuruus. Vaikka miten tuijottaisi ei näkyviin tule uusia tähtiä. Omaa pienuuttaankaan ei ymmärrä.
Voi sitä itselleen keksiä mitä vain arvonimiä. Netissä luki, että nyt on paras aika kuvata linnunrataa ja revontuliakin on luvassa. No minähän menin. Aika hyvä mielikuvitus pitää olla jos tuosta jomman kumman bongaa. En tuota vihreää hehkua revontuliksi allekirjoita, se ilmestyi kuvaan vasta jälkeenpäin ja voi olla mitä vaan muutakin hehkua.
OM-D E-M1 mkII tuntuu olevan parempi tähän hommaan kuin edellinen malli. Moottoritien vieressä ei ole tarpeeksi pimeää. Ei niin pimeää, että erottaisi linnunradan vyön ja niin valoisaa, että sivusta tuleva valo saa kaikki etulinssin töhryt esiin. Kuitenkin tarpeeksi pimeää siihen, ettei näe ilman apuvaloa mitä on tekemässä. Uuden kuulapään namiskat eivät ole vielä oikein hallussa. Sekä paljon muuta sähläystä. Värit ovat kyllä kauniit ja oli onneksi aika lämmin.