Tähtikuvausta – Venus

Aloitin tähtikuvauksen noin 70-luvun puolessavälissä. Ruisrockissa, aidan läpi 50 millisellä. Hyviä tulivat ja tunnistaa kun käy googlettamassa esiintyjäluettelon. Tähtiä taisivat olla staraa ei oltu vielä keksitty.

Kuvassa on kuitenkin tähti, ei stara. Ei ole helppoa vieläkään. Kylmää puuhaa, pimeässä. Sopii hyvin vajaasti näkevälle, herkkänäppiselle. Aloin perehtyä myös Photoshopin ominaisuuksiin astro-kuvien käsittelyssä. Lähinnä pinoamista ja tasojen kohdistamista. Ohjeita löytyy, mutta eivät mene perille, eivät toimi tai sitten minulla on eri PS tai ohjeet ovat Windowsille. Asiaa ei helpota lainkaan se, että olen asentanut suomenkielisen PS:n. Mean ei PS:ssä tarkoita ilkeää. Yllätyin myös siitä, että kun tuon alla olevan kuvan näköisen vie TIFF:ksi, sen koko on 1,4 Gigaa. Toivoa on, yksi hyvältä vaikuttava ohjevideo on kokeilematta. Päädyin siis siihen, että tehdään Lightroomilla.

Kuva otettu Fuji 100-400 mm:llä, putki venytetty 400 milliin. Ainakin oli tarkoitus. Lighroom näyttää polttoväliksi 183 mm? Ei siinä varmaan tuollaisia karvoja oikeasti ole, mutta mielestäni ihan sievä tuollaisena. Kotipihalta ei parempia saa ilman salakatselusyytöksiä.

Vielä on opeteltavaa, kunhan kokeilen ja odotan inspiraatiota.

Comments are Disabled