Posts in Category: Uncategorized
Visit Bergen viimeinen päivä
Loppuuhan tämäkin kuvavirta joskus. Uuteen päivään herättyämme, huomasimme, että aurinko paistoi taas kukkanuppukärryyn. Hieno päivä jättää tälle kaupungille jäähyväiset.
Sen enempää selittelemättä pyytäisin kiinnittämään huomion uuteen huomaamattomaan tapaan kerjätä, Ibsenin silmiin, levykauppaan josta saa country- ja bluegrass-musiikkia josta mukaan tarttuikin Bruce Springsteenin ainoa bluegrass-levy sekä punatukkaiseen norjalaiseen.
Tavoitteet matkalle olivat: 1. Hanki norjalainen villapaita kun suomesta ei tunnu saavan kuin ohuita neuleita tai järkyttävän paksuja paitoja. Checked. 2. Hanki kadulla pidettävä 100 % merino-villainen t-paita, kun niitäkin tuntuu olevan vaikea saada. Checked. Meinasi tosin käydä hassusti: ei katsos ole enää t-paita sesonki. 3. Käy taidemuseoissa. Checked. 4. Painu patikoimaan. Checked.
Menisinkö uudestaan? Jos itse pitäisi maksaa, niin en. Paitsi jos saisi halvan lentolipun ja museossa olisi joku ihan järisyttävä näyttely. Paras anti on siellä 500 metrin korkeudessa, alempana on ainakin tähän aikaan vuodesta porukkaa kuin pipoa Holmenkollenilla.
Sen pituinen se Pergen.
Visit Bergen kolmas päivä
En huomannut kertoa, että kun eilen laskeuduimme Floyeniltä, niin kaupungissa satoi ihan kaatamalla. Sade jatkui vielä seuraavallekin päivälle. Tästä tulee hyvä museopäivä. Olen pitänyt Hampurin museomailia hienona ideana, mutta tämä Bergenin puoli mailia on kaksinverroin hienompi. Kaikki taidemuseot saman rutakon rannalla.
KODE 1 – 4 on yksi kokonaisuus ja taidehalli päälle. Karkeasti sanoen 4 ja 3 olivat katsottavia, mutta muut höpö höpö. Nikolai Astrup oli nelosessa. Turvallista maalaismaisemaa ja arkielämää. Sitä mitä Munchkin piti kuvaamisen arvoisena. Norjassa kuuluisa, mutta muu maailma löysi hänet varsin myöhään. Väritetyt puupiirrokset olivat mielenkiintoisia. Muissa tiloissa poimintoja museon kokoelmista alkaen 1400-luvulta, vaikka mitä.
Kode 3:ssa oli Munch ja muita norjalaisia. Syksyllä on tulossa isompi Munch-näyttely jos se kiinnostaa. Töitä ja taiteilijoita oli paljon.
Loppupäivä meni kaupungilla haahuillessa ja päivän loppuun yksi taidepläjäys.
Bergen Ulriken Vidden Floyden
Tämä oli retkipäivä. Bergen on kaupunki, Ulriken on Bergenin korkein vuori ja Vidden on polku vähän matalammalle Floyden-vuorelle.
Siellä se näkyy. Bussia odotellessa voi yrittää ottaa henkistä yliotetta. Bussista puheen ollen. Tarkista jostain virallisesta lähteestä, miten tuonne pääsee. Nyt linja 12 lähti laiturista J, eikä Haukeland hospital (N) pysäkkiä ollut olemassakaan. Ulrikenille pääsee kaapelikärryn kanssa tai kiipeämällä itse. Matkaa pysäkiltä noin kilometri, nousumetrejä 290 ja askelmia 1500, kunhan sherpat saavat työnsä valmiiksi. Vuorelle todellakin lennätettiin jatkuvana virtana porraskiviä. Näkymät ovat samanlaiset meni kummalla tavalla tahansa.
Sitten vaan matkaan. Vastaan tulee lampia, vuoria, kiviä, kosteikkoja, lampaita, järviä, vuonoja. Ihmisiä patikoi harjanteella molempiin suuntiin. Matka etenee, hitaasti ja varmasti, välillä eväs- ja kuvaustaukoja pitäen. Alkumatkasta paistoi ja jossain vaiheessa meni pilveen. Kauempaa kuului ukkosen jyrähtelyä. Vielä ennen loppulaskua tuli vihoviimeinen 700 metriä pitkä nousu. Sen jälkeen alkoikin viiletä ja askel vei reippaasti Floydeniin, josta pääsi funikulaarilla kaupunkiin. Sellainen 17 km:n kaupunkikävely.
Jos olet menossa. Tämä ei ole puisto. Pitää olla kohtalainen pohjakunto. Varusteet pitää olla kunnossa. Tutki säätiedotus. Polku on hyvin merkitty, mutta ota silti kartta, jotta tiedät suunnilleen missä menet. Päätepisteiden välillä ei ole huoltopisteitä. Märällä kelillä on mutaa. Kuivallakin kelillä tarvitaan välillä nelivetoa.
Häshtäg Visit Bergen 1
Huomasin, etten ole juuri viime aikoina postaillut. Ei ole ollut postattavaa. Yritetään korjata asia. Kuvina eivät niin sykähdyttäviä eikä juttukaan juuri luista. Jos nyt joku kuitenkin jonkun idean saisi.
Aikaa oli maanantaista perjantaihin. Eiköhän näistä neljä bloggausta saa.
Ensimmäinen päivä on tulopäivä ja silloin ei vielä kaupungista juuri käsitystä saa. Pienellä alueella tuli pyörittyä.
Ensin on tietenkin lähtökuva. Ei menty Finnairilla vaan jollain Finskin kaverilla. Sitten on paikallinen rautatieasema, jota käytettiin vain läpikävelyyn. Huomaa kuitenkin esimerkillisen selkeästi merkityt raiteet. Tuo perhe on varmaan muuten vaan eksyksissä. Sitten on joku vähän Leniniä muistuttava merkkihenkilö. Vain kaupungin lokkikingi saa istua hänen päänsä päällä. Sitten on ruusuinen vuorinäkymä. Tiesithän, että Bergen on seitsemän vuoren ympäröimä, joten niitä voi putkahdella melkein mihin vaan kuvaan. (Vai oliko se vuonon?) Päästinkin jo sataman alueelle ja jääkarhun myötä sieltä jo poiskin. Jääkarhussa oli lappu ”Don’t touch”. Ei ollut sitten itse ymmärtänyt sitä lappua itseensä kiinnittää. Tuskin tuo oli vanhuuteen tai auton alle kuollut. Suomessa siirryttiin jossain vaiheessa sukupuolettomiin liikennemerkkeihin. Aika idea siirtyä ihmisistä enkeleihin. Loppuun vielä taidepläjäys: ”Ei mitään ilmoitettavaa – ingenting att informera”. Päivän päättää vilkaisu sisäpihalle. Tyypillinen eBookers-huoneen näkymä. Katso vaikka
https://www.ulkoilutankameraa.fi/blog/wp-content/uploads/2015/11/PB110304.jpg , mutta muista tulla takaisin.
Meindl Tessin retkeilykengät
Kyllä on mulla vaikeaa kaupankäynti. Olen jo jonkun aikaa etsinyt matalia vaelluskenkiä, kevyempiä kuin esim Hanwag Tatra. Sellaisia kaupunkikäyttöön ja helpoille poluille sopivia. Ei ole löytynyt. Olin jo päätymässä Hanwagin Tashiin, jos vain jostain löytyisi. Ei tietenkään löytynyt, ei sellaisia olekaan. Ne ovat retkeilykenkiä – eivät vaelluskenkiä. Termit aukesivat niin löytyi Lowan, Merrelin ja Meindlin mallit. Paitsi, että Lowaa ei ole, Merreliä voi olla Helsingissä. Paikallisessa ei ollut kokoja Meindlistä, joten menin Raisioon. Tashi, joka on kalvollinen löytyi, mutta kalvotonta sisarmallia – ei kokoa. Maailma on täynnä tavaraa, mutta ei koskaan sitä mitä minä haluan. Pakko ottaa sitä mitä myyjä haluaa.
Itse kenkä. A/B pohja on todellakin pehmeämpi ja taipuisampi kuin B-pohja. Nahka on pehmeää, voi laittaa suoraan jalkaan ja baanalle. Varsi on matala ja avara, tuntuu että kerää roskia herkästi, ainakin shortsikeleillä. Varpaille on hyvin tilaa ja leveyttä riittää. Kahdenkymmenen kilometrin perusteella olen tyytyväinen. Nämä ovat identity-mallistoa. Jäljitettävää, vastuullista jne… Jokainen pari on numeroitu. Tota noin, se nauta kuitenkin kuoli minun kenkieni tähden. Meindl voisi järjestää kokoontumisen kaikille, jotka ovat tätä vuotaa hyödyntäneet ja yhdessä kehuttaisiin kukin omalla kielellään, että ei mennyt sekään henki hukkaan.
Väriä kartalla
Niin kuin kerran kesällä ennenkin paluumatkalla tulee ihasteltua värejä. Metsässä asuva ei voi ymmärtää miten taivas voi jatkua muuallekin kuin ylöspäin. Värejä löytyy niin paljon, että prideviikko kalpenee.
Tukku Tukholmaa
Ruotsin matkailuni on viime aikoina vähentynyt, mutta kyllä vielä tulee ainakin kerran vuodessa käytyä. Fotografiskassa ja muutama tunti kaupungilla hortoilua.
Etukäteen tutustuttuna odotukseni olivat, että nyt on näyttely, jonka vuoksi kamerat on joskus keksitty. Näin sitten olikin. James Nachtwey on ollut kaikkialla, missä tapahtuu. On sotaa, riistoa, nälänhätää, luonnonmullistuksia, terroristi-iskuja, huumeita, sairautta – mitä vaan keksit. Kuvia on kymmeniltä vuosilta. Eikä siinä kaikki, lisää tulee. Aina vaan uudelleen ja uudelleen. Eikö olekin kummallista? Kukaan ei tässä näyttelyssä hymyillyt.
Nachtwey vei alakerran. Yläkerran salin jakoivat Vincent Peters ja Scarlett Hoof Graafland. Peters kuvaa muotokuvia, julkisuuden henkilöistä, taitavasti, erittäin taitavasti, ihan huippu. Kuitenkin, Nachtweyn näyttelyn jälkeen nämä kuvat tuntuivat turhilta, pinnallisilta. Edes Donald Sutherland ei sytyttänyt, muita en tainnut tunteakaan.
Graaflandin kuvat ovat taidokkaasti lavastettuja, maalauksenomaisia, värikkäitä, valoisia, ympäri maailmaa. Ihan hauskoja, kevyesti heitettynä.
Täytyykö sitä silti ympäri maailman matkustaa jonkun valokuvan takia, voisi kysyä Mandy Barker, joka ystävineen kerää meristä sinne kuulumattomia muovisia artefakteja, kuten jalkapalloja, hammasharjoja, kumiankkoja ynnä muuta sellaista. Sano vain joku muovinen tavara, niin voin sanoa, että jossain meressä sellainenkin löytyy. Jos Scarlett sai mielialan jo kohoamaan, niin Mandy sai sen taas normaaliksi. Vaikka merestä kerättäisiin kuinka monta tuhatta jalkapalloa, niin aina niitä löytyy lisää. Eikö olekin kummallista?
Olipa hyvä reissu. Näin hauskaa oli viimeksi juurihoidossa kun se puudutus ei ollutkaan mennyt tarpeeksi syvälle. Loppuun kuvallinen osuuteni.
Tulliniemeen ja takaisin
Jälleen kerran tuli käveltyä Uddskataniin ja takaisin. Hitaasti ja varmasti. Kymmenen kilometrin lenkkiin saa menemään koko päivän kun ihmettelee sitä ja tätä. Karu, mutta niin hieno ja värikäs. Linnut olivat mielessä ainakin kuvien perusteella.
Isolumme
Se on kuulkaa sillä lailla, että jos lummekuvan haluaa, niin veteen pitää mennä. Ei niitä oteta rannalta kameralla sinne päin sohimalla. Parempaa onnea ensi kerralla eli varmaan ensi vuonna.
Lintukuvaamassa aattona
Etten olisi juhannusaattona sammunut jo iltapäivästä, niin lähdin kierrokselle Halikonlahdelle. Vähän testailemaan vaikka lokkien lentokuvausta. Yllätykseni olikin melkoinen kun huomasin, että noin sata muutakin olivat samalla asialla. No eivät olleet. Siellä oli Suomen kolmas ruskopääsirkku. Liityin joukkoon mukaan, jonka jälkeen jatkoin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Ruskopää näyttää ihan joltain huovutetulta leikkilinnulta. Onkohan etäisyys vai tarkennus. Kyllähän tuosta tunnistaa, mutta… Kottarainen on hieno, ilmeikäs. Sähkölanka on vähän karu, mutta eihän se voi ilmassakaan istua. Ilmeikäs on myös pensaskerttu, tylyn näköinen. En tosin osaa lukea lintujen ilmeitä, voihan tuo tarkoittaa vaikka lupsakkaa. Kunhan arvailin.
Taas nähdään miten hyvä olisi jos osaisi hiipiä ilmassa. Vaikka millejä oli 800 ja kohde sähkölangan korkeudessa, niin ei se ruutu silti täyteen tule. Oli sitten täysi tai vajaa kenno.
