Suokävelyllä

Tunsin itseni niin kevyeksi kun sai kulkea aika huolettomasti vielä jäässä olevalla suolla. Vähän piti toki sovitella askeleita.

Kuinka voi ihminen tulla hyvälle tuulelle kun kävelee suolla. Tämä ei ollut kysymys, koska ei ollut kysymysmerkkiä. En silti tiedä.

Kävelyn lisäksi kokeilin uutta hankintaani TTARtisan 27mm 2.8 objektiivia. Saa arvata ja lähettää arvauksen vaikka postikortilla. Kumpi on TTArtisan 27 ja kumpi Fujinon 16 mm. Fuji aukolla 5.6 ja TT aukolla 6.4. Tarkkuudessa, tarkennusnopeudessa, tarkennuksessa ei suurempaa moitittavaa. Kyllä sen kanssa pärjää, mutta onhan tuo vinjetointi aika hurjaa. Toistossa ei ole vikaa, kuvan profiili on Fujin Classic Neg. Ehkäpä Bleach Bypass olisi ollut vielä sopivampi.

Kokeilen vielä myöhemmin muita aukkoja, yritän miettiä, mihin tätä voisi käyttää.

Comments are Disabled