Posts Tagged: moon

Voi taivas

Kuuta odotellessa oli aikaa katsella taivasta. En muistanutkaan millainen tunnelma on hämärtyvällä järvellä. Muuttoon valmistautuvat linnut parveilevat, kurjet huutavat, kuhat käyvät näyttelemässä selkäeviään, järvi tyyntyy, hämärtyy. Taivas pilvineen heijastuu järven pintaan. Aurinko laskee ja alkaa värjätä pilviä oranssia, violettia ja punaista. Auringonlaskun puolella taivas muuttuu punaiseksi. Aurinko poistuu ja on kuun vuoro valaista.

Osittainen kuunpimennys 7.8.2017

Lähdin rannalle väijymään kuun nousua. TPE-sovelluksella tarkistin noususuunnan, mutta enpä tarkistanutkaan nousuaikaa. TPE:ssä täydenkuun aika oli 21:10. Hetki lähestyi ja jossain vaiheessa aloin jopa epäillä, että katson väärään suuntaan. Aivan pikkiriikkisen hetken ajattelin, että tilaisuus on peruutettu. Pakkasin kamat ja lähdin soutelemaan kotia kohti taivaanrantaa tähyillen. Nousihan se, puoli tuntia myöhässä. Taivaanranta oli pilvetön, mutta sitten jostain lipui näköesteitä. Näytti, että tuleekin täydellinen pimennys. Ei sittenkään, kuu onnistui vapautumaan pilvien puristuksesta ja kirmasi vapauteen.

Opetus: Opettele käyttämään työvälineitä joita olet hankkinut. Suhtaudu kriittisesti netissä oleviin kuvauksiin taivaan tapahtumista.

Kuuta on kuvattava

Tuskin kestää näin hienot kelit täysikuuhun asti. Kuvataan nyt kun se näkyy.

Kuun lisäksi näkyy kamalan näköisiä pakkausjälkiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pilviveikko

Tuli häiritsemään tähtikuvausta. Oikeastaan hyvä niin, niin pääsi ajoissa nukkumaan eikä tarvinnut palellakaan. Hieno keli oli kyllä tuohon asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täysikuu – Full Moon

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hamarijärvi, Salo

Hamarijärvi syksyllä on yksi minulle mieluisimpia lähiluonnon kohteita. Auringon laskiessa maisema värjäytyy punaiseksi. Satoja hanhia ja kymmeniä kurkia kokoontuu yöksi rannoille. Mölinä ja liikenne on melkoista. Sattuipa täysikuukin nousemaan, sitä ei ihan joka ilta ole ohjelmassa. Miten se noin repaleinen oli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kasvava sirppi

Kuun vaiheista tämä on vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin täysikuu. Kuu on kuvauksellinen kun sillä on ohut sirppi ja muun osan reunat hädin tuskin erottuvat. Tässä kasvava sirppi, noin 1 päivä ikää. Tätä ohuempaa joutuu jo hakemaan. Tämän huomasin vahingossa telkkaria katsoessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Superkuu – The Super Moon

Pari kuvaa superkuusta. Pääsi taas yllättämään kun sisäinen kompassi näytti väärään suuntaan. Meinas mennä ohi koko kuu.

Couple images of super moon. Compass inside of me showed to wrong direction. I almost missed the show.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pari koivua – My favorite pair of birches

Jäniksen jäljet olivat ylimääräistä. Alunperin lähdin hakemaan kasvavaa kuuta ja kirkasta tähtitaivasta. Valon määrä talvisena kuutamoyönä on valtava.

Tracks of hare was extra. Actually I went to see rising moon and bright starry sky. There is huge amount of light on winter when moon is full or even near full.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA