Tarkoitus oli viimeisen lomapäivän iltana kerätä voimia töihin palaamisen helpottamiseksi. Auringonlasku nyt ainakin piti bongata ja ehkä pala tähtitaivastakin. Välillä soudan ja vaihtelun vuoksi huopaan, koska tuntuu, että kaikki jännä tapahtuu aina selän takana. Huopaussession aikana huomasin, että kaikki lokit pyrähtivät kiveltä veteen ja joku iso vaalea tuli tilalle. Kiikarit silmille ja voi vitsit ilmoille – jalohaikara. Varovaista lähestymistä hiljalleen, samalla kuvaten. Päivän elämyskiintiö tuli täyteen ja jätin taivaanrannan maalailujen dokumentoinnin seuraavaan kertaan. Olihan alkamassa myös Suomi-Puola koripallo-ottelu.

Jalohaikara ja onhan siellä rantasipikin

Edellinen outo lintu tällä järvellä oli elokuun alussa. Olin taas soutelemassa ja kuulin harmaahaikaran ääntä. Katselin kiikarilla kaislikkoja – enkä nähnyt mitään. Äänen kyllä kuulin edelleen. Jatkoin eteenpäin ja nyt ääni kuului takaani. Kovasti ihmettelin, että miten ne nyt tuonne olisivat koukanneet. Katse ylöspäin ja joku tiiraa muistuttava otus lentelee veneen ympärillä. Räyskä!

Tämä olkoon minun ensimmäinen ja viimeinen Suomi100-postaus. Tänään taas yli neljä tuntia henkisessä kotimetsässä. On se hienoo saada vapaasti kävellä toisten mettissä ja soilla, keräillä sieniä, mustikoita, puolukoita, juolukoita, variksenmarjoja ja istahtaa välillä kannolle kahvittelemaan. Ihan vaan ittekseen kuunnella ja kattella. Onhan se hienoo kävellä kaduillakin, mutta sieniä ja marjoja sais olla enemmän.