Tähän päivään lähdettiin shoppailupainotteisesti. Ensin McUseokortteliin. Sieltä pitäisi löytyä Lomographie-kauppa ja -galleria. Aukion sinnikkäästi viisi kertaa navigointilaitteen kanssa kierrettyämme päätimme ruveta pötköttämään. Sen jälkeen kävin kysymässä infosta neuvoa. It doesn’t exists anymore.

Jatketaan siis syvemmälle kaupunkiin. Leica-shopin yläkerrassa oli pieni galleria, jossa Kay von Aspernin katukuvia. Tästä kaupasta ostin lehden. Olihan sitä jotain ostettava kun niin pahasti häiritsin myyjän surffailutuokiota. Jääköön kaikki muut ostokset luetteleloimatta.

Kaupungissa oli menossa filmifestivaalit. En tiedä missä muualla tapahtumia oli, mutta ainakin raatihuoneen torille oli viritetty noin 25 metriä leveä valkokangas. Ohjelmistossa oli musiikkitaltiointeja väliltä Die Toten Hosen – Fiinin Wilharmoonikot. Yhtenä iltana tuli Paul McCartneyn kiertueen taltiointi. Oli jotenkin outoa kun valkokankaalla ihmiset kiljuivat mutta valkokankaan edessä istutaan tai seistään kädet selän takana. Vähän niin kuin olisi konsertissa, mutta ollaan sitten kuitenkin elokuvissa. Elokuvissa ei kai kuulu taputtaa kappaleiden jälkeen. Mikäli markkinoille tulee bootleg-versioita Paul McC:n Get Back kiertueesta, älkää ostako. Saattaa toki olla, että kuvasi vain tuota raatihuoneen tornia. Näytökset alkoivat klo 21:00, mutta alueella olevat ravintolat avasivat jo aamupäivällä. Tarjolla oli ruokia eri puolilta maailmaa, olutta ja viiniä. Ja kaikki toimi hienossa järjestyksessä.

Iltakuvana näkymä hotellin ikkunasta.

Tämä olikin viimeinen täysi päivä. Seuraava on lähtöpäivä, mutta aikaa jäi parin näpsäyksen verran. Ensimmäiseksi kuva, josta en sano mitään näinä poliittisesti ja uskonnollisesti epävakaina aikoina. Toiseksi kuva, joka veti myös hiljaiseksi. Ikäänkuin pannukakkua, joka on syrpätty pieniksi paloiksi ja paistettu pannulla. Kaveriksi tomusokeria ja hilloa. Herkun nimi on kaiserschmarrn. Herkkua ja hyvä päätös tälle reissulle.

Jatketaan eilistä suureellista teemaa. Mennään taidehistorialliseen museoon. Pakko oli nähdä Pieter Bruegelin (vanhempi) maalauksia kun ne mainoksessakin näyttivät niin kivoilta. Museossa seitsemän metrin huoneita toinen toisensa perään. Tavaraa ihan julmetusti. Löytyihän sieltä yksi tuttukin. Keskikouluajoilta, ainoa kirja jonka muistan on Sakari Saarikiven Taidehistorian ääriviivat ja sen kansi Jan Vermeer The art of painting. On nää aika (liian) isoja paikkoja.

Sitten Wienin instituution kimppuun. Kahviaika. Tuosta ovesta niitä kannetaan ja sisällä saa lisää. Hotelli Sacherin Sacher torttuja. Minun mielipiteeni, joka tosin on vain yksi monien joukossa ja täysin omani: ”Täysin yliarvostettua”. Sanoisin, että kuiva ja suklaa liian väkevää minun makuuni. Ei auta vaikka olisi millainen söpö nallerivistö vahtimassa. Kyllähän sen tietenkin söin, ei se nyt niin pahaa ollut. Kotona saa kuitenkin paljon parempaa. Hyvä, että toivuin vatsanväänteistä seuraavaan kohteeseen saavuttuamme.

Paikka oli Östlicht, uudehko galleria jossain kaupunginosassa, missä ei näkynyt turisteja ja pyykitkin piti pestä itse. Esillä oli Bryan Adamsin töitä – kyllä, se laulaja Kanadasta. Linda McC:n tavoin hänkin kuvaa paljon julkkuja. Löytyi Amy Whinehouse, Ben Kingsley, Sean Penn, Pamela Anderson ja tietenkin Mick Jagger. Yhdessä salissa oli kuvia Afganistanissa ja Irakissa haavoittuneista brittisotilaista. On tätä aihetta varmaan käsitelty ennenkin, mutta siitä huolimatta aika pysäyttäviä kuvia sodan jäljistä. Näistä on tulossa myös kirja ”Wounded” syksyn aikana.

Puistoja Wienissä on paljon, pääasiassa puupuistoja. Kukkapuistoista hienoin oli Volksgarten ja sen ruusuistutukset. Kukinta alkoi olla jo lopuillaan, mutta silti tuntui hieno ruusun tuoksu. Pitkiä rivejä runkoruusuja, joissa monessa oli nimilapun lisäksi toinenkin kyltti. Christiane sai pusujen lisäksi ruusun puistosta. 

Iltakuvana paikallista ravintolatarjontaa. Ei tuolla kioskilla jonoa ole, mutta sisällä ei ole sitä yhtäkään syöjää. Kuvaaja vaan joi.

Tänään mennään markkinoille. Lauantaisin markkinat löytyvät Naschmarktista. Ensin sadan metrin pätkä ruokapaikkoja kolmessa rivissä, sitten röhnäkauppoja saman verran ja sitten vielä kirpputori päätteeksi. Ruokapuolelta löytyy kaikkea etnistä ja paikallista, vihanneksia, hedelmiä, oliiveja, lampaanpapanoita, mausteita jne… Kirpputorilla valokuvaukseen liittyvänä oli tarjolla esim. jonkun valmiit matkakuvat, puolipallopanoraamalinssi, ilmeisesti elokuvalehtiä. Toreilla näkyy jonkun verran vanhoja valokuvia, milloinkohan myyntiin tulevat vanhat digikuvat? Polaroid-kameraa hain, mutta en löytänyt. Käteen jäi sen sijaan aito taulu (olis mulla kyllä samasta paikasta kuvakin).

Tori oli suuri, mutta suurempaa oli luvassa. Auringon pehmittämänä otettiin päivän toisen puolikkaan kohteeksi Schönnbrunnin linna. Puistoa, puistoa, puistoa ja käytävää käytävän perään. Tällaisessa paikassa pitäisi käydä ympäri vuoden eri vuorokauden aikoina, että siitä saisi jotain irti. Japanilainen puutarha oli surkean pieni eikä sinne päässyt edes kävelemään, palmutalokin oli remontissa, aurinko paistoi 30 asteessa ja nälkäkin oli. Äänin 2-0 leivoskahvit voitti linnaan tutustumisen.

Myönnän, että olen joskus ollut sekaisin sijainnin kanssa. Hotellin aulassa olen kyllä pärjännyt ilman karttaa.

Aloitetaan hevosteemalla. Vuosia sitten luin dekkarin, jossa puhuttiin Lipizzanhevosista. Kirjassa kerrottiin, että ne eivät ole syntyessään valkoisia vaan muuttuvat valkoisiksi vanhetessaan. Sellainen ihme kun oli vuosia vaivannut niin pitihän ne nähdä. Niitähän löytyy Wienin espanjalaisesta ratsastuskoulusta. Onhan siellä toki muitakin hevosia turisteja kyydittämässä.

Hevosten jälkeen mennään Praterin huvipuistoon. Ihmisillä on pakonomainen tarve saada nuppi tai pakki sekaisin. Otetaan ensin tyynyn kokoinen hattara-annos ja lähdetään sitten kieppumaan. Puiston kuuluisimpaan nähtävyyteen eli maailmanpyörään minulla ei ole esittää mitään uutta. Kuvia löytyy netistä varmaan miljoona ennestään. Ellei halua matkustaa karjavaunussa voi toki ottaa yksityisvaunun kuohuviinillä ja muilla asiaan kuuluvilla tarjoiluilla.

Mitäpä muuta tuli nähtyä. Turisteja paimentavilla ryhmänjohtajilla on aivan liian pienet sateenvarjot, Wienissä oli elämää ennen digiaikaa,  hieno vanha julkisivu. Iltakuvana menköön öinen ratikkapysäkki.

Päivä alkaa iloisissa merkeissä. Lähdetäänpä käymään hautausmaalla. Luin jostain matkaoppaasta Wienin keskushautausmaasta. Hautoja on 2,5 miljoonaa! Eri uskontokunnille on omat alueet, hautausmaalla kulkee oma bussireitti, löytyy kirkkoja, kappeleita ja muistomerkkejä. Tyhjiä tonttejakin oli vielä runsaasti. Tultaessa lentokentältä S7 junalla voi nähdä hautausmaan yhden sivustan tiilimuurin.

Tällaisilla hautausmailla mietin sitä, että milloin hauta unohtuu ja sillä lakataan käymästä. Montako sukupolvea se kestää? Tällainen unohtuneen näköinen osa oli vanha juutalainen hautausmaa.

Palataanpa takaisin iloisempiin tunnelmiin. Takaisin päin lampsiessa minulle selvisi kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen oli se, että mistä itävaltalaisten KTM moottoripyörien värimaailma on peräisin. (Huom1: KTM:miä oli muuten tosi vähän. Huom2: On muuten huonoin julkaisemani ötökkäkuvani koskaan.) Toinen asia oli se, että mistä ratikat tulee – tallista tietenkin.

Päivän kulttuuriannoksen tarjosi taidemuseo Albertina. Kunnioitin kuvauskieltoa ja pidin kameran laukussa. Kesänäyttelynä esillä oli museon omasta laadukkaasta kokoelmasta Monet to Picasso sekä Gottfried Helnwein retrospektiivi. Jälkimmäisen 2 – 3 metriä korkeat valokuvan tarkat maalaukset olivat todella vaikuttavia. Jonkin verran myös valokuvia. Kannattaa googlettaa, kovaa kamaa. Sitäkin olen miettinyt, että kun jostain valokuvasta sanotaan, että tosi hyvä, ihan kuin maalaus. Sitten taas jostain maalauksesta sanotaan, että tosi hyvä, ihan kuin valokuva. Täh? Albertinasta jääköön muistoksi portaat sisältä ja ulkoa.

Päivän herkkuhetki oli Albertinan cafessa. Maistamistani melange-annoksista 10 pistettä menee tälle paikalle. Myös sitruunatorttu oli erinomainen. Makumieltymykseni ovat jotenkin muuttuneet. Mitä vähemmän kahvissa maistuu kahvi, sitä parempaa se on. Huomasin saman myös gintonicien kanssa. GT ilman ginin makua oli juotavampi. Häh?

Niin päättyi sekin päivä ja otettiin suunta kohti auringonlaskun kirkkoa ja näkyyhän siellä hotellinkin valot oikealla.