Posts Tagged: tallinna

Kuvakävely Tallinnassa

No juu ei se mikään kuvakävely ollut, vaan tavallista kävelyä, siirtymistä paikasta toiseen. Kamera nyt vaan oli mukana. Ensimmäinen kuva on Balti Jaamilta, jossa puluja kyttäämällä saisi menemään pitkäänkin. Siitä jatkettiin Telliskiveen, Noblessneriin, rantaa pitkin kaupunkiin ja vanhaan kaupunkiin.

Pulukuvan lisäksi nostan kuvan numero 7, joka on Noblessnerin alueella laiturissa olevan vanhan puisen sota-aluksen kyljestä. Hienoa symboliikkaa tuo sienen muotoinen pilvenkuva ja sen vieressä nuo vihreät kasvit.

Nostan myös kuvan numero 10. Kalarannan alue, lempirantani. Pilattu. Pelkkää betonia. Olen järkyttynyt, shokissa.

Päivä päättyi rauhankyyhkyläisen lehahdukseen. Hyvä niin.

Mennä Tallinnaan ja inspiroitua

Elämme vaarallisia aikoja. Siitä huolimatta, otin riskin ja lähdin Tallinnaan inspiroitumaan. Inspiroiduin niin kovasti, että otin kännykällä kuvan auringonlaskusta. Omaperäistä, mutta kaunista.

Pakkoloma Tallinnassa – Syksy tulee minä lähden

Eipä sitä viimeisenä matkapäivänä muuta tee kuin vaeltelee pitkin kaupunkia. Adamson Ericun ja Fotomuseuumin ehti toki kiertää.

Puut ja penkit olivat jo syyskoristelussa. Sorry haitarinsoittaja, etten vipannut kolikkoa – ensi kerralla sitten – tuossahan sinä aina soittelet. Ensi kerta saa olla joskus ensi vuonna. Olen luvannut, että kylmänä aikana en tuonne mene.

Pakkoloma Tallinnassa – Aitoja kuvia

Tänään tarkoitus lähteä pienelle lenkille. Koitetaan pysyä kuivana. Kohti Kumua. Kumussa oli jotain niin hienoa, että menin hiljaiseksi. Kaksikymmentä metriä leveä videoteos Lisa Reihanna – In Pursuit of Venus. Googleta lisää ja mene katsomaan jos tuolla päin liikut. Aloitin katsomisen ja laskin, että menossa on kymmenen kohtausta. Sitten tajusin, että kuva liikkuu myös vaakasuunnassa. Kohtauksia olikin 80 ja kesto noin puoli tuntia. Todella hieno ja vangitseva. Muu tarjonta olikin sitten vaatimattomampaa.

Kumusta sitten puiston poikki japanilaisen puutarhaan, jossa valitsin oikealle menevän tien ja hakeuduin kohti rantaa. Piritan tie on remontissa ja seutu muutenkin myllätty. Hieno ranta siitä tulee kun valmistuu. En tiedä tarkkaan mistä menin, mutta perille pääsin. Sateen ansiosta sai “kivoja” heijastuksia katsojien iloksi. Kuvauspäivä päättyi Vapauden aukiolle, jossa kukaan ei suostunut tekemään hassuja temppuja valomainoksen edessä.

Pakkoloma Tallinnassa Tehtyjä kuvia

Olin pakotettuna vuosilomalle, enkä jaksanut kahta viikkoa pyöriä kotinurkissa niin lähdin etelään. Sieltähän se laiva jo näköjään minua tuokin.

Ensimmäisenä päivänä Fotografiskaan. Esillä Kirsty Mitchell – Wonderland. Kuva saivat alkunsa surutyöstä, jota Kirsty teki äitinsä kuoleman jälkeen. Hän alkoi muistella satuja, joita äiti kertoi ja hahmoja joita hän eri äänellä esitti. Projekti venähti ja kuvia syntyi. Katsoin “Näintehtiin” videot tarkasti ja ymmärrän, että onhan näissä töitä tehty. Tarvitaan henkilökuntaa, malleja, meikkaaja, kampaaja, rakentajaa, valomiestä, yleismiestä ja ties mitä. Kieltämättä näyttäviä ja taidokkaita – ja huom. kaikki tehty itse – ei Photaroitu. Siinä kun 70 kuvaa katsoo, niin alkaahan se puuduttaa. Joskus nähnyt David Chappellen töitä ja ihastellut sitä tarinan rakentamista tai muotikuvia, joissa on annettu mielikuvituksesta kaikki, mikä irti lähtee. Surutyö on tärkeä tehdä, itse huomasin oman äidin kuoleman jälkeen, että on ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt edes surra. Mitä näistä jäi minulle käteen, eipä muuta kuin tämä teksti. (Sekä mielikuva siitä, kuka pojista tekee joskus Puppe, Mato Matala tai Upponalle projektin.)

Toinen näyttely oli Alison Jackson – Truth is Dead. Tämäkin 100 %:sti rakennettu. Kuvia julkisuuden henkilöitä muistuttavista hahmoista. Esimerkiksi Donald Trumpin esittämiseen Alisonilla on viisi eri henkilöä listoilla. No en niin huumorintajuton ole, etteikö siellä olisi muutama ihan hauska kuva ollut. Kovin juttu oli kyllä Diana ja Dodi sekä heidän kuviteltu lapsensa. Siis ei oikea Diana vaan henkilö, joka näyttää Dianalta. Näyttelyn sanoma on, että kuningatarkin käy vessassa.

Kolmas näyttely oli joku kiinalainen juttu, mistä en ymmärtänyt enää yhtään mitään.

Pihan toisella puolella on “hieman” pienempi paikka, Juhan Kuusi Dokfoto keskus. Sielläpä oli Jyri Pitkänen ja Eveliina Talvitie – Catch Me. Kuvia eri maista lapsista ja heidän perheistään. Lapset ovat jollain tavalla erilaisia, vammaisia niin kuin Suomeksi sanotaan. Kuvasarjojen välissä on tekstikuvaukset lasten ja perheiden elämästä. Tämä oli kova juttu sellaisenaan, heidän tavallista elämää. Vielä kun sitä peilaa noihin vähän aikaisemmin nähtyjen näyttelyjen tekomaailmaan.

Jotenkin se päivä meni ja kääntyi iltaan. Tyhjä tori on varmaan maailman tyhjin paikka, sen olisi voinut kotonakin todeta. Surutyöhön palataksemme mennään 25 vuotta sitten tapahtuneen onnettomuuden muistomerkille. Siellä kaksi ihmistä sytytteli uudelleen sateessa sammuneita kynttilöitä.

Taas jotain uutta nähneenä, kokeneena ja ymmärtäneenä painuin johonkin ja palaan huomenna takaisin.

Tallinnan elokuu 20. – 21. ja vähän Helsinkiäkin

Vielä yksi vajaa päivä ja kotiin. Ensin vielä edellisen päivän iltakuvat. Seuraavana päivänä vielä pieni kävely. Nyt Vapauden aukiolla oli joku muu tapahtuma. Pitkällisen odottelun ja valmistelun jälkeen paikalle saapui tuo valkopukuinen herra. Onnistuin googlettamaan, että hän on Intian tasavallan joku varapuheenjohtaja. Kuitenkin kyseessä oli ensimmäinen korkean tason valtiovierailu Intiasta. Ei mitään käryä, keitä nuo muut ovat. Presidenttiä odottelin, mutta ei tullut. Eikä näkynyt muuten Kashmiristakaan tulleen ketään paikalle.

Sitten satamaan, jossa rupesi satamaan. Sateen raja menee ison laivan täältä katsottuna vasemmalla puolella eli laivasta katsottuna tyyrpuurissa. Noita risteilijöitä tuli vielä elokuussakin pari päivässä.

Sitten Helsinkiin. Jos Salossa olisi noin hieno peiliseinä, olisin siinä vääntelemässä ja ihmettelemässä varmaan joka päivä.

Tallinnan elokuu 20. – 21.

Jatketaan siitä mihin viimeksi päästiin. Tossua tossun eteen ja kohti asemaa. Annoin ensimmäisen kuvan kohdalla hiukan myönnytystä mustavalkokuvaukselle ja laskin saturaatiota. Junakuvissa mentiinkin sitten jo täysillä väreillä. Asemalla pääsin lempiaiheiseeni, pulukuvaukseen. Tuo valkoinen oli varmaan kaupungin kuvatuin auto. Seuraavana päivänä sitä ei enää paikalla ollutkaan.

Niin kuin jo mainitsin elokuun 20. vietetään Viron itsenäisyyspäivää, sitä toista, uudelleen itsenäistymispäivää. Kaupunkia kohti kävellessä kuului jo kauas musiikki, joka lähti Vapauden aukion Harjumäeltä. Siellä Ivo Linna ja Kaire Vilgat lauloivat ja ihmiset hurrasivat. Kuuntele vaikka Ivo Linnan “Eestlane olen ja eestlaseks jään” ja “Isamaa ilu hoieldes” niin ei jää epäselväksi mitä laulava vallankumous tarkoitti. Jos Ivo olisi vielä esittänyt kansallislaulun olisin varmaan alkanut parkua.

Poislähtiessä huomasin, että Tallinnassakin oli Walk of Fame. Tähdet vaan niin pieniä, etten saanut selvää mitä niissä luki. Yhdessä ainakin tasan tarkkaan Ivo Linna.

Tallinnan elokuu 19. – 20.

Lomaa vielä jäljellä, käydään naapurissa. Amatöörimatkailijat asialla. Vaikka Suomessa ja Virossa on sama aika, niillä on eri kalenteri. Virossa olikin itsenäisyyspäivä ja siten vapaata. Vähän se vaikutti ohjelmaan, museokierrokset jäivät väliin.

Aloitetaan kuitenkin. Kolme postausta, kaikissa runsaasti kuvia. Aina sieltä jotain kuvattavaa löytyy.

Selitystä kaipaa varmaan tuo keltainen lippu. Matkanjohtajat ja heidän merkinantovälineet ovat intohimoni. Samoin lyöttäytyminen kuuloetäisyyden päähän oppaasta ja yrittää ymmärtää jotain selostuksesta. Nyt ei onnistunut kun oli mennyt auton taakse piiloon.

Matkan pääkohde oli tietenkin Fotografiska. Yksityinen paikka, jota ei juhlapyhät liikuta. Kolme parasta näyttelyä satunnaisessa järjestyksessä olivat Jimmy Nelson, Pentti Sammallahti ja Anja Niemi.

Jimmy Nelson, poseerattuja, aseteltuja, muotokuvia, toiset parhaimmissaan ja toiset arkivaatteissa. Eihän siinä mitään pahaa ole. Maailmassa on erilaisia ihmisiä, erilaisia kulttuureja, erilaisia vähemmistöjä erilaisissa paikoissa, erilaisten valtavirtojen puristuksessa. Se tämän näyttelyn viesti tiivistettynä on.

Anja Niemi, tästä oli ennakkoasenne. Meni onneksi nopeasti pois. Nämä olivat hauskoja. Hienosti tehtyjä teknisesti, hieno lavastus, silti aitoja, hienot tarinat. Kuvasin myös videoo ja yritän palauttaa nuo moovit ja musiikin mieleeni. Todella koukuttava.

Pentti Sammallahti, oli mahtava. Jotenkin, en ole koskaan osunut Suomessa Sammallahden näyttelyyn. Kuvissa nerokkaita oivalluksia, osa taas tuiki tavallisia, jotka ryhmään aseteltuina tekevät yhdessä hienon teoksen. Tämä näyttely olisi ollut hieno kiertää pienten lasten kanssa. Ei kyllä kestäisi enää lompakko lasten kanssa reissaamista. Koska lapset eivät olleet mukana jäi rahaa vielä Sammallahden kirjaan, jota on ollut vaikea saada Suomesta suomenkielisenä.

Täällä tulee varmasti käytyä Tukholman kustannuksella aina kun näyttely vain mielenkiintoiselta tuntuu.

Päätän tämän postauksen Sammallahden hengessä mustavalkoiseen kuvaan. Se on kyllä vaikeaa, koska maailma on värillinen. Ainoa mustavalkoinen kohde, jonka löysin oli Fotografiskan henkarit ja lokerot. Taidan jatkaa huomenna värilinjalla.

Kevätretki Tallinnaan osa 2

Mihinkäs sitä jäätiinkään, jonnekin kalatorin liepeille. Sitten polkua pitkin kohti Patareita ja Lennusatamaa. Jostain aitojen yli loikkien takaisin Viru-kadun tienoille lähelle majapaikkaa. Seurasin hetken yhden ruusun taistelua autoja vastaan. Ruusu hävisi, kirjaimellisesti. Sitä ihmettelin, että jos kerran pitää jotain pitää piilossa, niin eikö sen verhon kannattaisi olla jotain muuta kuin läpinäkyvä? Enhän minäkään käytä reikäisiä kalsareita – eiku. Kevät Tallinnassa oli hieman pidemmällä, puissa oli jo selvästi vihreää.

Sen vielä sanon, että kävin myös Kumussa ja jälleen kerran sain visuaalisen elämyksen lisäksi ajateltavaksi palan lähihistoriaa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kevätretki Tallinnaan osa 1

Aikaisemminkin olen Tallinnaa kehunut ja kehun nytkin. Karuilla kuvilla ja kauniilla sanoilla. Aivan ensimmäiseksi pitää kertoa, että kamerana oli Olympus OM-D E M10 I, koska Olympus OM-D E M1 I:seni on kohdannut tyyppivian ja kadottanut toisen rungossa olevan kantohihnan kiinnikkeensä. Olin siis liikkeellä hyvin kevyellä varustuksella. Tämä vain varoituksena, koska se varmasti näkyy kuvien laadussa. Olympuksella on hienot järjestelmäkamerat ja hieno kamerajärjestelmä. Loppuis vaan niiden nappien siirtely ja akkujen tyypin vaihto, jotta voisi hyllystä ottaa aina kulloiseenkin tarpeeseen soveltuvan rungon. Vielä kun voisi kameran setupin siirtää vaikka puhelimen kautta rungosta toiseen niin a-vot. Mennäänpä asiaan eli Tallinnaan.

Vanha kaupunki on niin moneen kertaan tallattu, että sieltä ei enää löydy kuin läpikäveltävää. Nykyisin askel vetää enemmän Telliskiven suuntaan. Telliskiveen aukeavaan Fotografiskan Tallinnan yksikköön asetan kovat odotukset. Voi kun se vain asettaisi tason heti niin korkealle, ettei tarvitsisi Tukholmaan enää lähteä kuin korkeintaan kerran vuodessa. Tallinna olisi niin lähellä. Telliskiven jälkeen teimme pienen kävelyn kohti Kalamajaa. Linnahallilta lähtevä kulttuurikilometri loppui hyvin pikaisesti kun pääsimme rantaa seuraavalle polulle. Vanhat satamat, joutomaat, rytökasat ovat minulle paljon hienompaa kulttuuria, kuin byroossa suunniteltu kulttuuri. Tuli mieleen Lontoon matka, kun tongin Thamesin rantaa innoissani kun siellä oli luita, posliinin palasia, värikkäitä kiviä ja muita aarteita. No löytyi sentää höyhen.