Vähän on tullut kuvattua lokakuussa. Muutama kotialbumikuva tämän lisäksi. Olisi toki hyvä kuvailla enemmän, niin voisi kameroiden toiminnot ja rutiinit jäädä selkäytimeen yhtä yötä pidemmäksi aikaa. Aineenvaihduntani tuntuu olevan niin ripeää, että se menee selkäytimeen asti.
Toinen opittava kokonaisuus on, että puolisokean olisi parasta pysyä pois yökuvauksista. Taas kauheaa säätöä sen lisäksi, että 1. Jalustan jalkojen lukituksessa oli jotain ongelmaa, jonka vuoksi jalusta könötti ihan vinossa. 2. Vaikka panorointiruuvi oli lukittu kamera pyöri, koska keskiputken lukitus oli jäänyt löysälle. 3. En nähnyt vaivaa laittaa pikakiinnityslevyä kiinni objektiivin jalkaan, jonka vuoksi koko hässäkkä oli epätasapainossa, josta taas seurasi, että kohteen kohdistaminen oli hankalaa, koska kitkan tai kiristyksen löysääminen sai kameran niiaamaan samantien eteen eli alas. 4. Olin myös ilmeisesti käännellyt kameraa liian voimakkaasti, koska pikakiinnityslevy oli session aikana 45 asteen kulmassa kameran pohjalevyyn.
Vika voi olla minussa, mutta olen sitä mieltä, että Siruin kuula saa lähteä. Mistä se on mahtanut edes tunkeutua tähän talouteen.
Kaikesta huolimatta kuvasta tuli vähän sitä mitä halusinkin. Vuoden luontokuva 2027 jos löytyy sopiva sarja. Kuun vaihe 97 % vähenevä kuperakuu. Fujitsu XT4 Bleach Bypass.

Syksyn yökuvaukset olen monesti aloittanut ja monesti jatkanut Lystilänmäen yksinäisiä puita kuvaten. Taustalle on saanut mustan yötaivaan. Tänään olikin kuutamo. Taivas oli valaistu. En muistanutkaan, miten kirkkaasti kuu voi valaista myös mustan maan aikaan. Hiljaista, kuuluu puron solinaa, joutsenia, korppi, harmaahaikara, lentokoneita ja välillä autojen ääniä. Maisema on tutun näköinen, mutta jotenkin uusi. Palataan parin viikon päästä asiaan olisiko pimeys erilainen.
—
En ole vielä tottunut kesäajan valoisuuteen. Lumisena aikana kelloja voisi siirtää vaikka taaksepäin. Oli miten oli, niin keltasirkut voivat olla asiasta eri mieltä. Alkuvuonna niitä ei ollut missään. Sitten yhtäkkiä niitä roikkuu joka oksalla. Omalla pihallakin oli pari. Punatulkku on vielä kateissa, milloinhan se ilmestyy. En keltasirkkuha varsinaisesti hakenut, vaan sitä isoa munaa, jonka oli määrä nousta 19:53 ja oli tapansa mukaan ainakin vartin myöhässä. Heinäahteen mäki oli ilmeisesti raskas nousta.
Kuuta odotellessa oli aikaa katsella taivasta. En muistanutkaan millainen tunnelma on hämärtyvällä järvellä. Muuttoon valmistautuvat linnut parveilevat, kurjet huutavat, kuhat käyvät näyttelemässä selkäeviään, järvi tyyntyy, hämärtyy. Taivas pilvineen heijastuu järven pintaan. Aurinko laskee ja alkaa värjätä pilviä oranssia, violettia ja punaista. Auringonlaskun puolella taivas muuttuu punaiseksi. Aurinko poistuu ja on kuun vuoro valaista.
—
—
—