Posts in Category: Uncategorized
Haapakin ruskottuu
Pakko oli laittaa vielä yksi ruskakuva, että ei jää epäselväksi, että puut ovat ylhäältäkin katsottuna ruskottuneita. Mietin, että jos Finnairkin järjestäisi sellaisia ruskaretkiä, että koneet tulisivat siinä 150 metrissä hitaasti lipuen ja turistit voisivat ihastella ja kuvailla Suomen kaunista syysluontoa antavista lentokoneiden akkunoista. Miksi 150 metriin, siksi, etteivät ne törmää ilmassa 120 metrissä vilistäviin harrastelijoiden troonivispilöihin.
Mielimaisemissa
Oliko se niin, että yksi tunti mielimaisesissa antaa voimaan yhteen työpäivään. Jaa juu ei. Olin melkein viisi tuntia, niin pärjään hyvin jos pidän perjantain vähän lyhyempänä. Aamumarjat tuli kerättyä ja ihasteltua, kuinka värikästä on. Toisaalta vähän jo odottaa sitä pimeääkin.
Hanko 2022
Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston… Metsän poika onkin ihmeissään kun ei tiedä missä meri loppuu ja taivas alkaa. Pari vuotta sitten käynyt viimeksi. Hieno paikka, parin kilometrin lenkillä paljon sellaista, jota ei puiden keskeltä löydy. Yllätyin siitä, että täällä oli niin hiljaista. Yllätyin siitä, että täällä on niin vähän ihmisiä. Onkohan Hangossa jossain joku hienompi paikka ja tämä jätetty turisteille? Loppuun pakollinen uimakoppikuva.
Suomi on hieno maa, hurraa.
Ruskaa pukkaa, pukkaa ruskaa
Ja nyt kaikki miettivät, että onko tuossa joku sanaleikki, koska siinä on sana ruska.
Olisi voinut jättää kuvat pois, mutta koska tämä on valokuvaussivusto eikä novellipiiri, niin nyt kävi näin. Monen tällaisen 13 tusinassa kuvan julkaisun takana voi olla kuvaajalle merkityksellinen paikka, tapahtuma, henkilö, kissa, koira tai jotain muuta. Itselleni tuo paikka tuo aina jonkun kummallisen hyvän olon tunteen. Tulee sellainen olo, että tässä olen onnellinen. Kuvan katselijalle tämä ei tietenkään välity. Pitäisikö välittyä, pitääkö se kertoa?
Lintukuvausta
Pohdinta siitä, pitäisikö ryömiä lähemmäs vai ostaa pidempi putki. Ihan turha kantaa mitään tykkejä mukana. Alemmasta kuvasta, ylimmällä langalla, ensimmäinen lintu vasemmalta – västäräkki. Loput ovat kottaraisia. Lintukuvaukseen 35 mm (50 mm ekvivalentti) riittää – MOT.
Halikonlahti tyynenä
Sattui niin, että ohikulkiessani tuuli tyyntyi ja aurinko paistoi. Voi ku nättiä, kukkia ja kaikkea, aurauskepitkin jo valmiina.
Kun puhutaan jostain mahdottomasta asiasta, joka ei tule koskaan toteutumaan käytän itse keksimääni vertausta: Yhtä mahdotonta kuin kurtturuusun hävittäminen.
Kurkia kuunnellessa
Viimeinen kesälomapäivä tällä erää meni siinä. Sadettakin tuli ja sitä kuusen alta katselin. Nopeasti ilta tummuu tähän aikaan vuodesta. Kovin syvälle puiden joukkoon ei ilman valoja tohdi enää lähteä.
Loppuun vielä niin pal ihana sininen hetki. Elämässä pitää olla luontohöttöä.
Hirvittää
Polun päässä ajattelin, että kohta ropisee. Näytti juuri sellaiselta maastolta, että hirvikärpäset väijyvät oksilla tummissa vaatteissa kulkevia, hengityshöyryjään ilmaan päästeleviä retkeilijöitä. Ei yhtään, nolla kärpästä. Joko ne ovat jo pudonneet muiden turkkeihin tai sitten niitä ei ollut. Kelpaa minulle.
Päivää Helsingistä
Museokortti taas vinkumaan ja matkaan. Valokuvataiteen museon kumpaankin toimipisteeseen ja HAMiin. Pääpaikalla – niin kuin kuvastakin näkee – Robert F. Kennedyn viimeinen matka. New Yorkista Washingtoniin, 8.6.1968. Tämä oli mielenkiintoinen juttu. Kerätään kuvia niiltä ihmisiltä, jotka olivat tulleet varteen, kuka jättämään jäähyväisiä, kuka uteliaisuuttaan ja kuka mistäkin syystä. Aika oli tuolloin levotonta ja Kennedy oli monelle toivo paremmasta. Tapahtuma ei ollut erikoisesti järjestetty (vrt Elisabet) vaan ihmiset tulivat paikalle melko spontaanisti. Kuvat, niin kuin kuvasta näkyy ovat pieniä. Sellaisia albumikuvia, joistakin oli ilmeisesti negakin tallessa. Ei niissä kuvissa ollut mitään ihmeellistä, aika monessa oli juna ja ihmisiä. Eipä tässä näyttelyssä haettukaan teknistä suvereeniutta. Suosittelen. Se oli sellainen surullinen tapaus.
Toinen surullinen tapaus oli Kämp K1 galleriassa. Pohjoistuulen metsä: Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo. Eipä juuri toivoa jaettu luonnonmetsille eikä metsäluonnolle. Tätäkin näyttelyä kun katselee, kuuntelee ja miettii, niin aika hiljaiseksi menee. Kuvat ovat hienoja. Joskus 54 vuoden päästä tehdään muistonäyttely, jossa muistellaan, missä näit viimeksi luonnonmetsän. Joo se oli silloin 2022 siellä Kämpissä.
Taidehallin Viggo Wallensköld meni läpikävelyksi. Ei riittänyt energia. Kolme näyttelyä päivässä on liikaa ja kun nuo kaksi ensimmäistä jättivät päähän niin paljon ajatuksia, niin Viggo sai jäädä taustalle.
Raja
Siinä se on ja varmaan pysyy. Vuoron perään, jompi kumpi ajetaan alas ja aloitetaan taas alusta.
