Kävinpä täälläkin kurkkaamassa. Hiljaista oli. Yksi koira, käpytikan ääni ja pari tiaista. Kummallista.
Maasto kostea, mutta ei märkää, hieman kuraista, pitkospuut paikoitellen liukkaan limaisia ja jäisiä. Sinivuokot eivät olleet kukassa, ei siis sekaisin ihan luonto ole. Kiittäkäämme korkeimpia voimia kukin uskonsa ja voimiensa mukaan.
Vihreää on paljon, sammal oikein hohtaa. Eri tavalla kuin kesällä.
Ettei tarvitse palella Halikonlahden tuulissa niin menimme Vaisakkoon metsän suojaan. Tuulihan sielläkin osan matkaa ja sen jälkeen alkoi märät lehtien kuorruttamat pitkospuut. Aika rentona piti askeltaa.
Onhan tuolla ihan viihdyttävää. Järripeippo, viherpeippo, tikli, punatulkku, palokärki, puukiipijä, sinitiainen, talkkari, närhi, korppi ja heinäsorsa viihdyttivät omalla panoksellaan.
Pitkästä aikaa Vaisakossa. Tavoitteena bongata pikkutikka ja pyrstötiainen. Vaihdoinkin teeman vaahterapäiväksi.
Vaisakosta. Sinivuokot lopettelevat, valko- ja keltavuokkoja, imikkä, kiurunkannus, käenrieska ei vielä mukulaleinikkiä eikä esikkoa. Uudet pitkospuut rakenteilla.