Yearly Archives: 2018
Muodot
Tuttu maisema. Ensimmäisen kerran näin sen näin. Pitää alkaa jalostaa, aloittaa vaikka viikatteella ja kahluusaappailla.
Ei ole mikromuoveja meidän järvessä
Jalkapallo edes pieni ei täytä mikromuovin määritelmää. Se on roska, vielä. Kyllä se riitä pienenee ja mikroutuu.
Ja taas viikkoja myöhemmin
Nyt alkaa maisema olla valmis talveen. Seuraava muutos tulee lumen myötä. Moottorisahamurhaajat ovat lähteneet jo muualle.
Koptereihinkin pätee ilmeisesti sanonta, josta on useita variaatioita. On koptereita, jotka eivät ole pudonneet ja koptereita, jotka tulevat putoamaan. No näin nyt kävi. Hyvään aikaan sen puolesta kun ollaan kuitenkin menossa kohti pimeintä ja märintä aikaa. Vakuutus on, mutta onhan siitä taas oma vaivansa selvitellä ja lähetellä suuntaan ja toiseen.
—
Puuvalo
Puuvalo on kavala tauti. Se iskee syksyisin ja jatkuu joskus pitkälle kevääseen jopa kesään. Se ilmenee värikkäinä, vilkkuvina, kirkkaina vitjoina puissa ja pensaissa.
Onneksi tällä puulla ei ole sitä. Jos siitä lähdetään, että puuhun laitetaan valoja on hienoa, että joku ymmärtää laittaa vilkkumattomat, häikäisemättömät ja neutraalin väriset valot. Lisäksi tuo muistuttaa jotain, eikä ole viskelty hujan hajan. Poronsarvea tuossa käsittääkseni ollaan rakentamassa. Hieno tästä tulee, vaikka perisalolaiseen tapaan tulee joitakin ärsyttämään olivat päällä tai eivät. Sellaisia me ihmiset ollaan.
Tuulee niin että tukka lähtee päästä
Pakko oli jonnekin päästä. Ei auttanut huppu eikä pipo. Kun pää palelee tuntuu, että tuuli menee koko kropan läpi. Ei kannattanut jäädä tuuleen makaamaan vaan painuin metsän suojaan. Tuulen huminan kuuntelu olisi ollut mukavampaa jos olisi käynyt pienempi viima.
Lokahyinen Tallinna
No, ei kauheasti lokaa, mutta hyistä. Ennenkin ja useammin kuin kerran olen luvannut, että en mene Tallinnaan loka – maaliskuun välillä. Siellä on niin jäätävän kylmä. Menin kuitenkin.
Kumussa Konrad Mägi ja Baltian symbolismia. Molemmat kannattaa katsoa. Tulopäivänä aurinko mukamas vielä vähän paistoi. Ainakin sen verran, että tuli varjoja. Olinpas tyytyväinen tuohon puistokuvaan. Muuta en olisi tarvinnut. Näkymä hotellista oli jotain muuta kuin vanhan kaupungin tornit. Hienohan tuokin oli. Geometrinen ja energinen.
Valokuvatarjonta jäi tälla matkalla Telliskivessä olevaan Juhan Kuusi Dokfoto keskuksen Luca Berti näyttelyyn. Varmaan joku muistaa Suomessakin pyöräilleen tanskalaisen valokuvaajan, joka taltioi Linhofilla maaseudun ihmisiä ja maisemia. Täällä oli esillä vastaavia kuvia Eestistä. Näin aikaisemmin päivällä (vai oliko se eilen) kirjakaupassa tästä tehdyn kirjan. Myöhemmin näyttelyssä tuli tunne, että nyt ollaan niin sisällä valokuvassa kuin pääsee. En osaa kaikkia tuntojani tässä purkaa. Olivat upeita. Kahdelle eurolle sai vastinetta.
Loppuun vielä pakollinen kaupunkinäkymä ja paluumatkan merinäkymä.
—
—
—
—
—
—
Ties monesko Lystilän yöt
Syksyn yökuvaukset olen monesti aloittanut ja monesti jatkanut Lystilänmäen yksinäisiä puita kuvaten. Taustalle on saanut mustan yötaivaan. Tänään olikin kuutamo. Taivas oli valaistu. En muistanutkaan, miten kirkkaasti kuu voi valaista myös mustan maan aikaan. Hiljaista, kuuluu puron solinaa, joutsenia, korppi, harmaahaikara, lentokoneita ja välillä autojen ääniä. Maisema on tutun näköinen, mutta jotenkin uusi. Palataan parin viikon päästä asiaan olisiko pimeys erilainen.
—
Olkoon vaan istutettu koivikko
Siitä huolimatta se on nätti. Kaikenlaista sieltä löytyisi kun lähtisi hakemaan. Itse olen etsimässä inspiraatiota ja motivaatiota.
—
Piilossa viidakon
Metsä oli hienosti koristeltu. Hyvän metsäkuvan ottaminen on vaikeaa. Ymmärrän miksi puistokuvia otetaan enemmän. Metsäkuvaa odotellessa katsellaan niitä pieniä yksityiskohtia.
Taas meni viikko
Ei ollutkaan koivut vielä ihan nakkena. Ei ollut tarpeeksi sateinen ja tuulinen viikko. Seuraavalla kerralla kun tuonne menen, ovat lehdet saaneet varmasti kyytiä.
