Vaatekasan arvoitus

Metsässä kun törmää outoihin tavarakasoihin, ei koskaan mieti tarkemmin, vaan tuomio on aina, kuka ääliö dumppaa tänne rojujaan. Kaupungissa taas, sehän on ihan normaalia, että jotain jää joskus joltain jälkeen. Siltikin, mikä on tuon vaatekasan arvoitus. Miten rautatieaseman (olen vanhan kansan ihminen, enkä puhu juna-asemista) parkkipaikan, invapaikalle ilmestyy kasa vaatteita, joista ainakin osa lastenvaatteita. Ehkä ne eivät olleet sopivia, väärän värisiä, liian kuumia, laukkua kiristi, liian kylmiä, likaisia (nyt ainakin), lapsi ei jaksanut kantaa… Tuo vihreä pötkö, en tiedä onko se purulelu vai kaalimato – sehän muuttaisi ajatukset ihan erilaisiksi. Toinen arvoitus on, että ne olivat olleet siinä kuulemma jo ainakin viikon. Eikö kukaan siivoa tuolla?

Kotia kohti

Se siitä matkasta. Mukavaa oli. Itse maksoin osuuteni, eikä ollut kaupallista yhteistyötä eikä maksettua kumppania.

Sumua oli, ei johdu kamerasta. Viimeinen on paras paattikuvani. Tuollaisia ei instagrammissa näe, ei siis näe eli ei saa selvää. Onneksi on nämä perinteiset alustat vielä olemassa.

Kuvatallustelua Tallinnassa

No juu ei se mitään tallustelua ollut, vaan reipasta kävelyä kohteesta toiseen. Kamera vain sattui olemaan mukana.

Suunta on Kadriorg ja sieltä rannan kautta jonnekin ja jotenkin taas vanhan kaupungin kautta hotellille. Ensimmäinen on vakiokohteesta eli puutarhan ruusutarhasja ja viimeinen heijastus kaupunkimaisemasta jääköön innokkaille Tallinnan kävijöille syötiksi. Huomenna eli seuraavana päivänä kotiin.

Taidetta ja kuvia tuli taas nähtyä, mutta sen jokainen varmaan arvasikin. Lokakuussa uudelleen jos Korona suo.

Kuvakävely Tallinnassa

No juu ei se mikään kuvakävely ollut, vaan tavallista kävelyä, siirtymistä paikasta toiseen. Kamera nyt vaan oli mukana. Ensimmäinen kuva on Balti Jaamilta, jossa puluja kyttäämällä saisi menemään pitkäänkin. Siitä jatkettiin Telliskiveen, Noblessneriin, rantaa pitkin kaupunkiin ja vanhaan kaupunkiin.

Pulukuvan lisäksi nostan kuvan numero 7, joka on Noblessnerin alueella laiturissa olevan vanhan puisen sota-aluksen kyljestä. Hienoa symboliikkaa tuo sienen muotoinen pilvenkuva ja sen vieressä nuo vihreät kasvit.

Nostan myös kuvan numero 10. Kalarannan alue, lempirantani. Pilattu. Pelkkää betonia. Olen järkyttynyt, shokissa.

Päivä päättyi rauhankyyhkyläisen lehahdukseen. Hyvä niin.

Mennä Tallinnaan ja inspiroitua

Elämme vaarallisia aikoja. Siitä huolimatta, otin riskin ja lähdin Tallinnaan inspiroitumaan. Inspiroiduin niin kovasti, että otin kännykällä kuvan auringonlaskusta. Omaperäistä, mutta kaunista.

Vanha brutaali on parempi kuin pussillinen uusia

Ei niin kaunista, mutta tehokasta. Yhtään naakkaa ei ole keppien päässä istumassa. Käytän samaa kun kitken kukkapenkkejä. Heittelen voikukat ja ohdakkeet varoitukseksi muille vähempiarvoisille kasveille, että tänne ei kannata juurtua.

Lummelampikorento

Latin alaiselta nimeltään Leucorrhinia caudalis. Ikinä en ole ennen muistaakseni nähnyt. Kiva laji siitä, että on vain kaksi vaihtoehtoa, joka tämä voisi olla ja tämä ei ole toinen.

Ulos kaapista

Päästin sisäisen naivistin vapaaksi ja sen seurauksena syntyi työ ”Pariskunta kiersi muutaman ylimääräisen kierroksen Kalvolan liikenneympyröissä matkalla naivistit iittalassa 2020 näyttelyyn.”

Naivistin fyysinen tomumajakin liikkui ihmisten ilmoilla kotikylän ulkopuolella jo toista kertaa tämän koronahässäkän aikana. Kauan menee, että ollaan palattu entiseen.

Näyttelyarvostelua en kirjoita. Sama teksti kuin edellisinäkin vuosina käy tähänkin vuoteen. Ihan mukavaa sadepäivän kulua.

Kevään kaunein väri

On koivuissa oleva vaalea vihreä, se joka tulee silmujen auettua. Kotitoimistossa istuu päivät ja illat kiertää samaa lenkkipolkua jää tällainen metsän kokoinen yksityiskohta huomaamatta. Siirryttiin suoraan silmusta syvän vihreään. Pitäisi käydä useammin niillä tutuilla retkeilypoluilla. korennotkin olivat heränneet, sitäkään ei kukaan ollut kertonut.

Punassuo, Teijo, Salo, Suomi

Viimeksi käydessäni havaitsin tuollaisen isomman villa-alueen. Visionani on ollut sellainen sopivassa valossa kuvata. Aamun ensimmäiset valot olisivat tähän hommaan varmasti paremmat, mutta siihen hommaan minulla ei ole fysiologisia ominaisuuksia. Oman itseni parhaana kokemusasiantuntijana olen määrännyt itselleni rauhalliset aamu-unet ja pakottoman heräämisen kun siihen vain on mahdollisuus.

Tunnin kun tuolla suon siellä ja vetelän päällä käppäili, niin ehti jo hämärtyä ja sai myös sinivalkoisen hetken taltioitua. Ei siitä sellainen tullut kuin näyissäni näin, mutta näillä mennään.