Posts Tagged: suo
Suon kummitus
Lumien ja jäiden sulaessa suosta nousee kummituksia. Höh, mulla ei ole niin pieniä lapsia, joille tätä voisi tarjota ja lapsenlapsi on niin pieni, ettei tiedä mikä kummitus on. Hukkaan meni tämäkin (hyvä) kuva.
Viimeiset jäät
Suo alkaa olla puhdas lumesta ja jäästä, ainakin pinnalta. Viimeiset märät paikat pidättelevät vielä hetken näitä jäälauttoja.
Suokävelyllä
Tunsin itseni niin kevyeksi kun sai kulkea aika huolettomasti vielä jäässä olevalla suolla. Vähän piti toki sovitella askeleita.
Kuinka voi ihminen tulla hyvälle tuulelle kun kävelee suolla. Tämä ei ollut kysymys, koska ei ollut kysymysmerkkiä. En silti tiedä.
Kävelyn lisäksi kokeilin uutta hankintaani TTARtisan 27mm 2.8 objektiivia. Saa arvata ja lähettää arvauksen vaikka postikortilla. Kumpi on TTArtisan 27 ja kumpi Fujinon 16 mm. Fuji aukolla 5.6 ja TT aukolla 6.4. Tarkkuudessa, tarkennusnopeudessa, tarkennuksessa ei suurempaa moitittavaa. Kyllä sen kanssa pärjää, mutta onhan tuo vinjetointi aika hurjaa. Toistossa ei ole vikaa, kuvan profiili on Fujin Classic Neg. Ehkäpä Bleach Bypass olisi ollut vielä sopivampi.
Kokeilen vielä myöhemmin muita aukkoja, yritän miettiä, mihin tätä voisi käyttää.
Koivikko
Jostain tuonne suon ja metsän rajalle on tullut koivikko. En tiedä onko levinnyt luontaisesti vai onko joku uskonut koivun tuossa viihtyvät. Ei yhtään suoraa puuta, jokainen, mikä mihinkin suuntaan väärällään. Kituliaita suokoivuja. Ei se mitään, minulle kelpaavat. Jokaisella pitäisi olla oma kotikoivikko, mistä otetaan merkit vuodenkiertoon. Ensimmäiset silmut, niiden puhkeaminen vaaleanvihreiksi lehdiksi, vihreän syventyminen kesän mittaan, syksyn keltainen ja lehtien putoaminen. Tästä tulee minulle sellainen kalenteri. En varsinaisesti odota mitään klorofyllipurkausta, mutta toivottavasti niistä joku on vielä elossa.
Suolla
Lunta ei ole suon ja metsän reunoilla, jos sielläkään. Isommat lammikot ovat jäätyneet, kestävät kävellä, mutta tosi liukkaita. Jotkut mättää kantavat, jotkut eivät, ojien kanssa pitää tarkkana. Vettä on tullut aika paljon ja virtausta riittää.
Valkotasapainon kanssa on säätämistä. Tuolta siellä muistaakseni näytti.
Iltasuolla
Alkaa suo-otsikot käydä vähiin, suosittu aihe minulla. Ihminen on onnellisimmillaan suolla tai suon laidalla. Tämän totesi jo kauan sitten Lucius Annaeus Seneca teoksessaan De vita beata – Onnellisesta elämästä.
Olla luonnon rauhassa auringon laskiessa, syksy alkaa tuntua säässä, ensimmäiset hirvikärpäset, hanhien tööttäykset, kurkihässäkkä kröhisee, puolukat, juolukat, mustikat maistuvat. Vois sanoa, että la dolce vita.
Torronsuo
Hyvä sitä on ihmisen välillä käydä muillakin soilla. Vaihtelua, ei yhtään koivua. Ihanan houkutteleva lammikko.
Torrolla on nykyisin hienossa kunnossa olevat pitkospuut. Vielä ei ihan tossuilla olisi pärjännyt, mutta kumisaappaat olisi ollut liikaa. Kyllähän tuota paljon käydään kiertämässä. Reittejä ei tosin montaa ole.
Suon päällä
Kaivoin pitkästä aikaa kopterin ja menin suolle. Vähän aikaa räpellettyä, muistin miten se laitetaan päälle.
Myöhemmin muistin, miten kuvia otetaan – kai. Kuvat olivat aluksia ihan plattuja. Aivan kuin jonkun likaisen suodattimen läpi kuvattuja. Aikansa kun niitä räpläsin, niin niistä tuli tällaisia. Jälkimmäinen voisi olla jostain meren tai järven pohjasta tai makrokuva kivestä. Hyvä niin, hyvä, ettei aukene kerralla.
Ihmettelemään jäin muuten tuota muotoa. Ovatkohan nuo jotain ojituksen jälkiä vai onko siellä aina ollut tuollainen mätäsrivi? Oja tuolla takana menee, mutta kartasta en osannut sijoittaa sitä oikeaan paikkaan. En tiedä, mutta mielenkiintoiselta näyttää. Suolla kävellessä tuota ei erota. Kyllä, todella mielenkiintoista. Pitää käydä uudelleen.
Olisin ottanut toisenkin akullisen kuvia, mutta alkoi ohjain piipittää. Siis voi helvetti, että menee hermo näiden vehkeiden kanssa. Eikö ne vain voisi toimia minulla ja hajota niillä, joilla on aikaa ja hermoja niiden kanssa näprätä.
Käymäsä Torronsuolla
Sade vesitti retken huippukohdan eli kiipeämisen lintutorniin, torsonsuo sentäs. Reittivalinta oli sellainen, että mennään torniin sitten lopuksi. Viimeiset noin kolme kilometriä satoi – eikä siinä vielä kaikki – satoi sen jälkeenkin. Tuollaiseen vieraaseen paikkaan kun menee niin onhan se vaan sellaista silmäilyä. Varmasti jokapäiväisenä kohteena jatkuvasti vaihteleva ja uutta esittävä. Harvemmin poikkeavalle se on vain suota. Kiersimme koko lenkin. Alkumatka ihan ok, mutta aika turhaa kierrättää niitä teitä pitkin ja varsinkin loppupätkä vielä Somerontietä. Jonkun verran olisi pitkospuissa korjaamista. Ilman niitä tämä kohde on aika hankalasti tennarikansan saavutettavissa.
—
