Turistimoodi päälle ja kohti uusia kohteita. Portobello Road – täysin ylimainostettu kohde. Pelkkää rihkamaa ja vanhaa roinaa. Hirvee ryysis, kylmä ja sateinen paikka. Samanlaista kuin Somerniemen torilla, mutta siellä on aina lämmin eikä koskaan sada. Tuolla kamerakauppiaalla oli hieno SX-70, kullattu ja käärmekuosilla. En tiedä mitä tuolta levykaupasta jonotettiin, mutta vinyyliaatetta siellä levitettiin. Uskalsin myöhemmin tarkistaa olisko siellä ollut vaikka Bono keikalla – ei ollut.

Kylmyys ja sade saivat siirtymään seuraavaan kohteeseen. Se oli Somerset House (jossain päin Lontoota). Motiivi tuohon kohteeseen oli Martin Parr + Sony World Photography Awards näyttely. SWPA taitaa olla maaaailman suuuurin valokuvakilpailu. Juu, paljon oli kuvia. Asioilla on puolensa. Tällaisissa näyttelyissä on vain hyviä kuvia. Sittenkin ja kuitenkin, mieluummin katsoisi isompia sarjoja, teemoja ja tarinoita – mieluummin kuin tilkkutäkkiä. Täälläkin, yllätys, yllätys, porukkaa ku pipoa. Huipennus oli kuitenkin Martin Parr, ihan huippu. Toivottavasti kaikki lukijani käyttivät tilaisuuden hyväksi ja kävivät Fotografiskassa katsomassa Parrin näyttelyn vuonna, en muista. En tiedä saiko näyttelyssä kuvata, mutta kuvasin kuitenkin. Tuo tumma nainen ihastelee kilpailun voittajan – mikäli se rahassa mitataan – kuvia. Voittaja Frederik Buyckx sai 25000 dollaria.

Kohteessa mielenkiintoisin työ oli pihalla. Jonn Gerrard, Western Flag 2017. Löytyy internetistä nimellä Jonn Gerrard. Eikä missään nimessä kannata unohtaa samassa pihapiirissä olevaa taidekokoelmaa. Ainakin yksi Modigliani ja tämä.

Sitten jotenkin majapaikkaa kohti mennessä Thameksen rannalta tarttui kennolle turistikuvia. Tarkistin, että en päässyt London Eye Cliche TOP10:een. Sain bussifetissini tyydytettyä ja pääsin harjoittamaan arkkitehtuurikuvausta tarkoitukseen erinomaisesti sopivalla 14 millin polttovälillä. Kylmyyskin oli jossain vaiheessa poistunut ja oli paikoitellen jopa liian kuuma.

(Martin Parr kuva on viimeisenä. Hermo menee tämän WordPressin kanssa kuvia laitellessa.)

–

4-

–

–

–

–

–

–

–

–

Onhan joku syy oltava, että lähden pois kotoa. Yksi oli Tate Modernissa oleva Sir Eltonin Johnin kokoelmista koottu The Radical Eye näyttely. Vintage-vedoksia vaikka keneltä. Näyttelyjulisteessa oleva kuva on Man Rayn Glass Tears. Näyttelyssä oli kuvaaminen kielletty. Muistikuvana mieleen jäi Irving Penn’in Corner Portraits sarja. Videolla Sir Elton kertoi muuttaneensa isompaan asuntoonkin vain sen vuoksi, että saisi enemmän kuvia seinille. Näytti, että olisi niistä saanut toisenkin näyttelyn. Vaikka uudemmasta materiaalista.

Samalla rahalla tai oikeastaan ilmaiseksi käveltiin läpi koko museo. Onhan siellä vaikka mitä. Esimerkiksi Cildo Meireles Babel, 2001. Radioita eri vuosilta, vanhat alhaalla ja uudet päällä. Radiot päällä, tietenkin.

Sitten matka jatkui Millennium Bridge kautta kohti turistialueita. Lontoossa huonosti markkinoitu alue on joen penkka. Valtavasti potentiaalia kaltaiselleni tonkijalle. Löysin hienon hampaan ja posliinin palasia. Big Ben vaikka Big ja High onkin ei ole kovin usein tiellä ja bombaamassa kuvia. Toisin kuin vaikka Berliinin TV-torni. Theresa Mayn työpaikan kohdalla oli aina iso joukko ihmisiä vahtimassa, että Theresa pysyisi kaltereiden takana. Poliisit heittää herjaa ja ihmiset ottavat kuvia. Sitten tuli joku hevosnäytös. Ei mitään käryä mitä tapahtui, ihmislauma taulutelkkarit tanassa. Sitten taas kun joku soittaa kunnon rokkia Travalgar Squarella niin pääsee viereen kuuntelemaan ja katselemaan. Ihmeellinen maailma.

Linnustajille vielä päivän tunnistustehtävä.