On niin monta kertaa kuultu, että paras kamera on se mikä on mukana. Tänään oli kolme. Paras kamera on se mitä osaa käyttää. Tänään kännykkä voitti. Piti painaa vain yhtä nappia. Kotona sitten opettelin, miten XE-4:ssä ja Air2S:ssä käytetään valotuksen haarukointia.
Halikonlatte tarjoili tänään kirkasta. Pois oli se maitokahvinruskeaksi värjäytynyt lumi- ja jääkerros. Tuuli oli tyyntynyt alle 5000 desimetriin sekunnissa, joka teki olemisesta hyvinkin siedettävää ja pyöräilystä sujuvaa.

Yksi päivä olikin jo aurinkoista. Oli vaan niin kylmä, etten mennyt ulos. Onneksi palattiin takaisin tähän lämpimään, pilviseen moodiin. Ei haittaa vaikka tuulee 76 metriä sekunnissa. Pilvisistä päivistä huolimatta, päivä pitenee pilvien takana. Yht’äkkiä huomaat, että et ehtinytkään suojata alppiruusuja kun aurinko antaa palaa päivän pitkän.
Halikonlahti on ominaisvärissään. Jos olisin aktiivinen kuntalainen, tekisin kuntalaisaloitteen, jossa sen nimi muutettaisiin muotoon Halikonlatte.

Vihreä oli laaksoni on John Fordin ohjaama elokuva, joka perustuu Richard Llewellyn saman nimiseen romaaniin. Siinä vihreä laakso muuttui mustaksi hiilikaivoksista. Tämän vihreän laakson pitäisi tilastojen mukaan olla tällä hetkellä valkoinen. Sellainen yhteys niillä laaksoilla.
Alunperin oli tarkoitus ottaa dronella eeppinen joulukuinen maisemakuva. Pyöräilin kahdeksan kilometriä pakkasessa ja tuulessa poikki peltoaukeiden. Päästyäni perille, huomasin, että DJI Fly äppi ei toimi. Ei sitten lennätellä. Käyttöön varasuunnitelma eli X-E4 ja Fujinon Super EBC XF 35 m 1:2 WR ø43. Varpistin niin ylös kun paleltuneilla varpaillani kykenin, pipo oli lähes 185 sentissä. En siis aivan kyennyt 70 metriin, joka olisi varmaan ollut passeli kuvauskorkeus. Sain sentään jonkun kuvan. Takaisinkin piti pyöräillä ja kyllä vilutti.

Tässä kuussa Armas on heittänyt keikkaa jossain muualla kuin Salon seudulla. Ehti kuitenkin ainakin yhtenä päivänä pistäytymään.
Esteri (en tiedä sukunimeä) kävi edellisenä yönä, kuten kuvasta näkyy. Aika korkealla on vesi.

#sumu on viime aamuina trendannut. Sumussa on hyvä kuvata. Kaikki kuvat onnistuvat eikä kalustolla ole niin väliä.

Maisema ei ole marraskuusta muuttunut. Tammikuuta odotellessa.
Meinas tulla kiire, että sai marraskuussa kameran ulos.

Tällaistahan se marraskuu oli. Paitsi se kolmen päivän luminen aika. Ehkäpä joulukuu näyttää jo talvisemmalta.
Pala, ei palo. Haaveillut siitä, että asuisi korkeammalla. Paikassa mistä näkisi kokonaisen taivaan, eikä vain näitä paloja. Ei voi mitään, kun pituus ei riitä ja montussa asutaan.

Päivänä eräänä lämpimänä lähdin reippailemaan polkupyörällä. Sivulaukku täyteen kalustoa ja toivoa, että vielä minä joku päivä otan valokuvan.
Otin. Itku pitkästä ilosta. Eikös vaan alkanut sataa kun pääsin puoleen väliin reittiä. Turha sitä on suojaan mennä kun on jo märkä. Ainakin seitsemän kilometriä kastuin. Lämmin päivä kuitenkin ajankohtaan nähden.

En päässyt superkuuta kuvaamaan, mutta tuskin se kovin kauas oli yhden päivän aikana karannut. Tämä on day after supermoon. Pääsi vähän aikaisemmin sisälle kun nosti dronen 95 metriin.
Se on todettava, että Air2s:llä pitää astua jokunen kymmenen tuhatta askelta lähemmäksi jos haluaa kuukuvan. Maisemaa tuppaa tulemaan mukaan 22 millin laajiksella.
Kuva on Salosta. Vasemmalla Tupurin masto, siitä oikealla Korvenmäen jätteenkäsittelylaitos ja äärimmäisenä oikealla on kuu. Kuvaa Näytöltä tiiratessa, yllätyin, etten löytänyt tuolta horisontinleveydeltä kuin kaksi mastoa. Sellaisia hain, joissa oli valot päällä.
