Posts in Category: Uncategorized
Harmaasieppo
Tietääköhän linnut mitä tarkoittaa kärsivällisyys. Tyynen näköisenä tämä kolmen pienokaisen äiti jälkeläistään ruokki. Tämä ei tehnyt ruokansa eteen muuta kuin odotti, toinen oli semiaktiivinen ja kolmas osasi hakea hyvinkin taitavasti purtavaa (pureeko linnut?).
Keltainen kukka
Otapa kasvikirja käteen ja huomaat kuinka paljon noita voikukan näköisiä kukkia onkaan. Ajattelin vain vielä määrittää tuon, mutta en tuon kuvan kanssa onnistunut. Olkoon valvatti, maitiainen tai mikä hyvänsä pukinparta. Tuskin tuo siitä loukkaantuu.
Ensi kerralla otan tuntomerkit tarkemmin.
Vihreän joen rannalla
Toisin kuin Kirkan Varrella virran, Eppujen Vihreän joen rannalla ei ole ympäristön tilaan kantaa ottava kappale. Koska tuo vihreä tuossa veden päällä on ilmeisesti silmälevä eikä sinilevä, niin rohkenin päätyä tähän kappalevalintaan. Silmälevä ei ole myrkyllistä, mutta en käynyt kokeilemassa. Viime vuonna tätä oli niin, että joki näytti pinaattikeitolta. Hienot värit kuitenkin.
Mammatus
Hieno pilvimuodostelma ukkosen jälkeen. Ikinä ennen ollut tuollaista nähnyt. (Sähköjohdot kuuluvat kaupunkimaisemaan.)
Korennot 2022 osa 5 #8 – #10
Ovat nuo pienet sitten kauhean pieniä ja menevät vielä herkästi maihin. Nokkosia oli runsaasti niin oma maastoutuminen oli varsin varovaista. Aikamoista risukkoa on maisema kolmenkymmensentin korkeudella.
Nyt on sitten kymmenen koossa.
#8 Keihästytönkorento
#9 Sirotytönkorento, tällä on erikoinen väritys. Ikinä nähnyt tuollaista oranssia rantua.
#10 Sirokeijukorento
Kotigalleria
Vaikka toisten töiden katselu on mukavata puuhaa, niin ei niitä omia kuviakaan kannata pitää vakan kannen alla. Yritän saada joka kuukausi ainakin yhden kelvollisen kuvan, jonka kehtaan laittaa seinälle. Esillä on aina 12 kuvaa. Siitä voi sitten katsoa vuoden kiertoa. Sellainen kuvahaaste asetettu, kuulostaa helpolta, mutta koville on ottanut.
Someron kivimeijeri #gosomerogogo
Näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti. Kesästä toiseen siis samoja reittejä. Kivimeijerillä kävin ensimmäisen kerran 2013 ja sen jälkeen yksi vuosi on jäänyt väliin. Kertaakaan en ole pettynyt. Enkä pettynyt nytkään. Arvostan kauheasti tällaista sitoutumista ja asialle omistautumista. Tila on mielenkiintoinen, ei turhaa hienostelua, kotoisa olo.
Kuvassa Anna-Kaisa Ant-Wuorinen, Autokulta ja takaikkunan läpi pilkistää peuran korvat. Pään korvineen on tehnyt Antero Kare.
Korennot 2022 osa 4 #7
Laitetaanpa nyt sulkakoivesta sellainen kuva, joka kelpaa. Ihan karvan tarkka ei ole partahaivenet eikä päätöyhtö, mutta menköön.
#7 Sulkakoipikorento
Pikkutikka
Kävipä hauskasti kun Halikonlahdella kävelin. Ihan kokonainen parvi pikkutikkoja pelmahti paikalle. Tiedät varmaan sen tikkojen äänen kun ne pesässä huutelevat. Sellaista ääntä kuului puskista.
Nuutajärvi Glass Village
Nuutajärven lasikylä, siis. Vakiokohteita, jossain kohtaa kesää uskollisesti poiketaan. Aina ollut lasidiggari. Osaksi kotoa perittyä ja osin muuten vaan kiinnostunut. Lasissa kiinnostaa väri, valo, muoto, tekniikka, varjot ja se salaisuus, mikä niiden sisällä on. Niin erilaisia ovat Johannes Rantasalon hahmot ja Anna-Kaisa Kukkonen-Madin Hako. Jälkimmäisessä on sitä salaisuutta, erilaisia tekniikoita, heijastuksia, valoa ja väriä. Tuota voisi kiertää kauankin, enkä silti ymmärtäisi. Tuota putkea kun katsoo päistä se on ihan musta, ei mitään valoa, sivusta katsoen se on erilainen.
Mielenkiintoinen lasityö oli myös tuo kasvot ikkunassa, tekijää jäi tuntemattomaksi. Koska nyt mentiin jo kuvataiteen puolelle, niin mainitsenpa myös nimen Jenni Kalsola. Maalauksia, joista ensin hymähdin, että onpa omaperäistä, maalata tauluja räsymatoista. Ottipa askeleen pari taaksepäin, niin siinäpä hahmottuikin maisema. Nämä olivat kyllä hienoja.
Toivotan Nuutajärven lasikylälle ja suomalaiselle lasitaiteelle hyvää jatkoa.
