Posts Tagged: maisemakuvat
Taivashaikailuja
Ihminen on luotu haaveilemaan lentämisestä, uskoisin. Lempipaikalla olen, kopteri 57 metriä korkeammalla. Ollaan taas siinä kohtaa vuotta, että hirviökärpäset ovat kuoriutuneet ja väijyvät puiden oksilla. Voisikin hönkiä 57 metrin korkeudessa ja kerätä sieniä ja puolukoita 57 metriä pitkillä käsillä. Eilenkin pelkkä, vain 20 kärpäsen nyppinen vaatteista ja hiuksista aiheutti epämiellyttävän psykologisen reaktion. Puremia en vielä saanut.
Paikka tosin houkuttelisi, jos vielä yhden auringonlaskukuvan kävisi ottamassa.
Varjo entisestään
Kuin varjo entisestään on tämä vanha metsä. Varjo kuitenkin on eli on sentään joku puu jätetty. Vaikka nämä ovat pieniä palstoja, niin ovat ne karun näköisiä.
Varjot pellossa
Kivan graafinen kuvio. Varjot kuvaavat sitä, miten sydämeni syke vaihtelee ja elämä on tasaista kuin pelto, mutta välillä tulee ojia, joissa kompastellaan ja väripilkkuja, joissa ruokitaan peuroja. Ei luonnistu taidepuhe minulta, huomaan. Siinä nyt vaan on varjoja ja peltoa, ilman suurempaa merkitystä. Näitä ei maan tasalta kuvata.
Mahdoton tehtävä
Kaikki alkoi jo kauan sitten. Saloon alettiin rakentaa uutta jätevoimalaa. Lenkkipolun varrella, eräänä päivänä huomasin, että metsän takana pilkotti nosturi. Sitten nousi savupiippu. Halusin kuvan, missä on etualan hakkuuaukio ja metsän takaa nousee jätevoimalan piippu. Eikä kun toteuttamaan. No eihän se onnistunut ei sellaista polttoväliä ollutkaan. Kun menin lähemmäs, menin samalla alemmas ja piippu hävisi näkyvistä. Olisi siis pitänyt mennä samalla korkeammalla. Onhan mulla drooni. Ne sen polttoväli taas on niin laaja, että pitäisi lentää laitoksen viereen. Visio ei siis toiminut. Jätetään tähän. (Paitsi DJI:lla on sekin versio, missä on pidempi putki, hmmm… Älkää hullua yllyttäkö.)
Suon päällä
Kaivoin pitkästä aikaa kopterin ja menin suolle. Vähän aikaa räpellettyä, muistin miten se laitetaan päälle.
Myöhemmin muistin, miten kuvia otetaan – kai. Kuvat olivat aluksia ihan plattuja. Aivan kuin jonkun likaisen suodattimen läpi kuvattuja. Aikansa kun niitä räpläsin, niin niistä tuli tällaisia. Jälkimmäinen voisi olla jostain meren tai järven pohjasta tai makrokuva kivestä. Hyvä niin, hyvä, ettei aukene kerralla.
Ihmettelemään jäin muuten tuota muotoa. Ovatkohan nuo jotain ojituksen jälkiä vai onko siellä aina ollut tuollainen mätäsrivi? Oja tuolla takana menee, mutta kartasta en osannut sijoittaa sitä oikeaan paikkaan. En tiedä, mutta mielenkiintoiselta näyttää. Suolla kävellessä tuota ei erota. Kyllä, todella mielenkiintoista. Pitää käydä uudelleen.
Olisin ottanut toisenkin akullisen kuvia, mutta alkoi ohjain piipittää. Siis voi helvetti, että menee hermo näiden vehkeiden kanssa. Eikö ne vain voisi toimia minulla ja hajota niillä, joilla on aikaa ja hermoja niiden kanssa näprätä.
Sininen hetki
Hetki vaaleanpunaisen hetken jälkeen, selän takana tapahtuikin jotain muuta. Onko tämä se sininen hetki? Kamera näki sen kyllä paljon sinisempänä kuin minä. Horisontin olen sijoittanut oikeaoppisesti keskelle kuvaa. Jos koko kuva-ala on pelkkää sinistä, niin mitä väliä sillä on mihin sen laittaa.
En ole tutkinut miten maalaustaiteessa sinistä hetkeä on kuvattu. Todennäköisesti mitä etelämmäksi mennään, sitä vähemmän on sinistä. Hetken kestäessä nimensä mukaisesti vain hetken, niin miten sen edes ehtii maalata. Miten maalit pystyy sekoittamaan hämärässä kun värejä ei näe. Taas kerran voidaan olla tyytyväisiä, että on laitteita eli kameroita, joilla on kyky tallentaa maisema autenttisesti, mitään siihen lisäämättä ja mitään pois jättämättä, juuri siinä hetkessä kuin laukaisinta painetaan.
Ei sellaista säätä olekaan, ettei joskus paistaisi
Otsikko muunnelty eräästä haastattelussa, jossa veteraani sanoi, että ei sellaista sotaa olekaan, että kaikki kuolis. Ei siis aina voi sataa, eikä sadakaan, tänään ainakin Iilikenmäkeen paistoi.
Luontokuvaaja aktivoitui
Jäi syksyllä muutama neliö karpaloita poimimatta. Oli oikein punainen matto, mutta en kehdannut ottaa kun olivat vielä raakoja. Kävinpä katsomassa olivatko jollekin kelvanneet – eivät olleet. Paluumatkalla poikkesin Sahajärvellä katsomassa, olisiko koskikaroja. Ei ollut, mutta koski oli. Mukavasti oli pitkästä aikaa vettä purossa.
Muutosta havaittavissa
Kuukauden pysyin pois metsästä, aika paljon olivat värit ja maailma muuttunut. Hirvikärpäsiä nypin vain noin 30 kappaletta, enkä saanut yhtään puremaa. Aika kaunista, mielestäni.
Tähtikuvaaja
Voi sitä itselleen keksiä mitä vain arvonimiä. Netissä luki, että nyt on paras aika kuvata linnunrataa ja revontuliakin on luvassa. No minähän menin. Aika hyvä mielikuvitus pitää olla jos tuosta jomman kumman bongaa. En tuota vihreää hehkua revontuliksi allekirjoita, se ilmestyi kuvaan vasta jälkeenpäin ja voi olla mitä vaan muutakin hehkua.
OM-D E-M1 mkII tuntuu olevan parempi tähän hommaan kuin edellinen malli. Moottoritien vieressä ei ole tarpeeksi pimeää. Ei niin pimeää, että erottaisi linnunradan vyön ja niin valoisaa, että sivusta tuleva valo saa kaikki etulinssin töhryt esiin. Kuitenkin tarpeeksi pimeää siihen, ettei näe ilman apuvaloa mitä on tekemässä. Uuden kuulapään namiskat eivät ole vielä oikein hallussa. Sekä paljon muuta sähläystä. Värit ovat kyllä kauniit ja oli onneksi aika lämmin.
