Posts Tagged: maisemakuvat
Vappumarssi Hamarille
Bandetrollit liehusiva ja laulu raikuiva kun Hamarilla marssimme Vapun päivänä. Vaihtelevaa säätä oli väelle tarjolla – kylmää tuulta, aurinkoa ja yksi sadekuuro. Kurkia, kuovia, kanadanhanhia, yksi mehiläishaukkaepäily, lokei, västäräkei ja haarapääskyjä. Suokukka oli kauniisti kukassa.
Sortajia ei näkynyt. No yksi Kok.-poliitikko tuli vastaan.
Kotkassa
Seuraava kohde oli Kotka. Siellä Valkmusan kansallispuisto ja Merikeskus Vellamo.
Valkmusa nimessä on jotain salolaista. Aivan kuin kirjaimia puuttuisi, viehättävää. Iso suoalue, missä kaksi noin kolmen kilometrin reittiä. Sääksestä oli tuore pesähavainto, taisi tällä kertaa olla niin matalana, etten ainakaan minä nähnyt. Kyllähän tuolla lintuja näkisi kuin ottaisi aikaa. Paikallisella oppaalla vaan oli niin kiire, että piti mennä juosten koko lenkki.
Merikeskus oli hieno paikka. Lapsillekin tekemistä. Arvostaa pitää kaupunkia, jotka tuollaisen kohteen on laittanut ja pitää yllä.
(Tuo Valkmusakuva on jotenkin outo, siinä on jotain päälle liimattua tai koneen tekemää, jotain muovista. Kannattaisko sittenkin ottaa laajakulman sijaan vaikka kahden kuvan panoraama normaalilinssillä 50MP moodissa ja cropata – jos se ylipäätään on mahdollista. Samalla laajakulmalla tosin otettu tuo nosturikuva ja sille tehty vain suoristus Lightroomissa.)
Vaisakon kevät
Valkovuokkoista on. Samoin kuraista, märkää ja liukasta. Alkaa olla polut jo niin kuluneita, että eivät kestä sateita Salon kokoisen kaupungin kävijämääriä. Kunnostamista lienee turha odottaa nykyisellä määrärahapolitiikalla. Täälläkin käy varmaan niin, että huonon paikan viereen tulee kiertopolku. Vaikka ei mitään pyöräilijöitä vastaan olekaan, niin onneksi niitä ei ole täällä näkynyt.
Pixelin käytöstä sen verran, että nyt on kätevä panoraamakuvaus, RAWit ovat aivan turhia ja 50MP:stä en osaa vielä oikein sanoa, muuta kuin, että onhan se tarkempi, mutta tarvitsenko sitä.
Kruunuvuori Salo
Kruunuvuori on yksi Luonnonperintösäätiön Salossa olevista kohteista. Löytyy kartalta.
Tännehän ei ole mitään viitoituksia eikä opasteita. Kartta käteen ja päättelemään mistä sinne pääsisi. Päättelin, että lyhin matka pisteen A ja B välillä on suora viiva. Hyvä ajatus, mutta ei sitten toiminut kun oli aikansa pyörinyt paikallaan kallioita ja muita maastoesteitä vältellen. Toinen päätelmä oli, että pakko sinne on jostain polun mennä, koska siellä varmasti joku edes joskus käy. Löytyihän sellainen polkua muistuttava ura, joka johti kohteeseen päin. Puhelimelta ja auringosta suuntaa hakien pääsimme perille. Takaisin tulo meni vähän huonommin. Mäkinen, kumpuileva vieras maasto, missä kuljet sinne, tänne, tonne sekoitti sisäisen kompostin täysin. Polkua ei löytynytkään ja energia meni johonkin muuhun kuin järkevän poistumissuunnitelman tekemiseen. Puhelimen kartalta oli katsottu tienpätkä johon suunnataan. Valitettavasti kun näkökyky on mitä on ja puhelimen näyttö pieni, niin katsoin väärää tietä. Jokunen kilometri tuli ylimääräistä, paljon tuli opittua ja oma erinomaisuus sai jonkinlaisen kolauksen.
Seuraavalla kerralla paremmin. Ei kuitenkaan niin kuin kertausharjoituksissa. Laitettiin puuhun vessapaperin palasia, jotta kaikki löysivät yöllä vartiopaikalle ja takaisin teltalle.
Halikonlahti II-allas
Pari päivää sitten oli tyyntä. Tähän voidaan palata kun alkaa taas puhaltaa niin, että olo on kuin olisi jääpaloja syönyt. Maaliskuun viimeinen päivä, outoa.
Siitä se ajatus sitten lähti
Ajatteli varmaan Thor Heyerdahl kun näki kaislarannan ja raknesi kaislaveneen. Ei vaan, balsasta teki. Katri-Helena kyllä teki kappaleen katson autiota kaislarantaa, mutta sitä ei levytetty.
Viime vuonna tein hyönteishotellin ja näiltäkin rannoilta hain korsia. Ei näiden löytämistä hyväkuntoisina ihan itsestään selvänä asiana kannata pitää kun kesätästä alkaa ja etenee.
Hiljennytään kuuntelemaan tuulen suhinaa
Hieno päätös tuuliselle, mutta lämpimälle viikolle. Aivan tyyni, valmiina jäätymään – vai pitikö niitä pakkasia vielä tulla. Vedessä näkyy hentoisia liikkeitä pilven yläpuolella. Eikös vain käynytkin niin, että sillä aikaa kun kaivoin kameran ja sihtailin, niin joku turpa, toutain, hopearuutana, särki, lahna, patsukka tms kävi pinnassa ja teki aaltoja. Seuraavissa kuvissa pilvi oli jo hajonnut.
Metsän ja ruovikon kun poistaisi oli mukavan minimalistinen.
Hellettä pukkaa
Viime päivien lämpimät säät ovat ohjanneet tekemistä lintujen kyttäyksen pariin. Mitään julkaistavaa ei ole tullut, lähinnä muistiinpanoja ja havaintojen vahvistamista. Se on tullut taas selväksi, että jos ollaan linturetkellä, niin ollaan linturetkellä. Jos ollaan metsäretkellä, niin ollaan metsäretkellä. Jos ollaan dronettamassa niin.. jne… Ihan turha kantaa koko settiä mukana, ei niitä jaksa sieltä repusta kaivaa. Ottaa vaikka eväitä enemmän ja on kauemmin reissussa. En yhtään ihmettele jos joku harkitsee siirtymistä enemmän puhelin ja ”räksä” -ratkaisuihin. (Itsekin.)
Kunhan tuo lintutouhu rauhoittuu, niin pääsen taas toteuttamaan taiteelliset ambitioni maisemakuvauksen sekä luonnon pienten ja herkkien yksityiskohtien parissa. Ellen taas innostu sudenkorennoista.
Latokartanonkoski Salo Perniö
Käynti koskella, perinteisesti. Melko kuivat uomat ja jäätä ei lainkaan. Ei ollut koski parhaimmillaan. Siitä huolimatta aikamoinen pauhu tuosta tulee.
En niitä rauniota kuvannut kun ne ovat samat vuodesta toiseen. Virta on joka kerta erilainen ns uniikki.
Kevättekemistä
Kevättalven mieluisien tekemisten kärkisijoilla ovat:
Ylivuotisten karpaloiden kerääminen kädestä suuhun. Kivasti napsahtelivat. Sellaiset, jotka ovat ihan pinnalla eli eivät heinän tai sammaleen joukossa ovat mukavan kovia, eivätkä lainkaan käyneen makuisia.
Jäällä kävely. Se on aivan turvallista. SEuraa muiden jälkiä ja vähän ennen kuin ne loppuvat, käänny ympäri. Aurinkoisena päivänä saa lisätwistiä kun jää alkaa laulaa, siis paukkua.
