Yearly Archives: 2020
Mahdoton tehtävä
Kaikki alkoi jo kauan sitten. Saloon alettiin rakentaa uutta jätevoimalaa. Lenkkipolun varrella, eräänä päivänä huomasin, että metsän takana pilkotti nosturi. Sitten nousi savupiippu. Halusin kuvan, missä on etualan hakkuuaukio ja metsän takaa nousee jätevoimalan piippu. Eikä kun toteuttamaan. No eihän se onnistunut ei sellaista polttoväliä ollutkaan. Kun menin lähemmäs, menin samalla alemmas ja piippu hävisi näkyvistä. Olisi siis pitänyt mennä samalla korkeammalla. Onhan mulla drooni. Ne sen polttoväli taas on niin laaja, että pitäisi lentää laitoksen viereen. Visio ei siis toiminut. Jätetään tähän. (Paitsi DJI:lla on sekin versio, missä on pidempi putki, hmmm… Älkää hullua yllyttäkö.)
Suon päällä
Kaivoin pitkästä aikaa kopterin ja menin suolle. Vähän aikaa räpellettyä, muistin miten se laitetaan päälle.
Myöhemmin muistin, miten kuvia otetaan – kai. Kuvat olivat aluksia ihan plattuja. Aivan kuin jonkun likaisen suodattimen läpi kuvattuja. Aikansa kun niitä räpläsin, niin niistä tuli tällaisia. Jälkimmäinen voisi olla jostain meren tai järven pohjasta tai makrokuva kivestä. Hyvä niin, hyvä, ettei aukene kerralla.
Ihmettelemään jäin muuten tuota muotoa. Ovatkohan nuo jotain ojituksen jälkiä vai onko siellä aina ollut tuollainen mätäsrivi? Oja tuolla takana menee, mutta kartasta en osannut sijoittaa sitä oikeaan paikkaan. En tiedä, mutta mielenkiintoiselta näyttää. Suolla kävellessä tuota ei erota. Kyllä, todella mielenkiintoista. Pitää käydä uudelleen.
Olisin ottanut toisenkin akullisen kuvia, mutta alkoi ohjain piipittää. Siis voi helvetti, että menee hermo näiden vehkeiden kanssa. Eikö ne vain voisi toimia minulla ja hajota niillä, joilla on aikaa ja hermoja niiden kanssa näprätä.
Aboa Vetus ja kärpänen
Kävin Turussa, museossa. Jorma Puranen oli tuonut kuviaan näytille. Mielenkiintoinen osin, mutta ehkä vähän vaikea. Ne kuvat, joissa alkoi hakea päälle oikeaa asentoa kun luuli, että museon valot ovat pielessä olivat hauskoja. Samoin kuvat, joissa näytti olevan struktuuria. Siis valokuva, joka ei ole sileä, kuvittele itse. Pettynyt olin siihen, että mukana ei ollut Kuvitteellinen kotiinpaluu. Näin tämän joku vuosi sitten Rovaniemellä ja vaikutuin.
Oma panokseni tältä reissulta on tässä. Kärpänen on niin lähellä vapautta, mutta ei uskalla, ei uskalla. (Voisi tarkentaa, että minkä hälytyksen, meneekö siitä hälytys vartijalle vai hätäkeskukseen.)
Vaatekasan arvoitus
Metsässä kun törmää outoihin tavarakasoihin, ei koskaan mieti tarkemmin, vaan tuomio on aina, kuka ääliö dumppaa tänne rojujaan. Kaupungissa taas, sehän on ihan normaalia, että jotain jää joskus joltain jälkeen. Siltikin, mikä on tuon vaatekasan arvoitus. Miten rautatieaseman (olen vanhan kansan ihminen, enkä puhu juna-asemista) parkkipaikan, invapaikalle ilmestyy kasa vaatteita, joista ainakin osa lastenvaatteita. Ehkä ne eivät olleet sopivia, väärän värisiä, liian kuumia, laukkua kiristi, liian kylmiä, likaisia (nyt ainakin), lapsi ei jaksanut kantaa… Tuo vihreä pötkö, en tiedä onko se purulelu vai kaalimato – sehän muuttaisi ajatukset ihan erilaisiksi. Toinen arvoitus on, että ne olivat olleet siinä kuulemma jo ainakin viikon. Eikö kukaan siivoa tuolla?
Kotia kohti
Se siitä matkasta. Mukavaa oli. Itse maksoin osuuteni, eikä ollut kaupallista yhteistyötä eikä maksettua kumppania.
Sumua oli, ei johdu kamerasta. Viimeinen on paras paattikuvani. Tuollaisia ei instagrammissa näe, ei siis näe eli ei saa selvää. Onneksi on nämä perinteiset alustat vielä olemassa.
Kuvatallustelua Tallinnassa
No juu ei se mitään tallustelua ollut, vaan reipasta kävelyä kohteesta toiseen. Kamera vain sattui olemaan mukana.
Suunta on Kadriorg ja sieltä rannan kautta jonnekin ja jotenkin taas vanhan kaupungin kautta hotellille. Ensimmäinen on vakiokohteesta eli puutarhan ruusutarhasja ja viimeinen heijastus kaupunkimaisemasta jääköön innokkaille Tallinnan kävijöille syötiksi. Huomenna eli seuraavana päivänä kotiin.
Taidetta ja kuvia tuli taas nähtyä, mutta sen jokainen varmaan arvasikin. Lokakuussa uudelleen jos Korona suo.
Kuvakävely Tallinnassa
No juu ei se mikään kuvakävely ollut, vaan tavallista kävelyä, siirtymistä paikasta toiseen. Kamera nyt vaan oli mukana. Ensimmäinen kuva on Balti Jaamilta, jossa puluja kyttäämällä saisi menemään pitkäänkin. Siitä jatkettiin Telliskiveen, Noblessneriin, rantaa pitkin kaupunkiin ja vanhaan kaupunkiin.
Pulukuvan lisäksi nostan kuvan numero 7, joka on Noblessnerin alueella laiturissa olevan vanhan puisen sota-aluksen kyljestä. Hienoa symboliikkaa tuo sienen muotoinen pilvenkuva ja sen vieressä nuo vihreät kasvit.
Nostan myös kuvan numero 10. Kalarannan alue, lempirantani. Pilattu. Pelkkää betonia. Olen järkyttynyt, shokissa.
Päivä päättyi rauhankyyhkyläisen lehahdukseen. Hyvä niin.
Mennä Tallinnaan ja inspiroitua
Elämme vaarallisia aikoja. Siitä huolimatta, otin riskin ja lähdin Tallinnaan inspiroitumaan. Inspiroiduin niin kovasti, että otin kännykällä kuvan auringonlaskusta. Omaperäistä, mutta kaunista.
Vanha brutaali on parempi kuin pussillinen uusia
Ei niin kaunista, mutta tehokasta. Yhtään naakkaa ei ole keppien päässä istumassa. Käytän samaa kun kitken kukkapenkkejä. Heittelen voikukat ja ohdakkeet varoitukseksi muille vähempiarvoisille kasveille, että tänne ei kannata juurtua.
Lummelampikorento
Latin alaiselta nimeltään Leucorrhinia caudalis. Ikinä en ole ennen muistaakseni nähnyt. Kiva laji siitä, että on vain kaksi vaihtoehtoa, joka tämä voisi olla ja tämä ei ole toinen.
