Onko kaikki pakko kuvata
Instagramissa on noin 85.000.000 kuvaa hashtagilla #sunset. Jos nämä olisivat kaikki eri auringonlaskuista niin kuvia olis noin 230.000 vuodelta. Tähän päälle kansalliset versiot. Kyllä silti vielä yksi auringonlasku mahtuu. Eipä tuota ole viime päivinä päässyt paljon ihastelemaan.
Sulat kuppiin
Kerätä linnun sulkia saunatuvan ikkunalaudalla olevaan kolhiintuneeseen keramiikkakannuun. Jos minä tekisin noin, muistaisin varmaan jokaisen sulan löytöpaikan ja tilanteen. Niissä olisi valtavasti muistoja. Linnunsulkamuistokirja.
Mäkitervakko
Hienosti kukki mäkitervakko vielä joulukuussa. Hyttysiä ei ollut yhtään. Enpä muistanut kokeilla focus stackingia, harmi. Oli valoista ja tuuleton olosuhde.
Päivän värikartta
Pitkästä aikaa pääsi ulkoilemaan kameran kanssa. Ilman sadetta ja valoon. En taas ymmärtänytkään kuinka lyhyt päivä onkaan. Aamun kaupunkiaskareiden jälkeen pääsi noin klo 14:00 jälkeen kuvauspaikalle. Ei kauaa mennyt kun valo muuttui keltaisesta, punaiseksi, siniseksi ja mustaksi. No musta tuosta puuttuu, mutta sen voi kuvitella laittamalla silmät kiinni.
Luonnon muodot
En tiedä onko kuolleiden kaislojen, ruokojen, kortteiden tai lehtien asettelu jossain kulttuurissa tunnustettu ja tuettu taidemuoto. Kuka pystyisi toistamaan tuon tuulen tekemän luonnollisen sekamelskan. Vaikka kaislat graafisessa rauhattomuudessaan ovatkin mielenkiintoisia tutkittavia ne voivat aiheuttaa levottomuutta. Muutama ruskea haavanlehti kuivassa ruohikossa rauhoittaa kummasti.
Jokin maisema eri keli
Sama paikka kuin 9.11.2015 postauksessa. Sumu on hälvennyt ja paljastaa hakkuuaukion ja alastomat puut. Nyt ei sumuteta.
Näytti synkältä ja myrskyiseltä päivältä
Halikonlahdella näytti autosta ulos astuessa niin värittömältä, synkältä ja kuolleelta. Ottaen huomioon, että on marraskuun loppu niin sittenkin aika värikästä. Tähänkin ilmastoon tottuu tai pakkohan sitä on, ainakin vielä.
Kalustopäivitys OM-D E-M1 Firmware 4.0
Ilmeisesti pakko tunnustaa: Minusta on tullut kameraharrastaja. Jo jokunen viikko sitten kävin ostamassa kameran kantamiseen uutta olkahihnaa. Näin sivusilmällä vitriinissä käytetyn E-M1:n ja jäin sitä miettimään. Tiesin, että tulevalla firmispäivityksellä M1:n saa uusia ominaisuuksia ja pysyy uudesta M5:sta ja M10:stä huolimatta malliston lippulaivana. Varsinkin tulossa olevat tarkennuksen haarukointi ja pinoaminen kiinnostivat. Muutaman päivän päästä meninkin katsomaan tuota runkoa ja erilaisten tapahtumien jälkeen, joista minulla ei jäänyt aivan tarkkaa havaintoa, poistuin kaupasta, en suinkaan käytetyn vaan uuden M1:n kanssa. Hihnankin sain, mutta en ole sitä vielä käyttänyt. Puuttuu sopiva pikakiinnityslevy, enkä tiedä uskaltaisinko mennä sitä jostain ostamaan.
Marraskuun 26. päivä julkaistiin uusi firmware, jonka asensin. Tarkennuksen pinoaminen eli focus stacking oli testattava asia. Syksyn viimeisellä karpaloreissulla löysin hienon sudenkorennon nahan ja jo silloin päätin, että tämä trofee olkoon testiobjekti. Yöpöydän laatikossa se odotti kuvatuksi tulemista.
Objektiivina m.Zuiko 60 mm macro. Focus differential arvo suurin eli 10. Suurella arvolla tarkennusalue on leveämpi kuin pienimmällä arvolla. Kamera ottaa kahdeksan JPG ja/tai ORF kuvaa, joista se pinoaa yhden JPG-kuvan. Osa kuvista otetaan tarkennuspisteen edestä ja osa takaa. Osa kuvista oli kylläkin niin sumeita, etten nähnyt niissä mitään terävää. Ehkä kameran pinoalgoritmi vaatii nekin, en tiedä. Valot olivat keittiön valot ja vähän Led Lenseriä vessapaperilla pehmennettynä. Tarkennuspiste oli keskellä kehoa. Pään ja hännän syvyysero on noin 6 mm. Koko nahan pituus on noin 40 mm. Kuvausetäisyys noin 30 senttiä.
Vasemman puolen jalkojen ympärillä on selvästi jotain sotkua. Muuten olen tulokseen ihan tyytyväinen olosuhteet huomioon ottaen. Pitää yrittää paremmilla valoilla ja pienemmällä aukolla kun tilaisuus koittaa. Tällä nopealla kokeilulla uskon, että tälle on käyttöä oikeissakin olosuhteissa. Keittön pöytä nyt ei tule olemaan se oikea olosuhde. Toisaalta kun otetaan huomioon se, kuinka usein tuulee, niin eipä niitä tilaisuuksia varmaan montaa tule.
Tällä mennään ja odotellaan mitä uusi M1:n joskus ensi vuoden puolella tuo. Jotain todella hienoa sen pitää olla, että taas täyttäisin vitriiniä. Kop kop.
ISO 400 f4 1/10 sec
Beethoven – Tolstoi – Balestrieri
Tarinat ja yhteensattumat ovat kivoja. Tässä sellainen. Ennen matkaa Hampuriin kävin läheisellä kirpputorilla. Pengoin taulupinoja ja näin tällaisen työn, etsauksen tarkemmin sanoen. Painolaataan jäljetkin ovat näkyvissä. Klassisen musiikin tuntijana totesin itselleni että, ai Beethoven soitti viuluakin, luulin että hän oli urkuri. Musiikkiaiheiset etsaukset eivät kuulu keräilykohteisiini, eikä tuolle ollut oikein paikkaakaan. Sinne jäi.
Hampurissa ensimmäisen päivän kohteena oli museo Museum fur Kunst und Gewerbe. Siellä on erilaisia taidenäyttelyitä sekä taide-, design- ja käyttöesineitä eri puolilta maailmaa ja eri aikakausilta. En tälläkään kertaa kolunnut kaikkia kerroksia ja osastoja läpi. Näyttelynä oli Jugendstil / Die grose utopie. Siis näyttely jugendista eli Art Nouveausta, aikakausi, jota elettiin noin kymmenen vuotta1900-luvun molemmin puolin. Hämmästykseni olikin melkoinen kun astuin sisään yhteen näyttelysaleista. Mikäpä siellä seinällä olikaan.
Tutun näköinen maalaus. Hyvin oli maalari kopioinut Salon kirpputorilla olleen etsauksen. Vieressä olleesta lapusta selvisi tarkemmin. Kaikki alkoi siitä kun Beethoven vuonna 1802 sävelsi viululle ja pianolle viulusonaatin nro 9, joka tunnetaan myös nimellä Kreutzer-sonaatti. Tolstoi, joka fanitti Beethoveenia teki samannimisen – siis Kreutzer-sonaatti ei viulusonaatti nro 9 – romaanin (tai novellin) vuonna 1889. Romaanissa mustasukkainen mies on tappanut vaimonsa, jonka hän ainakin epäili tykästyneen viulustiin, jonka kanssa hän esitti tuon kyseisen sonaatin. Sitten tuli Balestrieri joka vuonna 1900 tässä maalauksessaan yhdisti Beethovenin ja Tolstoin. Maalaus voitti Pariisin näyttelyssä ensimmäisen palkinnon, jonka jälkeen siitä levisi ympäri Euroopan musiikkihuoneita etsauksia ja fotogravyyrejä.
Minusta tämä oli hauska yhteensattuma. Varsinkin vielä, kun teoksen oikea sijaintipaikka on Frankfurt Am Main. Kävin matkan jälkeen kirpparilla tarkistamassa tilanteen ja ostin työn pois. Mikä on ollut antoisaa niin erilaisen googlettelun jälkeen olen saanut aika paljon tietoa noista kolmesta taiteilijasta ja heidän kolmesta teoksestaan.