Taas on käyty Fiskarssissa. En tiedä monesko näyttely, mutta mones kuitenkin. Yleisenä huomiona, että taas paljon erilaisia materiaaleja, materiaalien yhdistelyä ja työtapoja. Töitä, joiden tekemisessä on käytetty paljon aikaa. Nostanpa joitakin töitä.
Camilla Moberg Inclusive ensin. Lasityöt vaan on niin kivoja ja värikkäitä. Mukana tekemässä on ollut iso joukko ihmisiä, lasinpuhaltajia, valaistuksen rakentajia, lasinhiojia yms…
Tuulia Penttilä Askel sai minulta eniten katseluaikaa. Ihmettelin sen symmetriaa ja taitavaa asettelua ja linjoja. Osaksi sen takia, että hain parasta kuvakulmaa.
Sami Salomaa Mestari on mahtava työ. Jotenkin se on tuossa kuvassa kuitenkin pienentynyt. Ympärillä on hienosti tilaa, jota tämä työ tarvitsee. Taustalla näkyy myös toinen Salomaan työ.
Ron Nordström 365 days with Me, Myself and I kasvaa ja kehittyy samaan aikaan myös Instagrammissa. Museovieras ei varmaan tule näyttelyyn enää toista kertaan niin hänpä pikakäveli työn ees taas 13 kertaa.
Bo Haglund Tapetti #2 työssä on tuskin sattuma, että viesti on keskellä ja katseen korkeudella. Näinhän se on.
Orapihlaja-aita on kerääntynyt monenlaista muutakin puuvartista kasvia. Joukossa on yksi ainakin vielä tunnistamaton, joka ainoana kelpaa näille toukille ravinnoksi. Melkoinen erikoisruokavalio. Tällainen pitsiaita olisi aika koristeellinen ja syksyllä vähemmän haravoitavaa.
Kohdejärvellä (Painio, Somero) ainakin kolme joutsenparia, joista tällä toistaiseksi ainoana poikaset. Toinen pari hautoo ja kolmas pari lentelee ja huhuilee.
Sitten kun nämä pääsevät joskus pesälle, niin äiti-muurahainen kuitenkin sanoo, että: ”Onks pakko aina tuoda kaikki sisälle.” Aika hankala kantaa tuollaista yhdessä kun ei voi käsillä pitää kiinni. Toisen täytyy peruuttaa tai molempien oppia kulkemaan sivuttain.
Kevät eteni lämpöaallon vuoksi niin ripeästi, että tuli pelko puseroon – jääkö kevään heleys kuvaamatta. En kyllä oikeasti usko, että lehdet ja ruohot määräänsä enempää kasvaisivat vaikka olisi kuinka lämmintä. Olihan nyt viileät yöt vähän jarruttelemassa.