Vieraspaikka vai kotopaikka

Gallupin aiheena on, että kumpi on mukavampi: Tallustella enemmän vieraita polkuja vai sitä tuttua kotoista. Itse olen jälkimmäisen kannalla. Tuonkin maiseman ja paikan näen kymmeniä kertoja vuodessa ja aina se puhuttelee ja puhuu. Seuraava kysymys onkin, että onko sinulla jossain metsässä paikka, jossa ollessasi sinulle tulee tunne, että et ole yksin. Ei minullekaan, kaverin puolesta kyselen.

Kevätseuranta osa 2

Kevättä pystyy vieläkin seuraamaan vaikka vähän heikkojalkainen ja huonokuntoinenkin, ei se niin nopeasti etene.

Olen hämmennyksissäni siitä, että tuleeko noihin lehtiä vai kukkia. Ehkä viikon päästä tiedetään enemmän.

Tulliniemen jokeri

Taas riemastuttava tervehdys Uddskatanilla. Viime vuonna oli tällainen https://www.instagram.com/p/BzJC4w1BCET/

Oudot menot metsässä

Onkohan karannut pääsiäiskuvaelma käsistä eli siivistä vai jotain pakanallisia menoja lenkkipolkuni varrella. Vai olisko lepinkäinen jemmannut vihervarpusen vähän kypsymään.

Torronsuo

Torrolla tulee käytyä vuosittain, paitsi ainakin viime vuosi taisi jäädä väliin. Mitä siellä on? Suota, suota ja suota, joka suuntaan paitsi ylöspäin. Keskipäivän auringon aikaan aika haastava kuvauskohde. Hyvää on se, että se on aika tasainen, huonoa on, että polkuja on rajoitetusti, tosin hyvin merkittyjä. Edellisen kerran jälkeen tullut pitkospuupätkä, jolla voi ohittaa Torron kylän on kyllä hyvä juttu. Tätä ei ole ainakaan minun kännykän karttaan vielä päivitetty. Pitkospuut muuten paikoitellen huonohkossa kunnossa, mutta kuljettavia. Aika nopeasti nuo lahoavat kun alkuun pääsevät.

Yltäkylläisen yksitoikkoisen maiseman yllätykseksi Metsähallitus voisi palkata kesätöihin suolammista ilmestyviä suohirviöitä. En tiedä millaisia ne ovat, mutta varmaan jostain malli löytyisi. Ei vaiska, eikö olekin hienoa, että Suomessa näistä ei ole tehty ”elämyspuistoja”. Elämykseksi riittää kuusi kilometriä pitkospuita ja kaksi kilometriä juuriin ja kiviin kompastelua.

Sininen hetki

Hetki vaaleanpunaisen hetken jälkeen, selän takana tapahtuikin jotain muuta. Onko tämä se sininen hetki? Kamera näki sen kyllä paljon sinisempänä kuin minä. Horisontin olen sijoittanut oikeaoppisesti keskelle kuvaa. Jos koko kuva-ala on pelkkää sinistä, niin mitä väliä sillä on mihin sen laittaa.

En ole tutkinut miten maalaustaiteessa sinistä hetkeä on kuvattu. Todennäköisesti mitä etelämmäksi mennään, sitä vähemmän on sinistä. Hetken kestäessä nimensä mukaisesti vain hetken, niin miten sen edes ehtii maalata. Miten maalit pystyy sekoittamaan hämärässä kun värejä ei näe. Taas kerran voidaan olla tyytyväisiä, että on laitteita eli kameroita, joilla on kyky tallentaa maisema autenttisesti, mitään siihen lisäämättä ja mitään pois jättämättä, juuri siinä hetkessä kuin laukaisinta painetaan.

Salo Teijo Hamarijärvi

Ennen aika paljon täällä aikaa viettäneenä olen taas aktivoitunut tämän alueen kanssa. Mukavan lähellä piipahtaa vaikka iltasella.

Kuikkaa lähdin hakemaan, josko olisi paikalla. Olihan se eli ne, eivät näy kuvassa. Kuvassa näkyy kyllä kaksi kanadanhanhea jos löytää. En minä tuota kuvaakaan muuten olisi ottanut, mutta kun siinä on tuo hieno risti. Olisi ollut ihan mieletöinen juttu saada se osumaan tuohon saareen. Ei tällä kertaa.

Kurkia ei kuulunut lainkaan (outoa) eikä lokkeja (outoa), vain hanhien mölinää sieltä ja täältä.

Kevätseuranta

Etätyöhuoneen ikkunasta olen jonkun aikaa seurannut, että eivät nuo punaiset ole miksikään kehittyneet pitkään aikaan. Vielä ehtii siis junaan. Yritän tässä parin viikon aikana saada jotain järkeviäkin kuvia aikaiseksi. Kuten myös yritän siivota autotallia, viedä ongelmajätteet ja tehdä kevättyöt pihalla.

Kuvasta muuten näkee, että lasilla on väliä. Vaikka objektiivin nokalla lukeekiin Leica, niin kaksi 50-luvun ikkunaruutua kyllä tekee selvää putkesta kuin putkesta. Annankin taas kehotuksen mennä ulos kuvaamaan. Minulle tämä on taide- ei biologian projekti, niin voin olla sisällä.

Karpaloita

Ikinä en ole näin montaa karpaloa nähnyt talven jälkeen täällä etelässä ja pohjoisessa en ole käynytkään. Luulin, että lumettoman talven jälkeen jäljellä olisi vain kuoria. Oli jotenkin outo olo kerätä näitä, jotka syksyllä jäivät löytymättä. Suolta lähtiessä tuli haikea olo, että nyt se on kaikkensa antanut. Palataan syksyllä. Nyt on taas täynnä metsää ja vastustelukykyvarasto 100 % latingissa.

Pussi ja nessu

Päivitys sarjaan ”Sopii, mutta ei kuulu”. Kuulen jo ihmetyksen, miten niin muovipussi sopii luontoon. Siten niin, että luonto on täynnä arvoituksia. Alahan siis arvuutella.

Ennen tätä polulla oli varmaan seitsemän kerran niistettyä nenäliinaa. Arvaan, että Nuhanenä on pitänyt käyttämättömiä tuossa pussissa ja kun viimeinen on otettu käyttöön on pussi heitetty tuohon toiseksi viimeisen kanssa.

Tai, jollain Laiskurilla on ollut tyhjä muovipussi ja miettinyt, että mitä tällä tekisi. Tuossa on roska, laitan pussin sen viereen, niin ei ole roskia joka puolella metsäpolkua.

Tai, Jörö on vaan niin kova, että kikkarat nakkaa ja vähät välittää mitä jälkeensä jättää.

Olkoon sitten mikä tahansa prinsessa tai älykääpiö, niin eihän nyt pussit ja nessut luontoon kuulu. En ymmärrä, että onko se käytetty nenäliina niin iso, että se ei mahdu taskuun. Jos minulle kävisi niin, niin olisin todennäköisesti vääntänyt nenäni irti. Sitäpaitsi, jos on noin nuhainen, niin kannattaisi pysyä kotona tai laittaa allergialääkitys kuntoon.

Kyllähän se tuonne maatuu, mutta ärsyttää. Joku voi luulla sitä vaikka lampaankääväksi.