Koukkukoivu
Olen aika varma, että jäin koukkuun tähän koivuun. Miksi? Kierrät puuta ja tutkit sitä eri suunnista. Päässä on joku kuva ja näyttää, että etsimessäkin on sama näkymä. Kun kuvat saa koneelle ne ovatkin jotenkin muuttuneet matkan aikana. Eivät ne olleetkaan sitä mitä piti. Seka- ja muuta sotkua olivat. Pitää mennä uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Ei onneksi ennen kevättä. Näin pienestä ei taida olla talvikoivuksi. Paitsi jos saisi taustan…
Kalustopäivitys: Polaroid SX-70 Model 2
Impossible Project palautti korjattavana olleen SX-70:n. Kyselin Suomesta korjaajia, mutta ei löytynyt ja lähetin sen Hollantiin. Suljin, joitakin rattaita ja uudet nahat. Vanhassa oli hieno paksu patinoitunut nahka, samanlaista ei saanut. Siinä oli tosin sellainen ominaisuus, että se haisi ihan järkyttävälle. Kamera joka on mahdollisesti ollut ainakin 20 vuotta jonkun muuttolaatikossa varastossa ja todentuoksuisesti sitä on yritetty puhdistaa jollain puhdistusaineella. Hirveä lemu. Enää ei haise vainajalle vaan tuoksuu lähinnä uudelle autolle (vinyylille). Nyt voin pitää Original Silver Model 1:n hyllyssä pyhäkamerana ja tehdä tästä käyttökameran. Näiden pito vaan on niin kallista, että käytetään vain parhaisiin hetkiin ja kalleimpiin kohteisiin. Ei tällaisten pelastaminen mikään kulttuuriteko ole, mutta pelastin nyt kuitenkin.
Painiojärven kyttyräkivi näkemys 2
Voisikohan kartano muotoilla tuon pensasaidan seuraamaan paremmin kiven linjoja. Ikihonkaa kyttyrän kohdalle ja pikkumäntyä monttuihin.
Ponnaripää haavassa
Etsin usein kuvioita joita puiden lehdistä muodostuu varjoina tai reikinä ja repeäminä. Vaahterasta löytyy usein Batmanin merkkejä, mutta haavan lehdestä siluetteja. Lepän lehdistä taas löytyy reikiä, joiden läpi voi katsoa näkyykö jotain uutta.
Luin jostain laatujulkaisusta joskus, että ihmiset, jotka näkevät ilmestyksiä vaikkapa paahtoleivässä tai öljytahrassa ovat usein uskonnollisia tai alttiita sellaisiksi alkamaan. Uskokoon kukin mihin tahtoo. Vähän ennen tätä kun otin kuvaa edellisen postauksen auringonkukasta. Olen ihan varma, että kuulin takaani kavioiden kopsetta. Mitään en vasta-aurinkoon nähnyt mikä siellä olisi kulkenut. Hetken päästä kuului koiran haukkua. Mitään en ollut ottanut.
Auringonkukka final
On finaalissa. Tästä ei auringonkukka enää huonone.
Laukut
Tämä saa olla jakana Helsingin ja metsän välillä. Tästä tykkäsin.
Processed with VSCO with x4 preset
Helsinki 2
Ensin herätään, sitten syödään aamupala ja lähdetään kaupungille. Niin se matkoilla menee ja niin meni nytkin. Kovin paljon aikaa ei ollut, mutta Amoksen (Amos Andersonin taidemuseo) luona tuli silti poikettua. Hienot näyttelyt, kaikki kolme vai neljäkö niitä oli (asiantuntevaa syvällistä taidekritiikkiä). Helsinki Noir jäi ratkaisematta, tarinan kuvituksesta sain riittävästi elämyksiä. Hienoa, että tehdään jotain uutta eikä vain kävelytetä ihmisiä ympäri museota kädet selän takana. Amoksen huoneessa oli samanlainen tuoksu kuin Kemiön kesäpaikassa. Tiedoksi henkilökunnalle, että kristallikruunun kristallit olisi syytä pestä ainakin jouluksi.
Edellisen päivän Heikuran jälkeen mietin, että on Helsingissä ainakin jotain mitä kuvata. Siellähän on kaikkea. Paikkoja, ihmisiä ja tilanteita riittää. On kissakahvilaa, kalaravintolaa, milloin mitäkin tapahtumaa ja ihmismassojen rauhallista ja rauhatonta liikehdintää. Eikö? Sitten tulee taas se perinteinen kysymys, että eikö täällä Salossa sitten ole mitään? Pakko olla. Ei vaan näe.
Matkassa oli mukana kamera, jolla otin tuon yhden kuvan. Otin nopeamman kameran esiin kun ei voinut tietää mitä tuollaisen mölyävän porukan toimeksiannosta eskaloituu. Moottoripyörä oli kiinnostavampi kuin kulkueen kärjessä kulkeva Sinikka Sokka. Satuolentoja voin kuvata kotimetsissäkin. Sitten matka kohti kotia. Tietenkin kalliin kahvilan kautta, jotta jää oikea mieli. Salon torilla samalla rahalla saa tuoreen korvapuustin santsikupilla ja rahaa jää vielä ylikin – nih.
Processed with VSCO with b4 preset
Processed with VSCO with x4 preset
Processed with VSCO with x4 preset
Helsinki 1
Todellakin rikoin omia ja maakuntarajoja ja uskaltauduin Helsinkiin. Eikä ol edes kauaa ku just oli Turus. Kuvat ovat viimeistä lukuun ottamatta Valokuvataiteen museon Pimiö näyttelystä. Pimiö oli mukava sekoitus Heurekaa ja taidenäyttelyä. Uskoisin, että tuolta saa moni innostusta uusiin tekniikoihin ja kokeiluihin. En tosin ole suuri ihailija näyttelyille, joissa on paljon eri kuvaajien töitä. Tässä näyttelyssä kuvilla oli oma funktionsa kuvaamassa historiaa ja trendejä. Camera Obscuran käytössä olisin tarvinnut manuaalin. En tiedä onko joku muu saanut itsensä näkymään Camera obscura kuvassa. Tuo yksi negatiivi oli pakko kääntää positiiviksi, että näen mitkä tiernapojat siinä laulaa. Jälkeenpäin jäi vaivaamaan, että tuoksuiko siellä oikeasti kehite vai luulinko vain.
Viimeinen kuva on Virka-gallerian Heikuran End of the Road näyttelystä. Heikuran tekniikoista tässä ja edellisissä näyttelyissä voidaan olla ja ollaankin montaa mieltä. Kuvaaja hän oli, tilanteen ja kuvan näkijä – kiistatta.
Processed with VSCO with 4 preset
Processed with VSCO
Processed with VSCO with x4 preset
Processed with VSCO with a6 preset
Processed with VSCO
Processed with VSCO
Paluu Sahajärvelle
Mitään palaa. Samalta reissulta kuin edellinenkin kuva. Nyt on kuvien kanssa vähän kiirettä ja pidetään sivut lämpiminä tällaisilla turhilla postauksilla. Olympuksen vakaajan teho näkyy tässä kuvassa. Ilman jalustaa, polttoväli 27 mm (54 vanhan ajan milliä) ja aika 1/13 sek. Omat fourthirdsit eli 43:t puron penkalla huonosti tuettuna.
Sahajärvi, Salo, Suomi-Finland
Jäi silmälasit kotiin, mutta siitä huolimatta vaikuttaa, että tänään kännykkä vei voiton. Ilman laseja on aika arvailua, mitä ruudulla näkyy ja mitä kennolle tallentuu. Korjataan sitten myöhemmin. Muitakin kuvia on, mutta ei ehdi säätää.
Processed with VSCO with p8 preset