Erikoisia asioita tapahtuu. Olin erään pellon reunassa kyttäämässä kottaraisparvea. Vaihdoin paikkaa ja huomasin peltotiellä olevan alumiinin värisellä peitteellä peitetyn kasan. Kuormalavoja oli vielä painoina joissakin nurkissa. Kun mietin, niin olen minä sen ennenkin nähnyt. Ajatellut, että jotenkin liittyy maatalouteen, lannoitetta, kalkkia tai jotain muuta jemmattu. No eipä ollut.

Varmaan arvaat mihin huomioni kiinnittyi. Ööö. Mustaihoinen nukke ilman päätä. Voit jatkaa ajatuksen kehittylyä omassa päässäsi aivan vapaasti.

Uskalsin kuitenkin kurkata pressun alle. Siellä oli toinenkin nukke ilman päätä -valkoihoinen – ja yksi musta päällä. Ei liene ollut kyse mistään seremoniasta. Lisäksi vaatteita, mattoja, pahvia, lastenistuin, jotain muuta roinaa. Joku on siis päättänyt perustaa pelloreunaan oman pikku kaatopaikan ja ajatellut, että jos sen peittää pressulla, niin sitten se ei ole kaatopaikka vaan hylättyjen tavaroiden ulkovarasto. En tiedä kuka on siivonnut ja näin toiminut. Tohtisko huomauttaa maanomistajan edustajaa.

Instagramiin en ajatellut tätä laittaa. En edes halua ajatella, kuinka monella tavalla tämän voi ymmärtää väärin. Häshtäg #visitsalo, niin saisi kaupunkikin mainosta.

Perinteinen kesäretki. Sisältö pitkälti samaa kuin ennenkin, ei siitä enempää. Käy katsomatta, sillä se selviää.

Huomioni kiinnittyi tähän penkkikaksikkoon. Tässähän olisi aihetta vaikka mihin. Tästä sitä saisi naivismia ja surrealismia ihmisiä sopivasti sijoittelemalla. Vai ovatko nämä jotain jumppalaitteita. Kun laitoin lompakon takataskuun, niin istuin jo aika suorassa.

Fiskarsissa Onoman Arts and crafts and rabbit holes näyttelyssä.

Tuo ensimmäinen on Petri Eskelinen Kotimyrsky. Hieno, kuva ei spoilaa työtä, vaan se pitää käydä itse kokemassa. Pöydän alla on moottoreita ja magneetteja, jotka saavat lusikat heilumaan. Alkaa tulla ääniä ja keskustelu on käynnissä.

Toisessa kuvassa Tommi Toijan poikahahmo, näistähän nyt kaikki tykkää.

Kesänäyttelyn idea kaninkoloista ja labyrintistä oli ihan kiva. Turhaa energiaa meni siihen, että missä ollaan ja mistä mennään. Huoneet olivat aika pieniä, mutta onneksi satuttiin rauhalliseen hetkeen. Ruuhka-aikaan olisi mennyt minulta läpikävelyksi.

Jos kerää juhannusyönä tyynyn alle seitsemän kukkaa…

… niin tällaista on juhannuspäivänä.

Viime päivinä miettinyt taas omaa kuvaamista – en tarkoita selfien ottamista – ja kuvaa ylipäätään. Kohta kuvaa ei tarvitse ottaa lainkaan, kuva tehdään puhumalla. Vaikka onhan niin tehty jo aikaisemmin. Kuva on puhuttu kuvaksi kummallisella taidepuheella. Varmaan kannattaisi minunkin keskittyä kirjallisten taitojeni kehittämiseen ja jättää kuvaaminen vähemmälle. Saisi sanottua sen mitä ajattelee.

Lopputulema kuitenkin on, että tämä ei ole tekoälykuva eikä digitaalisesti tehty teos. Jätän tämän jemmaan, jos minusta tulee joskus kuuluisa, vedostutan tämän alumiinille, myyn isolla rahalla, jolla kouluttaudun uudelleen ja loppurahalla lapset saavat turvatun tulevaisuuden.

Makailla heinikossa, katsella saniaisten taivuttelua viilentävässä tuulessa, ilta-auringossa, lämmintä, ei hyttysiä, hiljaista.

Aika vähästä tulee ihminen tyytyväiseksi.