Niin minä kuin moni muukin etelän asukas ihmetteli jotain mitä ei ollut koskaan ennen nähnyt. Kantta myöten koko taivas vihreänä. Loimotus loppui noin 22:00, mutta hehku jäi. En tiedä onko tuo taivaanrannan punainen revontulia vai lähiön loistetta. Paljaalla silmällä sitä ei nähnyt.
Lempimännikköni, auringon jo laskettua. Pääsi taas pimeä yllättämään ja varusteista puuttui esim taskulamppu, jotta olisi voinut luotettavammin tarkentaa, jalustakin jäi laittamatta. Vaikka kuva onkin mustavalkoinen niin silti näen siinä mäntyjen oranssia ja sammaleen vihreää.
Pitkästä aikaa Vaisakossa. Tavoitteena bongata pikkutikka ja pyrstötiainen. Vaihdoinkin teeman vaahterapäiväksi.
vai mitä paaleja lienevätkään. Maalla näitä näkee. Ai niin, mehän ollaankin kaupungissa. Eihän näistä netissä vielä kuvia tainnut ollakaan. Jotenkin minulla on aavistus, että näitä tullaan käyttämään kun kartanolla alkaa fasaani merkkisten lintujen metsästys.
Olipa otollinen auringonlasku antaa mielikuvituksen lentää, että mikä tuolta purkautuu. Langoilla olleet variksetkin värjäytyivät punaisiksi. Ei sieltä sitten kuitenkaan mitään ilmestynyt – ainakaan minulle.
Olen ennenkin yrittänyt. Viimeksi taisi käydä niin, että tikka tuli kylläiseksi eikä enää palannut paikalle kun kaivoin kameran esiin. Nyt oli uusi yritys. Tämähän on sellainen tapaus tämä käpytikka, että kun se on syönnillään niin se palaa siihen pajalle aina uudelleen uuden kävyn kanssa. Vaikka se lähteekin niin saattaapi palata uudelleen hetken kuluttua. Eikä niitä käpyjä haeta mistään kaukaa, että ei tarvitse tunteja odotella. Kalasääski on eri juttu. Nyt oli vähän ahdas paikka. Parasta olisi jos ei olisi muita puita ympärillä. Sitten mennään puun alle odottamaan tuloa ja lähtöä. Räpsästään sopivassa paikassa. Hitaat voivat lasettaa sarjatulella. Nyt onnistui jo kolmannen kävyn kohdalla. Enempää en yrittänyt. Hirviökärpäset kulkivat niskassa, eikä asento puun alla kamera naamalla ole sellainen, jossa voisin olla varttia kauempaa. Palataan aiheeseen jonkun toisen puun juurelta.
Vaikka se kirkuvan räikyvä punainen ja keltainen onkin kiva läiskä syksyn luonnossa niin läiskäksi se saa puolestani jäädäkin. Suurina pintoina syksyn kaunein väriyhdistelmä on kuihtuva heinä, koivun keltaiset lehdet ja valkoiset rungot.
Jos auringonkukasta on pakko pönö ottaa, niin otetaan kunnon kalustolla. Muutama ruutu on vielä jäljellä tätä filmiä. Pitää käyttää pois ennen kuin tulee pimeä ja kylmä. Polaroid-kuvaajan epäkeli.
Auringonkukkia ja varsinkin kuvia niistä näkyy taas ilmestyneen. Kiertelin kahtakin viljelmää ja hain mikä olisi minun näköinen auringonkukkakuva. Onko se leppäkertun ruokapaikka (aika ovelasti tuosta kuoresta heijastuu tuo keltainen), preerian keltaruusu vaiko rekvisiitta sauniolle. Eikä sen hehku lopu iltavalossakaan.