Tässä ne lokit sitten kesällä metelöivät ja riekkuvat sekä käyvät ohiveneilijöiden kimppuun raivoisilla syöksyillä. Tervetuloa vaan.
Lumitilanteessa palattiin viikossa kolme viikkoa taaksepäin. Jäätä on. Siellä ei vain voi luistella, hiihtää eikä oikein kävelläkään. Tätähän tämä nykyisin on, lumet tulevat ja menevät pari kertaa talvessa. Tuollaisen jään tuijottaminen saa pitkästymään kun tietää, kuinka hitaasti kevät on tulossa. Tuossahan nuo ovat vielä maaliskuussakin. Kivet sentään pysyvät.
Pitkästä aikaa pääsi ulkoilemaan kameran kanssa. Ilman sadetta ja valoon. En taas ymmärtänytkään kuinka lyhyt päivä onkaan. Aamun kaupunkiaskareiden jälkeen pääsi noin klo 14:00 jälkeen kuvauspaikalle. Ei kauaa mennyt kun valo muuttui keltaisesta, punaiseksi, siniseksi ja mustaksi. No musta tuosta puuttuu, mutta sen voi kuvitella laittamalla silmät kiinni.
En tiedä onko kuolleiden kaislojen, ruokojen, kortteiden tai lehtien asettelu jossain kulttuurissa tunnustettu ja tuettu taidemuoto. Kuka pystyisi toistamaan tuon tuulen tekemän luonnollisen sekamelskan. Vaikka kaislat graafisessa rauhattomuudessaan ovatkin mielenkiintoisia tutkittavia ne voivat aiheuttaa levottomuutta. Muutama ruskea haavanlehti kuivassa ruohikossa rauhoittaa kummasti.
Olen aika varma, että jäin koukkuun tähän koivuun. Miksi? Kierrät puuta ja tutkit sitä eri suunnista. Päässä on joku kuva ja näyttää, että etsimessäkin on sama näkymä. Kun kuvat saa koneelle ne ovatkin jotenkin muuttuneet matkan aikana. Eivät ne olleetkaan sitä mitä piti. Seka- ja muuta sotkua olivat. Pitää mennä uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Ei onneksi ennen kevättä. Näin pienestä ei taida olla talvikoivuksi. Paitsi jos saisi taustan…
Siirryin seuraavaksi illaksi 40 kilometriä pohjoiseen maaseudun rauhaan odottelemaan mahdollisesti tulevaa valoshowta. Joutessani näppäilin kuvan järvestä. Tuo kyttyräkivi olisi hieno saada omalle pihalle.
Hamarijärvi syksyllä on yksi minulle mieluisimpia lähiluonnon kohteita. Auringon laskiessa maisema värjäytyy punaiseksi. Satoja hanhia ja kymmeniä kurkia kokoontuu yöksi rannoille. Mölinä ja liikenne on melkoista. Sattuipa täysikuukin nousemaan, sitä ei ihan joka ilta ole ohjelmassa. Miten se noin repaleinen oli.
Kanervainen järvimaisema Teijon Sahajärveltä. (Taivahassa näkyy jotain pakkaus- tai muita artefakteja. Älä jää tuijottamaan.)
Ei niin värikkäästi kuin muutama ilta aikaisemmin. Nyt kun on kirkkaita iltoja on melkein pakko lähteä ulos katselemaan taivasta ja tähtiä.