Menin päivää aikaisemmin pelipaikalle, koska kuitenkin olisi ollut pilvistä jos olisin odottanut vielä päivän. Tähtitieteen mittakaavassa ei olla niin turhan tarkkoja. Onhan se nyt aika lähellä jos on 600 miljoonan kilometrin päässä. Miljoona tai miljardi – sama se.
Muuten oli mukava tallustella puolikuun loisteessa, lähes tuulettomassa ja lämpökin plussan puolella. Jään päällä ei ollut juurikaan lunta eikä vettä senkään vertaa. Pitävä ja kevyt keli.
Koska saan julkaista tällä sivustolla mitä haluan, niin mennään tekotaiteen puolelle. Tällaista ei intternetissä vielä ollutkaan.
Onkohan sellaista näköalapaikkaa, matkakohdetta tms. kuin suvanto. Paikka, missä veden virtaus on rauhoittunut, pauhu on hiljentynyt. Vai tuo ylävirta on näyttävä, vauhtia, voimaa ja vaarallisia tilanteita, silti suosikkipaikkani löytyy tuolta alavirrasta. Menee sinne polkukin, umpitie. Varmaan siellä käydään kääntämässä – ai ei täällä ollut mitään. Tuossa kosken melussa häiritsee, kun ei kuule mitään muuta. Ei taakse hiipiviä karhuja tai pythoneita tai lintuja. Tuntuu, että on itsekin kömpelö kun yksi aisti puuttuu.
Sain sentään koskikaran näköaistilla ja palokärjen sekä pyrstötiaisen kuulolla.
Mennä retkeilemään kolmeksi tunniksi ja ottaa kuva lumesta, kreisiä. Näitä kun myöhemmin katselee, saattaa muistaa, että olihan tammikuussa lunta. Kuvan metatiedoksi pitäisi tallentaa näinä ilmastomuutoksen aikoina myös lumen syvyys eli paksuus. Ei sitä tarvitse järven jäällä paljon olla, kun näyttää paljommalta kuin onkaan.
Ainakin sääennusteen mukaan. Odottelen jo helmikuuta, että silloin repäistään pilviverho ja päästään kunnolla paistattelemaan.
Kauniiksihan tuo kuura maiseman koristelee. Taitavasti sumu häivyttää maiseman ja poistaa rosot.
Ei tarvitse vastata. En voi sanoa olevani talvi-ihminen. Hampaita alkaa särkeä ja naksua, sormet menee ikijäähän kahdessa minuutissa jos ei ole hanskoja. Jos palella täytyy ja valita saa, niin mieluummin metsässä palelen kuin kaupungissa. Kun metsässä on kylmä, niin kaupungissa on vielä kalsa siihen päälle.
Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston… Metsän poika onkin ihmeissään kun ei tiedä missä meri loppuu ja taivas alkaa. Pari vuotta sitten käynyt viimeksi. Hieno paikka, parin kilometrin lenkillä paljon sellaista, jota ei puiden keskeltä löydy. Yllätyin siitä, että täällä oli niin hiljaista. Yllätyin siitä, että täällä on niin vähän ihmisiä. Onkohan Hangossa jossain joku hienompi paikka ja tämä jätetty turisteille? Loppuun pakollinen uimakoppikuva.
Suomi on hieno maa, hurraa.
Ja nyt kaikki miettivät, että onko tuossa joku sanaleikki, koska siinä on sana ruska.
Olisi voinut jättää kuvat pois, mutta koska tämä on valokuvaussivusto eikä novellipiiri, niin nyt kävi näin. Monen tällaisen 13 tusinassa kuvan julkaisun takana voi olla kuvaajalle merkityksellinen paikka, tapahtuma, henkilö, kissa, koira tai jotain muuta. Itselleni tuo paikka tuo aina jonkun kummallisen hyvän olon tunteen. Tulee sellainen olo, että tässä olen onnellinen. Kuvan katselijalle tämä ei tietenkään välity. Pitäisikö välittyä, pitääkö se kertoa?
Tämänkin syksyn. Kohta se alkaa. Ruskaa pukkaa joka tuutista. Tässä esimakua. Hiekka se vaan pysyy samanlaisena, välillä kastuu ja tummuu, kuivuu ja vaalenee.