Nyt tulee 10 pisteen vinkki! Osta paikallisesta kioskista Black+White Photography. Siinä on kerrottu paikallinen näyttelytarjonta. Tästä painotuotteesta huomasin, että maaaailmaaan suuurimman luontokuvakilpailun Wildlife Photographer of the Year finalistit ovat esillä National History Museum’issa. (Saksaan mennessä vastaavat tiedot löytyvät LFI (Leica Foto International) lehdestä.

Eikä ku liikkeelle. Kerrotaan heti, että jonoa oli, mutta niin taitaa tähän paikkaan olla melkein aina. Täälläkin oli vain hyviä kuvia. Yksittäisiä hienoja otoksia eri aiheista eri puolelta maailmaa. Sama juttu siis kuin Sony-kilpailun kanssa. Norjalainen Audun Rikardsen oli saanut esille ainakin kolme kuvaa. Yle Areenassa on vielä jonkun aikaa mielenkiintoinen Audunista kertova dokumentti Seikkailu linssin läpi, jossa kerrotaan esimerkiksi sen paljon vatvotun valassillilaivakuvan synty. Kannattaa katsoa. Dokumentista käy ilmi myös ripaus siitä sitoutumisesta, jolla sitä kuvaa lähdetään hakemaan. Sama pätee tietenkin myös Sonyn kilpailun kuviin.

Näin museossa myös dodon. Kaivoin muististani, että Harri Kallio voitti dodoilla Foto-Finlandian vuonna 2006. Hieno projekti näin kymmenen vuoden miettimisen jälkeen.

Seuraavaan kohteeseen, joka myös löytyi lehdestä, joka on Saatchi Gallery. Alkuoletus oli, että siellä ei kauaa tarvitse kierrellä. Tämäpä oli iloisesti pieleen mennyt oletus. Näyttely oli From Selfie to Self-Expression. Sponsorina Huawei, joka näkyi ensimmäisessä salissa. Kuvia vanhojen mestareiden selfieistä. Näitä sai käydä tykkäämässä, tökkäämällä puhelimesta sydämen kuvaa. Picassoa oli tykätty reilun 8000:n tökkäyksen verran. Tää on tätä interaktiivista vuorovaikutusta.

Sitten oli sellainen työ kuin Christopher Baker, Hello World! Or: How I learned to stop listening and love the noise, 2008. Tuhansia netistä kerättyjä videopäiväkirjoja, kolmella seinällä, muistaakseni seitsemän projektoria.

Ivan Argote All My Girlfriends, 2007 – 2009 oli kertakaikkisen ihastuttava kokonaisuus. Niin simppeli ja hauska.

Sitten oli muitakin töitä, joihon katsojat saivat osallistua. Niinku sellanen kiva systeemi, missä silmät niinku palaa ja niistä alkaa nousta niinku savua. Pahoillani olen, mutta en tiedä kenelle tästä menee respektit.

Lopputoteama. Tämä oli kertakaikkisen riemastuttava. Hauskoja kuvia ja videoita, katso vaikka Youtubesta Simon Roberts, Sight Sacralization: (Re)Framing Switzerland Part 1, Winter. Aina kun nauratti niin nauroi samalla itselleen. Kyllä ne selfiet välillä vaan niin korneja on.  Hei, siellä oli yksi suomalainenkin kuvaaja – selfiekuningatar Elina Brotherus.

Sitten käppäilemään kotia kohti. Kissa oli kateissa. Pulut olivat ronkeleita tai eivät olleet kannibaaleja, eivät syöneet kanansiipiä, mutta eivät myöskään tajunneet, että kassissa oli myös jauhelihapihvejä. Maailma on täynnä ihmeitä. Näin roskapussin, missä oli SAUNAVIHTOJA! Englantiin asti piti tämäkin mennä näkemään.

–

–

–

–

–

–

–

–

Uusi päivä. Eilinen pyöreä arkkitehtuuri on tänään viiltävän terävää. Päivän kohteeksi otettiin Tate Britain. Tämän matkan suurimmat etukäteisodotukset olivat tässä päivässä. William Turner kokoelma ja museossa esillä oleva David Hockney retrospektiivi. Ensimmäinen kuoli 1851, jälkimmäinen elää. Odotellessa pääsyä Hockneyn näyttelyyn ehdittiin kiertää muu museo. Taas kerran ihmettelin sitä, miten jo 1700 luvun lopulla – 1800 luvun alussa taiteilijoilla oli siveltimet, joissa oli järjetön dynamiikka ja tajuton tarkkuus. Sitäkin ihmettelin, että kun maalattiin sitä idyllistä perhekuvaa – isä, äiti, kaksi lasta ja koirat – niin eikö sille isännälle olisi voinut jättää maalaamatta ne Britannian suurimmat silmäpussit. Pientä rajaa realismiinkin.

Hockneyn näyttely on sillä tavalla merkittävä, että vastaavaa tuskin tullaan ihan pian uudelleen kasaamaan. Uusimmat työt olivat iPhone töitä ja yksi videotyö. Neljä vuodenaikaa, kuvattu yhdeksällä videokameralla, toistettiin 36 ruudulla. Kuvia Hockneyn töistä löytää Googlella, sitä lienee turha sanoa, että porukkaa oli täälläkin enemmän kuin värikyniä alakoululaisen penaalissa.

Sitten eteenpäin. Suunnitelmiin tuli muutos kun jouduimme kuitenkin sekaantumaan Lontoon Maratonin reittiin. Alunperin oli tarkoitus välttää koko tapahtuma. Mistä sitä tietää mitä painekattilamiehiä siellä liikkuu. Ihmismassa vyöryivät, kansa huusi, toiset juoksivat joko omaksi tai muiden hyväksi. Juoksijoita 40000, katsojia 800000 ei ihme jos kulkeminen vähän tökki. Juoksijoiden fiilistä voi vain arvailla kun yleisö mylvii ja kannustaa.

Eilen ei ollut yhtään lintukuvaa. Tänään tulee kaksi. Ota tai ota.

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–