Näyttelykierros Helsingissä
Taas oli tarve turvautua Helsingin tarjontaan kaupallisesti ja kulttuurillisesti. Olisihan sitä voinut netin kauttakin toimia, mutta säästin postikuluissa kun kävin itse.
Pelkästään HAMissa käynti olisi ollut näyttelykierros, jota ei moni kaupunki pystyisi yksin järjestämään. Kylläpä meikäläistä hemmotellaan kun ensin kesällä Voipaalassa ja nyt HAMissa on esillä Leena Luostarisen töitä. Kissat ja maisemat, voi että.
Yläkerran toisena näyttelynä Emma Talbot: Et ole keskipiste. Tämä oli liian iso pala kakkua. Seinät täynnä ja vähän ylikin silkille maalattuja luontokuvia. Etsiä, löytää ja ymmärtää vaatisi tämän kanssa enemmän aikaa. Missään tapauksessa tätä ei pidä jättää tyystin tutustumatta.
Alakerrassa Petri Ala-Maunus ja Mauno Markkula (1905 – 1956): Palava taivas. Markkula oli vieras nimi, Ala-Maunus oli Veturitallissa viis vuotta sitten. Esillä oli Ala-Maunuksen mielikuviteltujen mittavien maisemakuvien lisäksi sarja pienempiä tähän näyttelyyn tehtyjä töitä. Ala-Maunus käytti pohjana ja inspiraationa Markkulan töitä. Kuvat nimettiin samoin ja laitettiin esille vierekkäin. Mielenkiintoista.
Sitten lähdettiinkin HAMin lämmöstä arktiseen ilmanalaan taapertamaan kohti Sinebrychoffin taidemuseota. Esillä nuorten hollantilaisten kuvia Roomasta. Eivät aivan uusia, noin 1600-luvun puolivälistä. Monta asiaa nousee mieleen kun ajattelee näidenkin töiden ikää. Miten ne ovat säilyneet ja ajattelevatko nykytaiteilijat ja säveltäjät 400 vuoden päähän. Mozart oli vielä vanhempi ja samoilla työkaluilla tehdään edelleen töitä.
Sellainen retki tällä kertaa. Helsingin ostoksiin palataan joskus myöhemmin.
Viimeiset väripilkut hiipuvat
Pihalla alkaa viimeiset värit hiipua. Syksy ruskistaa, pakkanen tappaa ja hiljaa hivuttaa loppuaan. Isomaksaruohot vielä kukkivat ja osassa atsaleoita on vielä ruskan väriä. Omenapuussa vielä lehtiä, muut ovat niistä jo joutuneet luopumaan. Atsaleat suojattu rusakoilta, haravoinnit tehty tai lehdet silputtu melkein kokonaan, perennoja leikattu lumelta suojaan, narsissit istutettu. Vielä pitäisi saada kalusteet suojaan, tyhjentää kompostit kasvimaalle, levittää viimeinen kuutio sorakuormasta, istuttaa tulppaanit ruukkuihin, istuttaa valkosipulit, viimeistellä kivipolku, tyhjentää rännit, tyhjentää sadevesitynnyrit, kaivella kevättulville uomia, valmistella suojat alppiruusuille, leikata vielä kerran nurmikko ja tyhjentää tiaisen pönttö. Jotain varmasti unohtui. Talvi voikin sitten tulla – tai olla tulematta.
Paljon jäi tekemättä, toivottavasti keväällä saa jatkaa.
Kaikenlaisen sähläyksen äiti ja isä
Vähän on tullut kuvattua lokakuussa. Muutama kotialbumikuva tämän lisäksi. Olisi toki hyvä kuvailla enemmän, niin voisi kameroiden toiminnot ja rutiinit jäädä selkäytimeen yhtä yötä pidemmäksi aikaa. Aineenvaihduntani tuntuu olevan niin ripeää, että se menee selkäytimeen asti.
Toinen opittava kokonaisuus on, että puolisokean olisi parasta pysyä pois yökuvauksista. Taas kauheaa säätöä sen lisäksi, että 1. Jalustan jalkojen lukituksessa oli jotain ongelmaa, jonka vuoksi jalusta könötti ihan vinossa. 2. Vaikka panorointiruuvi oli lukittu kamera pyöri, koska keskiputken lukitus oli jäänyt löysälle. 3. En nähnyt vaivaa laittaa pikakiinnityslevyä kiinni objektiivin jalkaan, jonka vuoksi koko hässäkkä oli epätasapainossa, josta taas seurasi, että kohteen kohdistaminen oli hankalaa, koska kitkan tai kiristyksen löysääminen sai kameran niiaamaan samantien eteen eli alas. 4. Olin myös ilmeisesti käännellyt kameraa liian voimakkaasti, koska pikakiinnityslevy oli session aikana 45 asteen kulmassa kameran pohjalevyyn.
Vika voi olla minussa, mutta olen sitä mieltä, että Siruin kuula saa lähteä. Mistä se on mahtanut edes tunkeutua tähän talouteen.
Kaikesta huolimatta kuvasta tuli vähän sitä mitä halusinkin. Vuoden luontokuva 2027 jos löytyy sopiva sarja. Kuun vaihe 97 % vähenevä kuperakuu. Fujitsu XT4 Bleach Bypass.
Syksyn tullen
Kaksi syytä jaksaa nousta, raottaa verhoja ja katsella syksyllä pihalle ovat japaniinkatsuta ja mongolianvaahteran syysvärityksen kehittyminen. Niin kaunista ja komeaa. Toivotaan, että syksyjä riittää.
Katsuran ensimmäinen punastuminen on tosin jo keväällä. Muun ajan se on kauniin vaalean vihertävähkö. Katsuran syksyyn kuuluu myös sen omenaa, palanutta sokeria tai sokeritehtaan tuoksua muistuttava aromi. En saanut sitä kuvaan. Edes supertekoäly ei taida pystyä vielä luomaan tuoksuja.
Thunder
Edellinen postaus oli sininen ja valkoinen, niin tämä on Thunder ilman struckia. Eipä jää koko kappale soimaan päähän.
Eikä tuosta ukkosmyrskyä edes kehittynyt. Katsoin silti viisaammaksi poistua paikalta ja jättää lintujen kiikaroinnin parempaan ajankohtaan. Tein poistumisen polkupyörällä, matalalla sykkeellä rauhallisesti polkien. Selvisin kuivana ensimmäiset viisi kilometriä, seuraavat kaksi kilometriä nihkeänä, mutta ei märkänä.
Korvamato
Tiedä sitten miten tämä taksonomisoidaan. Tarkoitus oli ottaa maisemakuva, mutta matokuva tuli.
Salosta, Teijon kansallispuistosta, Hamarijärveltä on.
Maissipelto kutsuu
Pienellä kunnonkohotuslenkillä polkupyörällä. Havahduin siihen, että voisiko kunto kohota vähemmälläkin ja käyttää aikaa ympäristön, maisemien ja asetelmien havainnointiin. Tulisiko hiljaa parempaa, sekä kuvaa että kuntoa. Lenkit ainakin kestäisivät kauemmin.
Tämä on Joensuun kartanon maissipellon reunalta. Vieläkään en ole saanut sitä elämäni kuvaa. Maissipellon käytävät, maissin latvat ja tähkät kiehtovat. Mitä niistä tekisi?
Auringonkukkapenkissä
Kukkapellot trendaavat taas. Tämä on omasta penkistä. En saanu ketään sievästi poseeraamaan taustalle tai kukkien joukkoon. En tunne ketään vapaaehtoista 40 senttistä mallia.
Rajaus on mennyt vähän alas. En muista oliko se tarkoitus vai vahinko. Joku minulla mättää SX70:n sihtaamisessa, tarkennuksessa ja laukaisussa. Ensin yritän saada kohteen tarkennuslinssiin ja kun saan tarkaksi, katson missä laukaisunappi on. Laukaisusormi on niin tunnoton, etten tunne namiskan sijaintia. Sitten taas tarkistetaan tarkennus ja kompositio uudelleen ja etsitään taas sitä laukaisunappia. Kyllähän siinä kädet ja polvet jo väsyvät.
Erika Adamsson & Katja Syrjä Klovharun lumoissa
En ole muistanut päivittää tätä elokuun käyntikohdetta. Vaikka matka ei ole pitkä eikä tie kivinen ei Tammisaaren Chappessa ole tullut käytyä kuin kaksi kertaa. Johtuuko markkinoinnista vai miksi nuo näyttelyt jäävät usein noteeraamatta.
Tämän kertaista en halunnut missata. Olen kertakaikkisen ihastunut Erika Adamssonin tyyliin ja taitoon. Miten hän käyttää värejä ja alumiinista maalauspohjaa. Kun kuvan kohteessa on valoa, se näkyy kuvassa ja kun on hämärää sekin näkyy. Taidan tarkoittaa valoa ja varjoa, en osaa paremmin selittää.
Tavoistani poiketen laitan kuva taulusta, nistä näkee mitä tarkoitan. Vasemmassa reunassa on Tove Janssonin Merimaisema.
Valkosipulit 2026
Viime vuonna oli sipulikärpänen ja tänä vuonna ei ollut mittään. Satoa menetettiin yli 90 %. Syksyllä panikoin ja laitoin kynnet maahan liian aikaisin. Marraskuussa tulikin sitten lämmintä ja märkää. Ilmeisesti suurin osa kynsistä mädäntyi. Tänä vuonna yritän pitää pään kylmänä, etten istuta liian lämpimänä aikana.
Taloudellista menetystä lisäsi, että haaskasin dokumentointiin yhden Polaroid SX-70 filmin. Tappion puolelle tämä taitaa muutenkin mennä. Valkosipulien kasvua on kuitenkin kiva seurata, voi siitä vähän maksaakin. Valkosipulikotivaraa sadon onnistuessa riittää monta kuukautta.
