Luulin matkaa varatessa, että täällä peipposet jo laulelee joka oksalla ja västäräkkejä sinkoilee tiheämmin kuin Wolt-kuskeja. No ei. Eikö se riitä, että asteita on vähän niin pitääkö vielä tuullakin ja eivätkö nuo riittäisi, niin pitääkö tuulla vielä puuskissa. Alkoi reisi palella kun en huomannut pakata pitkiä kalsareita mukaan.

Ensimmäinen kuva. Perinteinen A View from the Window -kuva. Tällä kertaa ei oltu padel-kentän puolella hotellia.

Seuraava päivä oli Kadriorg-päivä. Säästä huolimatta kävellen mennään, pitää saada happea ja liikuntaa.

Kadriorgin taidemuseossa vierailijana Serlachiuksen taidemuseo. Muutama sellainen, joita en muista nähneeni Mäntässä. Hyvä kokonaisuus. Tuossa sisääntulokuvan perällä on Hugo Simberg: Veljekset. Samat pojat, jotka kantavat haavoittunutta enkeliä.

Seuraavana Kumu. Tarkoitus ei ollut kiertää koko museota vaan käydä katsomassa vain vaihtuvat näyttelyt. Saksalais-virolaisyhteistyönä tehty Spiegel Im Spiegel. Täällä oli yksi teospari, en tiedä oliko se pariksi tarkoitettu, mutta sellaisena sen koin. Gerhard Richterin: Birkenau ja Arvo Pärtin käsikirjoituksia ja musiikkia. Katsot Birkenau teosta ja taustalla soi Pärtin sävellys Spiegel im Spiegel (viulu ja piano) en ymmärrä miten kovin se iski. Aivan sama missä kohtaa seisoi ja mitä katseli, niin musiikki meni niin syvälle tunteisiin. Käsittämättömän vahva lataus. Kun kerran päädyt ajattelemaan Birkenauta ja nykypäivän tilannetta, ei voi kuin itkeä. Kuuntelin tätä myöhemmin YouTubesta ja luin kommentteja. En ole ainoa, jolle tuo kappale on pudonnut, johonkin erikoiseen tilanteeseen liittyen.

Päivän loppuun toinen perinteinen aihe, valitettavasti jo vuodesta 2022.

Seuraava päivä oli Telliskivi-päivä eli Fotografiska. Paljon puhuttu ja kehuttu Anton Corbijn. Kuvaa kaikkien tuntemia julkisuuden henkilöitä, muusikoita, taiteilijoita, näyttelijöitä jne… Täytyy myöntää, että vähän liioittelin, oli siellä joku never heard joukossa. Hyviä kuvia, en kiistä. Ikoninen Nick Cave, missä Nick on aivan itsensä näköinen, Captain Beefheart oli upea ja monta muuta. Olen nähnyt näitä ainakin kerran Tukholmassa ja kerran Hampurissa. Odotin aika paljon, mutta ilmeisesti aika on kullannut muistot niin, ettei enää iskenyt samalla lailla kuin ennen. Pitää myös kysyä: Missä oli Johnny Rotten?

Yksi yllätys oli. Eiliseen Kumu-käyntiin viitaten. Hän on täällä tänään: Gerhard Richter.

Toisena mielenkiintoisena näyttelynä latvialaisen Inta Rukan s. 1958 kuvia. Kuvaa henkilökuvia ihmisistä, joita kukaan ei tunne. Vähän liioittelen, naapurit ja sukulaiset varmaan tuntevat – minä en tuntenut ketään. Mielenkiintoinen kontrasti Corbijniin. Kun peilaa näitä kuvia ja kuvien henkilöiden tarinoita viimeiseen 35 vuoteen eli Latvian viimeisen itsenäistymisen aikaan, voidaan puhua isosta kulttuuriteosta.

Se on ihme juttu kun kuvaan vaivaudutaan tekemään joku teksti kuvaa taustoittamaan, niin onko se pakko tehdä niin pienellä ja pimeällä, että sitä ei näe lukea tai kykene lukemaan kun selkä ja jalat ei taivu lukuasentoon. Ei sitä ihmisen tarinaa aina päältä näe.