Tänään olikin sitten lenkkipäivä. Vaihtelua katukävelyyn tuli rantapolulta. Peruskuntoiselle hyväjalkaiselle polku on aivan käveltävä. Sateella en lähtisi. Tällä kävelyllä näki mitä valo ja värit täällä ovat. Ellei silmäkuopat olisi olleet täynnä hikeä olisi nähnyt enemmänkin. Tuli nimittäin aika lämmin päivä. Luki oppaissa mitä vaan, niin suosittelen varaamaan tähän yhden päivän.
Reittiohje: Sataman jälkeen alkavaa Boulevard Franck Pilattea pitkin La Reserve ravintolan ohi muutama sata metriä lähtee polku rantaan. Tätä mennään niin pitkälle kuin pääsee. Kun et enää pääse eteenpäin, niin mene ylöspäin. Kyllä, ylös asti. Seuraile keltaisia merkkejä ja tietä. Maeterlinckin monumentin jälkeen muutama sata metriä lähtee polku alas. Ei niin hyvä kuin edellinen, mutta sinne vaan, alas asti. Tätä seurailee niin pääsee perille. Ellet löydä olet eksynyt tai minä muistin reitin väärin.
Jatketaan matkaa. Tarjolla Nizzan salaattia. Tarkoitan, että sekava kattaus kuvia, joista ei voi olla pitämättä ja kuvia joista ei voi pitää. Aivan kuin Nizzan salaatin öljytty tonnikala tai oliivit.
Useimmiten päivän reitti kulkee jossain vaiheessa Massenan aukion kautta. Aukiolla on 7 valkoista hartsista tehtyä patsasta (Jaume Plensa), jotka ovat illalla valaistuina eri väreillä. Ratikka kulkee aukion kautta, samoin vanhan joenuoman päälle rakennettu puisto. Löytyy suihkulähteitä ja patsaita. Tänään reitti kulki sitä kautta vanhaan kaupunkiin Cours Saleyalle. Maanantaisin siellä myydään röhnää ja muina päivinä kukkia. Porukkaa ja myyjiä oli kuin heinäkuussa Somerniemen kesätorilla. Kamera-aarteita 70-luvulta etsin, mutta en löytänyt. Näytti olevan filmin saatavuuskin aika heikkoa.
Koska taakka ei torilla kasvanut, jatkettiin läheiselle kukkulalle eli Linnavuorelle. Sinne vaan ylös asti, keula kohti uusia korkeuskäyriä. Eri puolilta kukkulaa on hyvät näkymät lahdelle, satamaan ja vanhaan kaupunkiin.
Sittenpä jotain mutkakautta iltasella kotiin, keinoaurinko oli värjännyt aukion patsaat ja ilta-aurinko värjännyt läntisen taivaan, jota vielä hetki (1/30 s) meren ääniä kuunnellen ihailtiin.
Aika kosiskeleva otsikko tässä postauksessa. Kuvat ovat ajalta 17. – 23.4.2016. Katsotaan montako osaa tulee, ensimmäisellä kuitenkin aloitetaan.
Ensimmäinen kuva on hyvä esimerkki, kun matkan jälkeen alkaa seuloa kuvia. Väistämättä tulee ajatus, että mitähän tässä oli tarkoitus kuvata. Anyway. Matka alkaa ja sen varrella kohti ensimmäistä vierailukohdetta tulee kirkkoja, skoottereita ja puluja. Näiden takiahan matkoilla käydään. Ensimmäinen kohde on Musée National Marc Chagall. En reproa tässäkään museossa yksittäisiä teoksia. Siellä ne ovat, kirjoista ja netistä löytyy parempia kuvia. Chagall’in töissä tapahtuu paljon, niissä on tarina, niissä on väriä ja symboliikkaa. Taustalla olevissa töissä Jaakoppi painii ja toisessa Jaakoppi näkee unta enkeleistä, joita tulee tikapuita pitkin taivaasta. Ei varmaan olisi huono tapa valmistella vähän etukäteen mitä on menossa katsomaan. En tarkoita, että koko Raamattu pitäisi lukea, jotta voisi katsoa matkaoppaissa mainitut raamatullisten tarinoiden kuvaukset. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Sade taukosi ja kipuaminen Cimiezin kukkulan rinnettä jatkui, kohteena Musee Matisse. Pääsylippu maksoi 10 EUR. Lippu on voimassa 48 tuntia ja sillä pääsee tusinaan muuhunkin kaupungin museoon. Tätä ei tainnut olla mainittuna missään matkaoppaassa. Tästä kohteesta pitää sanoa, että oli pettymys – oli pettymys. Liekö töitä ollut lainassa vai varastossa, mutta hieman laimea kuva jäi. Viimeisen tervehdyksen Matisse’lle voi käydä jättämässä läheisellä hautausmaalla. Kukkulaa kannatta kiertää vähän enemmänkin. Löytyy hieno puutarha ja näkymä kaupunkiin.
Nizza on veden äärellä. Sehän tarkoittaa sitä, että täälläkin aikuiset miehet ovat päivät pitkät kalojen narrattavana. Yhden kerran olen nähnyt kun joku laiturikalastaja on ihan oikeasti vetänyt siima piukkana kalaa ylös. Se tapahtui Paraisilla. Onneksi sardiineja saa myös purkissa.
Seuraavaksi (luonto)havaintoja Hangon kaupungista. Havainnot ovat päivältä 28.3.2016.
Ensimmäinen havainto, jota ensin luulin valtavaksi rannalle ajautuneeksi meduusaksi. Se olikin ilmapallo. Mikä hämmästytti oli se, että siinä oli vielä ilmaa vaikka siitä oli jo kuoriutunut kuva ja värit pois. Ei voi olla viime vappuinen.
Toinen havainto oli kivat valkoiset kivet, joissa oli jotain kivaa vihreää. En tiedä mitä valkoinen on. Ehkä suolaa, mutta ei ainakaan kuanaa tai guanoo. Vihreät selittyivät lähemmällä tarkastelulla kuivuneeksi leväksi. Joku voisi käydä lakkaamassa nuo kivet niin, että levä jäisi paremmin kiinni. Niistä tulisi hauskan näköisiä koristeita rannalle.
Kolmas havainto oli: että mitä? Pienissä kuopissa oli pieniä toukkia pitkin rantaa. Ne näyttivät metallipurulta, jota magneetti liikutti. Koko ajan tuli lisää matoja kuopan reunoilta. Pieniä 2 mm mittaisia luikertelijoita. Mitä nuo ovat?
Pieneksi tuntee itsensä näiden töiden äärellä. Sekä fyysisesti, että henkisesti. Kova juttu.
Työt ovat Jaakobin taivaallinen meri (Jacob’s Heavenly Blood) ja Kasvien salainen elämä Robert Fluddille (The secret life of plants for Robert Fludd
Nyt alkaa olla sellaiset merkit, että kohta päästään avovesille. Tarvitaan enää pari viikkoa lämmintä vesisadetta.
En muista nähneeni missään ”Näin kuvaat lumisateen/ssa” julkaisua. Suomalaisillehan sen pitäisi olla ihan perustaito. Miten otetaan sellaisia lumisadekuvia, joissa ei ole mustia länttejä, jotka näyttävät kennolialta. Jos ajatellaan filmiaikaa, niin aika arvuuttelua on ollut mitä sai talteen. Vuoden 2006 luontokuva Esa Mälkönen Lumisade on paras, jonka muistan.
Tuli häiritsemään tähtikuvausta. Oikeastaan hyvä niin, niin pääsi ajoissa nukkumaan eikä tarvinnut palellakaan. Hieno keli oli kyllä tuohon asti.
Mietestäni talven voisi jo lopettaa. En enää jaksais olla rantojen vankina. Symbolinen valorantu näkyy tuolla kaukana, mutta luulen, että se on vain kangastus.