Koska kuljetut reitit eivät aina jälkeen päin tule mieleen, niin otan tällaisia muistikuvia. Tähän kuvaan ehti kuitenkin pelmahtaa sivusta suorastaan freundlich herrasmies, joka pysähtyi kommentoimaan, että onpas nice to see muitakin kameroita kuin Kanoneita ja Niikkoneita. Minä taas kehuin, että I’m so happy kun matkasetti ei paina kuin 800 grammaa. Olipas kiva alku päivälle. Bitte vaan hänellekin.

Anyway. Tästä käytävästä pääse kuitenkin Freyungille, jossa ei ennakkotiedoista poiketen ollutkaan maalaismarkkinoita tai sitten olen vain tottunut Salon torin yltäkylläiseen tarjontaan. Oli kuitenkin yksi asiakas, jota tuskin hdelmätiskistä erotti.

Freyungilta pääsee sujuvasti Grabenille, joka on suuri ja mahtava ostoskatu. Hirveästi ihmisiä ja kaikki merkit löytyvät. Itse kun en kaupoista niin perusta niin löysin jotain muuta. Vaikkapa vähän väriä sekä ruttopatsasta ihailevan koiran. Paikalliset kauppatavat kyllä ihmetyttivät. Mallinukkeja lähennellään estottomasti näyteikkunoissa sekä erikoisen alennusmyynnin. Alennus 50 % tarkoittaakin sitä, että otetaan puolet pois myytävästä tuotteesta.

Se Grabenista, vaikka tuli siellä käytyä toisenkin kerran. Wienhän on niin kuin kartastakin näkee, veden äärellä. Kanavat ei riitä, pitää olla Tonava – siis sinne. Toisella puolella Tonavaa on uudempaa toimistorakennusta ja sinne onkin rakenteilla Itävallan korkeimmat rakennukset. Nämä kuvat ovat Reichsbrücke sillan kohdalta. Muutaman mutkan takana vasemmalla on Saksa ja oikealla Unkari. Mikään ei tyhjällä rannalla näytä niin ikävältä kuin yksinäinen vaatemytty. No onneksi sieltä vedestä nousi paikallinen villiuimari.

Päivän taidepläjäys oli Kunst Haus Wien. Rakennus on Friedensreich Hundertwasserin tuotantoa. Tulee voimakas mielleyhtymä Antoni Gaudiin. Eivät kuitenkaan olleet aikalaisia. Sisällä olevassa galleriassa oli Linda McCartneyn valokuvia. Linda pääsi varsin lähelle aikansa julkkuja oli JohnPaulRingoGeorgeJanisJimiMickJimJne… . Poppareiden lisäksi oli perhekuvia ja katukuvaa. Miten sen nyt muotoilisin, oli siellä jotain ihan kivojakin. Kuva Aretha Franklinista varsinkin, sanoi kartanlukijani.  Näyttelyssä oli kuvauskielto, mutta julisteista sai räpsiä kuvia.

Tämäkin päivä päättyi aikanaan. Parlamenttitalon siluetti olkoon iltakuva ja suklaatorttu iltapala.

Palaamisiin.

Tästä alkaa tulla tarinaa matkasta Wieniin ja takaisin. Seuraavat postaukset ja kuvat tulevat pääsääntöisesti päiväjärjestyksessä, jotenkin aiheittain järjestettynä.

Ensivaikutelma oli, että onpa hieno kaupunki. Elegantisti laiteaan verhoja liehumaan ikkunoista valokuvaajia varten ja patsaillekin tehdään pedikyyri.

Voi olla tai sitten ei.

Ensimmäinen kohde oli galleria ja kameramuseo Westlicht. Esillä oli venäläisen avantgardistin Alexander Rodchenko’n kuvia. Neuvostohistoria ei ole vahvin puoleni, joten en aivan siltä seisomalta osannut arvioida mikä merkitys hänen kuvilla oli sen ajan Neuvostoliitossa. Dokumenttikuvaa, julisteita, potretteja ja sen sellaista.

Hieno näyttelytila joka tapauksessa ja itseään voi sivistää tästä aiheesta myöhemminkin. Seuraava näyttely on syyskuussa alkava vuoden lehtikuvat, joka näytti vanhojen julisteiden perusteella olevan vakiovieras.

Samoissa tiloissa on myös kameramuseo. Satamäärin vanhoja vaikka mitä. Leicaa, Hasselia, vanhoja neukkukameroita (mm Sojuz lennolla käytetty hervottoman kokoinen Kievikö se nyt oli), Rolleiflexejä, kaikenmaailman erikoiskameroita. Esimerkiksi tällainen hyvin harvinainen ensimmäisessä maailmansodassa käytetty pulukamera.

Samoilla nurkilla oli myös Leica-shop. Takapihalla oli Leicoille oma parkkipaikka ja tiilinen testiseinä. Seinä ei ollut mitään Leica-laatua, näyttäisi olevan vähän joka suuntaan vino.

Päivä oli vielä nuori ja otettiin toinenkin kohde. Museokorttelista arvottiin Leopold-museo. Tunnettu itävaltalaisten Gustav Klimtin ja Egon Schielen töistä. Hieno museo ja kokoelma oli ihan katsottavan kokoinen.

Aika kului ja oli aika siirtyä iltaschnitzelin jälkeen kotipuiston (Votivpark) läpi kohti kotikirkkoa (Votiv), joka toimi hyvänä maamerkkinä hotellille suunnistettaessa.