Omakuva
Naavaa puskee korvista, paikat kuluneita tai lahoja, harmaata on.
Akkujen hoitoa
Lataamassa omia ja purkamassa dronen akkuja. Ei näkynyt savannilla leijonia tai suomursuja, tällä kertaa. Karpalo on kukkinut hyvin, joitakin lakan raakileita. Sudenkorentoja sen verran, että taas tuli mieleen, että pitäiskö taas aloittaa niiden vaaniminen. Taas tulisi lisää raahattavaa.
Onoma kesänäyttely
Fiskarsissa Onoman Arts and crafts and rabbit holes näyttelyssä.
Tuo ensimmäinen on Petri Eskelinen Kotimyrsky. Hieno, kuva ei spoilaa työtä, vaan se pitää käydä itse kokemassa. Pöydän alla on moottoreita ja magneetteja, jotka saavat lusikat heilumaan. Alkaa tulla ääniä ja keskustelu on käynnissä.
Toisessa kuvassa Tommi Toijan poikahahmo, näistähän nyt kaikki tykkää.
Kesänäyttelyn idea kaninkoloista ja labyrintistä oli ihan kiva. Turhaa energiaa meni siihen, että missä ollaan ja mistä mennään. Huoneet olivat aika pieniä, mutta onneksi satuttiin rauhalliseen hetkeen. Ruuhka-aikaan olisi mennyt minulta läpikävelyksi.
Maitohorsma
Pieni hempeily pyöräretken lomaan.
Kuva on siksi, että yllätyin taas miten valmista kuvaa Fujista tulee. Tällekin tehty vain kroppaus ja vaihdettu profiiliksi Astia Soft. Valmis. Kohta uskallan kokeilla pärjääkö kokonaan ilman RAW:ta.
Kuva Fujifilm X-E4 ja TTArtisan 27 mm/2.8
Juhannustaikoja
Jos kerää juhannusyönä tyynyn alle seitsemän kukkaa…
… niin tällaista on juhannuspäivänä.
Ohraa
Viime päivinä miettinyt taas omaa kuvaamista – en tarkoita selfien ottamista – ja kuvaa ylipäätään. Kohta kuvaa ei tarvitse ottaa lainkaan, kuva tehdään puhumalla. Vaikka onhan niin tehty jo aikaisemmin. Kuva on puhuttu kuvaksi kummallisella taidepuheella. Varmaan kannattaisi minunkin keskittyä kirjallisten taitojeni kehittämiseen ja jättää kuvaaminen vähemmälle. Saisi sanottua sen mitä ajattelee.
Lopputulema kuitenkin on, että tämä ei ole tekoälykuva eikä digitaalisesti tehty teos. Jätän tämän jemmaan, jos minusta tulee joskus kuuluisa, vedostutan tämän alumiinille, myyn isolla rahalla, jolla kouluttaudun uudelleen ja loppurahalla lapset saavat turvatun tulevaisuuden.
Onnellisin kansa
Makailla heinikossa, katsella saniaisten taivuttelua viilentävässä tuulessa, ilta-auringossa, lämmintä, ei hyttysiä, hiljaista.
Aika vähästä tulee ihminen tyytyväiseksi.
Paksuja puita
Puiden haku metsästä on edennyt. Koivun ja männyn sarjaa johtavat koivu ja mänty. Koivu on 143 ja mänty 180 senttiä. Aika vaatimattomia lukemia, arvelisin.
Johtomänty on tuo takimmainen oikealla. Etualan mänty on mukana komeamman kaarnan ansiosta.
Tervetuloa vihreys
Nyt alkaa olla se aika vuodesta – ainakin täällä etelässä – että, vihreä on parhaimmillaan. Tietenkin jos tykkää vaaleanvihreästä. Sellaista läpinäkyvää vihreää.
Metsän tila
Luin hiljattain saamaani Pohjoistuulen metsä (Kovalainen, Seppo) ja pääsin kerralla melkein loppuun. Teijon kansallispuiston natura-alueilla on luonnonmetsää 0,4 neliökilometriä. Koska harpoin noin 300 sivua jäi selvittämättä mitä luonnonmetsä tarkoittaa. Tällä tiedolla en tunnista vaikka tulisi vastaan. Minulle tulee mielleyhtymä vanhoihin puihin. Vanha puuhan on aina iso tai paksu. Lähdinkin etsimään paksua puuta. Ensimmäisenä tarjoan tätä kuusta. Ympärysmitta noin 120 sentin korkeudella noin 202 senttiä. Katsotaan mitä seuraavaksi.
Säännöt ovat sellaiset, että puun pitää olla kansallispuiston aluella, ei puistopuia ja sen pitää olla elävä. Paksuus mitataan noin 120 sentin korkeudelta.
Paikkana tuo on yllättävä. Paikoin märkää, vaikeahkokulkuista, pimeää. Silti jotenkin miellyttävä, jännittävä.
Hei, 0,4 neliökm, kansallispuisto.